perjantai 15. maaliskuuta 2013

Puuvillan likainen tarina


Gunilla Ander

(suomentanut Petri Stenman, alkuperäisteos Bomull. En solkig historia., kustantaja Like 2011, nid. 224 s.)

”Tänä päivänä runsaat 55 prosenttia maailman tekstiileistä on valmistettu öljystä, ja tuskin runsaat 35 prosenttia on puuvillaa. Ongelmia tulee, kun peak oil ja peak cotton ohitetaan. Odotettua tarjontaa ja odotettua kysyntää kuvaavat käyrät eroavat toisistaan ja muistuttavat krokotiilin avattua kitaa, kun katsotaan 40 vuotta ajassa eteenpäin. Jos oletetaan kulutuksen lisääntyvän suunnilleen samaa vauhtia kuin toisen maailmansodan jälkeen, tekstiilejä tarvitaan vuonna 2050 kolme kertaa enemmän kuin nykyisin.
Kuinka puuvilla ja öljy pystytään silloin korvaamaan vaatteiden raaka-aineena?”

Lisää tietoiskuja tämän vuotiseen lukuhaasteeseen. Tälle kertaa vuorossa puuvillan tarina. Ruotsalainen, maatalouspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Gunilla Ander on matkustanut ympäri maailmaa haastattelemassa puuvillan tuottajia ja tutustumassa viljelyalueisiin. Kirjassaan hän kertoo näistä tapaamistaan ihmisistä ja monista näkemistään epäkohdista.

Kirjassa käydään aika seikkaperäisestikin läpi 1990- ja 2000-lukujen puuvillapolitiikkaa maailman talousfoorumeissa. Länsi-Afrikan köyhät valtiot alkoivat vaatia tasapuolista kohtelua tuontitulleissa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Euroopan Unioniin. Taustalla hääräävät maailmantalouden pyhä kolminaisuus: WTO, IMF ja Maailmapankki. Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Etenkin osiot siitä, kuinka puuvillasta on tietoisesti rakennettu kuvaa luonnonmukaisena materiaalina, vaikka se itse asiassa vaatii paljon lannoitteita, kasvinsuojeluaineita ja tietysti kastelua sekä köyhdyttää maaperää.

Kyllähän tämäntyyppiset kirjat saavat aina miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään. Eikä pelkästään puuvillan osalta tai jonkun muun tuotteen, mistä nyt kulloinkin tulee luettua. En tosin edes väitä, että yhtäkkiä jonkun teoksen luettuani muuttaisin omia tottumuksiani dramaattisesti, mutta väkisinkin takaraivoon jää jotain merkintöjä, jotka hyppäävät esille kun seuraavan kerran hypistelen riepuja vaatekaupoilla. 

Ander osoittaa kirjassaan myös sen, miten vaikeaa esimerkiksi juuri puuvillan kohdalla on kuluttajana saada tietoa vaatteeseen käytetyn puuvillan alkuperästä. Ruohonjuuritason kulutusvalinnoilla voitaneen jonkun verran vaikuttaa siihen, että vaatteita valmistavat ja myyvät yritykset tekisivät enemmän alkuperän selvittämiseksi eivätkä käyttäisi ns. riistoalueilta, kuten Uzbekistanista tulevaa puuvillaa. 

Kirja vahvistaa uskoani siihen, että ainoa keino edes hieman kestävämpään kehitykseen on yksinkertaisesti kaiken kuluttamisen selkeä vähentäminen. Miten se sitten on mahdollista ja mitä se tekee yhteiskunnallemme, joka pyörii se ympärillä, että kulutamme riittävästi, en tiedä. Selkeästi tällaisia kirjoja tarvitaan aina vaan lisää, muistuttamaan meitä siitä millaisessa maailmassa oikeastaan elämmekään.

Lumihiutaleet: * * *

3 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

onneks vähän kuusesta ja hampustakin tehdään

Teresita kirjoitti...

Nimenomaan!

Tiina Susanna kirjoitti...

Siinäpä oliskin, viskoosikuitua ja pellavaa sekä hamppua.
Suomi vois alkaa tuottamaan näitä. Kangas teollisuus tarvitsee paljon vettä, ja meillä sitä piisaa.
Muutetaan kaikki vanhat sellutehtaan kankaantekoon..