tiistai 15. tammikuuta 2013

Vielä lukemisen aiheuttamasta aivotoiminnasta

Nyt sekin on tieteellisesti todistettu. Runous on parasta lukuterapiaa.

YLE Uutiset
The Telegraph

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lukuhaaste päättynyt

Ajattelun viikon lukuhaaste on tänään päättynyt ja arvontaan osallistuu... YKSI lukija! Elma Ilona luki Esko Valtaojan Kaiken käsikirjan. Postaus löytyy täältä. Onnea voittajalle :) Lupaamani asiaan liittyvä paketti lähtee siis kohti Tarinauttisen hämärän hetkiä!

tiistai 8. tammikuuta 2013

A Briefer History of Time (ja lukuhaaste)


Stephen Hawking & Leonard Mlodinov

(Kindle Edition, julkaistu 2007, en löytänyt kustantajaa!)

"There is a good change that the study of the early universe and the requirements of mathematical consistency will lead us to a complete theory within the lifetime of some of us who are around today, always presuming we don't blow ourselves up first!
What would it mean if we actually did discover the ultimate theory of the universe?"

Ajattelun viikon lukuhaasteen tarkoituksena oli lukea vihdoin jokin kirja, jonka lukemista on lykännyt siinä pelossa, ettei siitä varmaan ymmärrä mitään. Tarkoituksena oli siis haastaa omaa ajatteluaan ja oivalluskykyä. Valitsin itselleni luettavaksi Stephen Hawkingin teoksen A Briefer History of Time, jonka hän kirjoittanut yhdessä Leonard Mlodinovin kanssa. Tämä oli ensimmäinen maksullinen teos, jonka hankin Kindleeni joskus kesällä. Lukemista vain olen vältellyt, sillä oli aika varma, etten joko jaksaisi keskittyä aiheeseen tai en ymmärtäisi siitä mitään. Syy, miksi tulin ylipäätään siinä tapauksessa hankkineeksi kirjan, on täysin unohtunut. 

Onneksi kuitenkin olin näin tehnyt. Todellakin. Olen viettänyt joululomalla ja nyt viikonloppuna ihanan kiirettömiä aamuja yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan maailmassa kitaten siinä samalla litrakaupalla savuteetä. Kaikki kommentit siitä, että pitäisi ehkä tehdä jotain muutakin, olen saanut nopeasti hiljenemään toteamalla lukevani vielä pari sivua avaruuden kaareutumisesta ja mustista aukoista. Minut on siis jätetty rauhaan kuin olisin lähestulkoon radioaktiivinen.

Korostan nyt heti aluksi, etten edes väitä ymmärtäväni kirjan lukemisen jälkeenkään edellä mainittuja aihealueita tai muitakaan kirjan esittelemiä teorioita kovinkaan paljoa, mutta alan ehkä vähitellen ymmärtää, miksi ne ovat niin isoja juttuja ihmiskunnalle. Hawking johdattaa lukijan erittäin mielenkiintoiseen maailmaan, jossa yritetään löytää kaiken olemassa olevan selittävää teoriaa. Siinä samalla sivutaan muun muassa aikamatkailua, mustia aukkoja, madonreikiä ja reitin varrella vilisee tiedemiehiä toisensa jälkeen. Hawkingilla on mahtava taito selittää asioita maanläheisin esimerkein, joten näitä esimerkkejä on myös mahdollista ymmärtää vaikkei asiantuntija olekaan.

Mikä kuitenkin tärkeintä, koin lukeassani oivalluksia! Samanlaisia ajantajun kadottavia pohdintaketjuja ja kysymyksiä olen itsekseni viimeksi miettinyt jonkin oppilaitoksen matematiikan tai fysiikan tunneilla. Niillä parhaimmilla siis, suurin osa meni pahasti ohi silloinkin... Hienointa lukiessa oli se, että kun seuraamalla Hawkingin esittämää ajatusketjua tuli väkisin mieleen kysymyksiä, ne kysymykset esitettiin myös kirjassa hetken päästä. Harvinaisia hetkiä kylläkin, mutta osoituksia siitä, että jotain ehkä ymmärsin.

