sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mafiavaltio


Miten tavallisesta toimittajasta tuli uusbrutaalin Venäjän vihollinen

Luke Harding

(suomentanut Jarkko S. Tuusvuori, alkuperäisteos Mafia State. How One Reporter Became an Enemy of the Brutal New Russia, kustantaja Into 2012, nid. 349 s.

”Vuoteen 2011 tultaessa yli vuosikymmenen vallassa ollut Putin on vienyt päätökseen huiman vastavallankumouksen. Hän on korvannut 90-luvun puolidemokraattiset rakenteet pystysuoralla mahdilla. Hän on vaalinut korruptiota, koska korruptio rohkaisee lojaalisuuteen. Hän on antanut FSB:lle ennenkokemattoman vallan. Ja hän on palauttanut turvallisuuspalvelun sen vanhaan KGB-tehtävään valtion varjelijaksi. Mutta hän on epäonnistunut, epäonnistunut perinpohjaisesti, koska hän ei ole keksinyt mitään uutta.”

Luke Harding on kirjoittanut teoksen Mafiavaltio kokemuksistaan työskentelystä ulkomaankirjeenvaihtajana Moskovassa. Hänen työantajansa on brittiläinen Guardian-lehti, jonka palveluksessa hän työskenteli Moskovassakin ennen karkottamistaan Venäjältä. Mafiavaltio maalaa aika tympeän kuvan nyky-Venäjän hallinnosta ja saa ihmettelemään missä vaiheessa Venäjän kehitys kääntyi niin pahasti takaperoiseksi.

FSB murtautui Hardingin Moskovan kotiin vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän aloitti  pestinsä Venäjällä. Sen jälkeen murtautumisista tuli arkipäivää. Mitään ei varsinaisesti viety tai edes rikottu. Murtautujat vain jättivät selviä merkkejä siitä, että ovat käyneet ja pääsevät koska tahansa takaisin. Auki jätetty lastenhuoneen ikkuna. Pakastin kytketty pois päältä. Lankapuhelimen luuri jätetty pöydälle. Television kaukosäädin piilotettu. Yöpöydälle jätetty seksiopas. WC-pöntössä vetämättömät jätökset. Ja niin edelleen. Kuulostaa näin kirjoitettuna pieniltä asioilta, mutta kuvitelkaapa, jos töistä tullessanne huomaisitte tällaista tapahtuneen omassa kodissanne. Onko jätetty kameroita tai kuuntelulaitteita? Kenellekään ette voisi asiasta valittaa, koska murtautujat työskentelevät juuri sen ainoan tahon leivissä, jolle normaalissa oikeusvaltiossa rikosilmoitus tehtäisiin. Psykologista kiusantekoa, klassista Stasissakin käytettyä zersetzung-taktiikkaa. Tarkoituksena saada uhrit miettimään omaa tervettä järkeään, ”Unohdinko ikkunan auki? Mihin olen laittanut kaukosäätimen?”. Tieto siitä, että vaikka vaihdan lukot, ne vain murretaan uudelleen. Kaiken tarkoituksena viedä tunne turvallisesta kodista. Asiasta, joka meillä Suomessa on useimmille varmasti kovin itsestäänselvä asia.

Murtautumiset alkoivat Hardingin kirjoitettua artikkelin Lontoossa asuvasta Kremliä arvostelleesta Boris Berezovskista. Neljän Venäjällä viettämänsä vuoden aikana näistä erilaisista artikkeleista ja FSB:n reagoinneista niihin tuli eräänlaista ”kommunikaatiota”. Mitä pahemmin Hardingin artikkeli osui Kremlin arkoihin paikkoihin, sen nopeammin ja varmemmin FSB asiaan reagoi. Välillä oli pitkiä hiljaiselon kausia, kunnes Venäjää koskevien Wikileaks- aineistojen tultua julki ja Hardingin valmistellessa artikkelia niihin pohjautuen, hänet loppujen lopuksi karkotettiin Venäjältä. Hänen ollessaan palaamassa perheensä luo Moskovaan, rajavartijat käännyttivät hänet takaisin. Ulkomaantoimittajat ovat FSB:n silmissä pääsääntöisesti vakoojia.

