perjantai 15. maaliskuuta 2013

Puuvillan likainen tarina


Gunilla Ander

(suomentanut Petri Stenman, alkuperäisteos Bomull. En solkig historia., kustantaja Like 2011, nid. 224 s.)

”Tänä päivänä runsaat 55 prosenttia maailman tekstiileistä on valmistettu öljystä, ja tuskin runsaat 35 prosenttia on puuvillaa. Ongelmia tulee, kun peak oil ja peak cotton ohitetaan. Odotettua tarjontaa ja odotettua kysyntää kuvaavat käyrät eroavat toisistaan ja muistuttavat krokotiilin avattua kitaa, kun katsotaan 40 vuotta ajassa eteenpäin. Jos oletetaan kulutuksen lisääntyvän suunnilleen samaa vauhtia kuin toisen maailmansodan jälkeen, tekstiilejä tarvitaan vuonna 2050 kolme kertaa enemmän kuin nykyisin.
Kuinka puuvilla ja öljy pystytään silloin korvaamaan vaatteiden raaka-aineena?”

Lisää tietoiskuja tämän vuotiseen lukuhaasteeseen. Tälle kertaa vuorossa puuvillan tarina. Ruotsalainen, maatalouspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Gunilla Ander on matkustanut ympäri maailmaa haastattelemassa puuvillan tuottajia ja tutustumassa viljelyalueisiin. Kirjassaan hän kertoo näistä tapaamistaan ihmisistä ja monista näkemistään epäkohdista.

Kirjassa käydään aika seikkaperäisestikin läpi 1990- ja 2000-lukujen puuvillapolitiikkaa maailman talousfoorumeissa. Länsi-Afrikan köyhät valtiot alkoivat vaatia tasapuolista kohtelua tuontitulleissa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Euroopan Unioniin. Taustalla hääräävät maailmantalouden pyhä kolminaisuus: WTO, IMF ja Maailmapankki. Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Etenkin osiot siitä, kuinka puuvillasta on tietoisesti rakennettu kuvaa luonnonmukaisena materiaalina, vaikka se itse asiassa vaatii paljon lannoitteita, kasvinsuojeluaineita ja tietysti kastelua sekä köyhdyttää maaperää.

Kyllähän tämäntyyppiset kirjat saavat aina miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään. Eikä pelkästään puuvillan osalta tai jonkun muun tuotteen, mistä nyt kulloinkin tulee luettua. En tosin edes väitä, että yhtäkkiä jonkun teoksen luettuani muuttaisin omia tottumuksiani dramaattisesti, mutta väkisinkin takaraivoon jää jotain merkintöjä, jotka hyppäävät esille kun seuraavan kerran hypistelen riepuja vaatekaupoilla. 

Ander osoittaa kirjassaan myös sen, miten vaikeaa esimerkiksi juuri puuvillan kohdalla on kuluttajana saada tietoa vaatteeseen käytetyn puuvillan alkuperästä. Ruohonjuuritason kulutusvalinnoilla voitaneen jonkun verran vaikuttaa siihen, että vaatteita valmistavat ja myyvät yritykset tekisivät enemmän alkuperän selvittämiseksi eivätkä käyttäisi ns. riistoalueilta, kuten Uzbekistanista tulevaa puuvillaa. 

Kirja vahvistaa uskoani siihen, että ainoa keino edes hieman kestävämpään kehitykseen on yksinkertaisesti kaiken kuluttamisen selkeä vähentäminen. Miten se sitten on mahdollista ja mitä se tekee yhteiskunnallemme, joka pyörii se ympärillä, että kulutamme riittävästi, en tiedä. Selkeästi tällaisia kirjoja tarvitaan aina vaan lisää, muistuttamaan meitä siitä millaisessa maailmassa oikeastaan elämmekään.

Lumihiutaleet: * * *

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kuikka alkulintu

Mauri Leivo

(kustantaja Docendo 2012, sid. 169 s.)