Joudun jopa toteamaan, että pitkästä aikaa pääni sisällä tapahtui Peruuttamaton Muutos. Näitä muutoksia oli nuorempana useasti, kun tuntui, että tajusi jonkin asian ympäröivästä maailmasta aivan uudella tavalla eikä mitenkään voinut enää palata vanhaan ajattelutapaan. Vanhemmiten nuo muutokset ovat käyneet todella harvinaisiksi. Tässä sitä Esko Valtaojan peräänkuuluttamaa uusien ajatusten virtaa! Tarkennuksena mainittakoon, että uusia minulle, ei ihmiskunnalle :). Joka tapauksessa loistava aloitus kirjavuodelle!

Kirjassa on kuitenkin tavattoman paljon asiaa, vaikka osa teorioista olisi jo tuttujakin ja loppua kohden minulta vähän karkasi ajatus kvanttifysiikan syvimmästä olemuksesta. Ja sitä myötä myös säieteoriasta. Kirja on kirjoitettu siten, että edeltävän luvun sisältö olisi hyvä käsittää ennen siirtymistä seuraavaan. Mietin jo, että lukisin kirjan uudelleen, mutta tässä jälleen auttoi paikallinen kirjasto vaikuttamalla alitajuntaani siten, että kuljeskelin juuri oikean hyllyrivistön ohi ja huomasin kirjajonossa Stephen Hawkingin nimen. Niinpä yöpöydälläni odottaakin hänen seuraava teoksensa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa.  Siinä on enemmän kuvia.

Kenelle A Briefer History of Time sopii luettavaksi? Pitääkö osata fysiikkaa ennen kuin alkaa lukea kirjaa? Huomasin lukiessa, että minulle oli hyötyä siitä, että osaan joitain perusteita fysiikasta. Samoin kuin siitä, että monet termeistä olivat tuttuja muista yhteyksistä (lähinnä Tähdet ja Avaruus -lehdestä), vaikken niiden sisältöä oikeastaan aikaisemmin ehkä niin tiennytkään. Kirjan lukeminen oli vähän kuin palapeli. Monet palaset olivat ulkomuodoltaan tuttuja jo etukäteen, vaikken tiennyt mihin ne kuuluvat. Lukiessa alkoi löytyä paikkansa kullekin palaselle, mutta loppujen lopuksi on todettava, etten osaa tulkita ihan jokaista kohtaa valmistuneesta työstä. 

Arvelisin kuitenkin, että tärkeintä kirjan lukijalle on kiinnostus sen esittämiin aiheisiin. Jos ei kiinnosta pätkääkään, on ihan sama kuinka paljon fysiikan opintoja on takana. Vastaavasti, jos tarttuu kirjaan avoimin mielen, eikä ajattele etten minä voi tästä mitään ymmärtää, niin luulen, että kirja avaa tien aikamoiseen uuteen maailmaan. Eikä siinä mitään pahaa ole, ettei ihan kaikkea pilkuntarkasti ymmärrä. Sitten ei ainakaan ymmärrä, jos ei koskaan edes yritä!

Minusta tuli Stephen Hawking-fani, jos en sitä vielä tähän mennessä ollut. 

Lumihiutaleet: * * * * *

Loppukaneetti: Lukuhaaste päättyy sunnuntaina 13.01.2013 klo 12. Siihen mennessä joko tähän postaukseen tai lukuhaasteen postaukseen linkittämällä lukemansa haastekirjan tai kertomalla siitä kommenteissa, osallistuu arvontaan. KAKSI arvontapalkintoa lähtee. Jos siis edes kaksi osallistujaa löytyy :) Vielä ei ole ilmoittautuneita, joten on hyvät mahdollisuudet palkintojen nappaamiseen!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Jää