Mafiavaltiota lukiessa alkavat monet yksittäiset uutispätkät löytää lukijan päässä paikkansa suuremmassa kuvassa. Meidän kotimaiset politiikkomme kuittaavat näitä tapahtumia kulttuurieroiksikin. Ehkäpä se on vain diplomaattista toimintaa, mutta Mafiavaltion luettuaan ei voi mitenkään olla enää yksiselitteisesti tuollaista mieltä. Teos jättää sellaisen kuvan, että Putin haluaa pitää kiinni vallastaan ja omaisuudestaan kaikin keinoin, ja mielellään vielä pyrkii lisäämään molempia. Keinot ovat tuttuja kylmän sodan vuosilta, FSB käyttää samoja tekniikoita kuin KGB ja Stasi (ilman mitään nostalgiaa). Valtion koneisto on valjastanut tiedotusvälineet suoltamaan käsittämätöntä propagandaa kaikesta ulkomaihin liittyvästä, edelleen kuin parhaaseen kylmän sodan aikaan. Tästä olemme Suomessakin saaneet osamme nk. lapsikiistoissa. Putin on luonut kannuksensa 80-luvulla KGB:n leivissä Saksassa työskennellessään. Ja nämä oppimansa keinot hän on kantanut 2010-luvulle. Luoden samalla sellaisen omaisuuden, että arvioiden mukaan hän on Euroopan rikkain mies. Ja kirsikkana kakun päällä, hänellä on periaattessa hallinnassaan Keski-Eurooppaan johtavat suuret kaasuputket, joista esimerkiksi Saksa saa kolmanneksen energiatarpeestaan. Hardingin mukaan Putinin suurin pelko onkin se, että hän menettää tuon omaisuuden ja joutuu syytteeseen laittomuuksista. Näin ollen kaikki keinot ovat sallittuja nykytilanteen säilyttämiseksi. Kunhan vain brutaali ja röyhkeä FSB ei karkaisi omille teilleen kaiken hallinnan ulkopuolelle.

Harding kuvaa kuinka Kremlin arvostelijat, oppositiotoimittajat ja ihmisoikeusaktivistit surmataan nyky-Venäjällä järjestelmällisesti. Syyllisten etsimiseksi järjestetään näytösoikeudenkäyntejä ja maan valtamediat pyrkivät lakaisemaan jutut nopeasti julkisuudesta arkistoihin pölyttymään. Aleksandr Litvinenko, Anna Politkovskaja, Natalia Estemirova, Stanislav Markelov, Anastasia Baburova, Juri Štšekotšihin, Igor Domnikov, Magomed Jevlojev ja lista vain jatkuu. Hardingin mukaan venäläisistä lehdistä enää vain Novaja Gazeta kiinnittää mitään huomiota totuuteen. Edellisestä nimilistasta ainakin 4 on kyseisen lehden toimittajia.Tavallisen kansan eteen marssitetaan televisiossa ja lehdissä lähinnä vain Kremlin hyväksymää materiaalia ja internet on vielä utopiaa suurkaupunkien ulkopuolella. Julkisen mielipiteen muokkaamiseksi on siis olemassa varsin hyvät edellytykset. Liekö Putin ottanut mediahallinnassa oppia ostetulta ystävältään Silvio Berlusconilta. Vai päinvastoin.

Vlad ja Dima, Batman ja Robin. Kuten eräässä Wikileaksin kautta julkisuuteen tulleessa USA:n diplomaattiarviossa todettiin. Tai don Putin. Venäjästä on tullut kleptokratia.

”Jos todella haluaa ymmärtää Putinin hallintoa [...], on paras painella suoraan kaunokirjallisuushyllylle ja lainata Mario Puzon koko tuotanto.” - Garri Kasparov -

Vaikkei suhtautuisi täysin kritiikittömästi kaikkiin kirjan päätelmiin, suosittelen tätä silti ehdottomasti mille tahansa lukulistalle. En sanoisi, että kyseessä on tajunnanräjäyttävä ja maailmaamullistava lukukokemus, mutta kenelle tahansa, joka seuraa uutisia tai on vähääkään kiinnostunut siitä mitä maailmassa tapahtuu, Mafiavaltio on pakollista luettavaa. Jälkimakuna jäi ajatus, että kirjassa vasta raapaistiin kevyesti sellaista pintaa, jonka päivänvalon kestävyys on kyseenalaista, siitäkin huolimatta, että kirjassa esitetyt väitteet ovat oikeastaan aika rajuja. Jäi siis tunne, että pahempaa on luvassa. Ja voi vain kuvitella kuinka epätoivottu henkilö Harding nykyisin Kremlin silmissä on. Rohkeaa toimintaa, siitä täydet pisteet!

P.S. Hieno suomennos! Laajaa sanastoa ja mielenkiintoisia ilmaisuja.

Lumihiutaleet: * * * * +

(Tässä yhteydessä voinen huomauttaa kuinka paljon minua ärsyttää, kun toimittajat tai uutistenlukijat eivät osaa lausua Medvedevin nimeä oikein. Se ei ole Med-Ve-Dev, vaan Med-Veed-Jev. Ugh. Olen puhunut.)

Osallistun tällä teoksella Kansankynttiläin-lukuhaasteeseen. Seuraavana vuorossa pari kirjaston kirjaa, joilla palautusdeadline ja sitten luvassa kaksi teosta, joista olen saanut arvostelukappaleet. Stay tuned.

3 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

ihan uusi minulle

Maria L. kirjoitti...

En ole hetkeen tullut kommentoineeksi blogiisi, mutta kuulolla ollaan. Tai siis silmäilyssä käsiksi, vai miten se nyt blogimaailmassa menee.

Kiitos että jaksat kirjoittaa, mielenkiinnolla aina tekstejäsi odotan ja luen!

Teresita kirjoitti...

Kiitos, että jaksatte odotella ja lukea! Kovasti on kirjoja jonossa, melkein pitäisi pyytää pomolta lukulomaa ;)