"Vaikka kuikka onkin pystynyt sinnittelemään tuhansilla järvillä ihmisestä huolimatta, turha edes sanoa että kaikella on rajansa. Myös kuikan sopeutumiskyvyllä. Kuikka on perusvarovainen lintu, siitä ei tule mökkilaiturin pullasorsaa. Se tarvitsee huomioon ottamista, suojelusta. Mitä enemmän rantaa raivataan mökkiasutukselle, mitä enemmän vesillä pöristelee moottoriveneitä ja vesiskoottereita, mitä enemmän ravinteet samentavat vesiä, sitä vaikeammaksi käy kuikan elo ja sitä useampi kuikka joutuu antamaan periksi."

Kuikka, pyhäläinen, irroittamaton osa suomalaisen kesämaiseman tunnelmaa. Kuikan huuto on itselleni ihan ehdoton kesän merkki. Läheisellä lammellamme pesii joka kesä kuikkapariskunta. Käyn silloin tällöin lammella melomassa ja olen samalla seuraillut kuikkien toimia. Lokit käyvät kimppuun, jos satun liian lähelle pesiä, mutta kuikat vain katoavat ja nousevat pintaan jossain uskomattoman kaukana.

Olen kerran meloessani veljeni kanssa eräällä suuremmalla selällä osunut kuikkaparven keskelle. Kuikkia oli noin tusina ja lilluivat kesälaineilla reittini varrella. Kun huomasivat meidät, sukelsivat kaikki nopeasti pinnan alle. Hetken päästä huomasin, että kuikkia nousi pintaan joka puolella ympärilläni turvallisen matkan päässä.  Kajakit jäivät ringin keskelle. Linnuista lähti todella kummallisia ääniä, kuin olisivat ääntäneet dojoing-dojoing. En ole koskaan kuullut sellaista ja järven pinnan aiheuttama kaiku lisäsi mystisyyden tunnetta. Ääni kierteli ympärillä, kun jatkoimme rauhassa melomista eteenpäin. Pian kuikat sukelsivat uudelleen ja katosivat järvelle. Muut vesilinnut eivät ikinä käyttäydy näin rauhallisesti, suorastaan välinpitämättömästi. Kunnioitettavaa.

Kun katselin Mauri Leivon ottamia kuvia ja luin hänen kertomustaan kuikkapariskunnan kesästä, nämä omat kokemukseni kuikkien kohtaamisesta tulivat heti mieleen. Kuikat ovat kauniita ja ylväitä lintuja ja se kyllä näkyy Leivon kuvista. Niistä on vaikea valita suosikkia. Lähikuva sivulta, jossa kuikan nokka on suunnattu kuvaajaan päin, pikkuinen poikanen yrittämässä räpytellä siiventynkiään tai ehkä kuva useasta sulavasta siluetista usvan keskellä. Pysäyttävin kuva oli kuitenkin kirjan puolivälissä oleva panoraama täysin peilityynestä lammesta, jonka rantojen kalliot ja puut heijastuvat lammen pinnasta täydellisesti. Ja siellä kuikkapariskunta uimassa. Tämä näky on sellainen harvinainen hetki suomalaisessa luonnossa ja kuitenkin niin tavallinen. Aivan riipaisevan kaunis. Teki mieli kantaa kajakki sivun reunaan ja lähteä itsekin lammelle lillumaan. 

Leivon kirjaa lukiessa ja kuvia katsellessa pääsee Kaunon, Vienon ja Kaapon kesään. Kirjassa oli paljon minulle uutta tietoa kuikan käyttäytymisestä. En tiennyt, että kuikat saavat yleensä vain yhden poikasen. Heinäsorsien ja telkkien poikueita on tullut saunarannassa seurattua, mutta kuikat ovatkin etäisempiä lintuja, joten eivät esittele jälkeläisiään saunan rantakaislikossa. Meidän täytyykin pitää huoli kuikista ja niiden pesintämahdollisuuksista. Antaa niiden olla rauhassa. Kirjan ostamalla muuten lahjoittaa euron kuikkien suojeluun. 

Kirja on kaunis ja mahtava tietopaketti yhdestä hienoimmista linnuistamme, menee suosikkivalokuvakirjojeni listalle! (Ja Kansankynttilähaasteeseen).

Voi, miten odotankaan jo kuikan huutelua! En pelkästään sen takia, että se on minulle kesän merkki, mutta myös sen takia, että tiedän niiden tulleen taas takaisin.

Lumihiutaleet: * * * * *

Mauri Leivon kuvia