Ulla-Lena Lundberg

(suomentanut Leena Vallisaari, alkuperäisteos Is, kustantaja Teos & Schildts & Söderströms 2012)

"Pappi on iloinen. Matka tuntuu nuoresta ihmisestä loputtomalta, kun ei pääse liikkumaan ja tekemistä on kovin vähän, ja nyt hän on iloinen, koska on perillä ja voi nousta maihin ja kätellä ja huolehtia matkatavaroista ja antaa kättä postinkuljettajalle ja kiittää, koska tämä on tuonut heidät kaikkine tavaroineen kirkkolaituriin. Mutta hän on iloinen myös toisella tavalla, siksi että se kuuluu hänen luonteeseensa ja että hänen rinnassaan palaa tuli, jota lietsoo kaikki se, mitä hän elämänsä aikana haluaa kokea ja tehdä."

Luin Finlandia-voittaja Jään vuoden 2012 viimeisenä kirjana. Kohtuullisen hyvä lopetus kirjavuodelleni!

Jää on kertomus sotien jälkeisestä Suomesta, jossa seurataan uudeksi pastoriksi saaristolaiskylään Luodoille saapunuttua Petter Kummelia perheineen. Vuodenaikojen kulku ja Kummelin perheen kasvaminen osaksi Luotojen yhteisöä on kirjan parasta antia. Pastorin perheen elämä on kiireistä maatalouden, kirkon velvollisuuksien ja lukuisten viereiden keskellä. Virkkeet ovat välillä hengästyttävän pitkiä, koska niissä tapahtuu niin paljon. Kieli on kaunista.

Ulla-Lena Lundbergin tekstissä on jotain nimensä veroista eli jäänomaista. Vaikka tunnelma pitkin kirjaa on kuin kelkan liuku kirkkaalla jäällä helmikuisena päivänä, pinnan alla on tummempiakin sävyjä. Muistot sodasta, Luotojen yhteisön vaietut tapahtumat, Petterin nuoruusmuistot ja vielä Neuvostoliittokin. Kaikki nuo häälyvät pinnan alla kuin odottamassa, että lukija osuu sulaan kohtaan ja tipahtaa jäihin. Uhkaa on ilmassa.

Pastorska Mona Kummel, kasvoi ehdottomasti suosikkihenkilökseni kirjan edetessä. Konstailematon, aikaansaava suorittaja, joka kuitenkin nauttii elämästään kaiken kiireen ja työn keskellä. Ei valittelua, katkeroimista eikä selittelyä. Toimeentarttumista vain. Erittäin virkistävä tuttavuus!

Lundbergin taito kuvata ihmisiä on ihanan täyteläinen. Tällä tarkoitan sitä, etteivät henkilöt kirjan sivuilla jää ohuiksi, vaan ovat kokonaisia olemuksineen ja ajatuksineen. Sävy on tasainen eli kukaan henkilöistä ei jää epäuskottavammaksi kuin toinen. Näin lukija voi todellakin nauttia tekstistä ilman, että jokin epäjohdonmukaisuus tai henkilögallerian epätasapaino alkaisi häiritsemään. Tätä ei oikeastaan edes huomaa ongelmaksi joissain muissa kirjoissa ennen kuin lukee jonkin Jään kaltaisen teoksen.

Näen edelleen mielessäni kirkon mäen ja meren kimmellyksen ja heinänkorsien huojumisen tuulessa. Kuin myös pappilan tuvan ja keittiön ja melkein jopa haistan leipomusten tuoksun pastorskan jäljiltä. Jää ei ehkä aiheuttanut minulle suurempia oivalluksia tai ollut upein koskaan lukemani kirja, mutta sen tunnelma todellakin jäi pitkäksi aikaa mieleen sekä kielellisesti että tapahtumien osalta. Kaunis.

Vielä viikko lukuhaastetta jäljellä! Sain jo oman opukseni luettua, nyt pitäisi saada vielä ajatukset sen verran järjestykseen, että saisin kirjoitettua siitä!

Lumihiutaleet: * * * *