perjantai 28. joulukuuta 2012

Into Thin Air


Jon Krakauer

(kustantaja Anchor Books 2009, e-kirja)

”The night had a cold, phantasmal beauty that intensified as we climbed. More stars than I had ever seen smeared the frozen sky. A gibbous moon rose above the shoulder of 27,824-foot Makalu, washing the slope beneath my boots in ghostly light, obviating the need for a headlamp. Far to the southeast, along the India-Nepal frontier, colossal thunderheads drifted over the malarial swamps of the Terai, illuminating the heavens with surreal bursts of orange and blue lightning.”

Nyt on joulut juhlittu, suklaat syöty ja kirjapaketit avattu. Lahjakääreistä paljastui Ilkka Remeksen Ylösnousemus sekä Ulla-Lena Lundbergin Jää. Vaikkei sitä näin aikuisiällä lahjojen vuoksi joulua juhlita ja aina sovitaan, ettei mitään tarvitse ostaa, on silti oltava rehellinen ja todettava, että on mukava yllätys, kun paketeista paljastuu luettavaa. Ja vielä mieluista. Joskin taidan olla sen verran kaikkiruokainen lukemisen suhteen, etten muista saaneeni lahjaksi kirjaa, joka ei olisi kiinnostanut pätkän vertaa.

Myös vajaan viikon mittainen tietokonetauko on tehnyt poikaa. Töiden takia on hieman hankalaa pitää näitä taukoja useammin tai muulloin kuin lomien aikana, mutta pitäisi ilmeisesti yrittää viikonloppuja hyödyntää paremmin. Vaikutus järjenjuoksuun on sen verran ilmeinen. Kuin vapautuisi aivoihin lisää kapasiteettia. Mistähän sekin mahtaa johtua?

Hankin marraskuulla Kindleen luettavaksi Jon Krakauerin Into Thin Airin. Luin sen hetkessä, mutten vaan ole saanut vielä kirjoitettua siitä. Mount Everestissä ja sinne kiipeämisessä on jotain hirmuisen kiehtovaa. En tarkoita, että itse välttämättä haluaisin kiivetä sinne, mutta huomaan olevani todella kiinnostunut siitä miten kiipeilykokonaisuus käytännössä hoidetaan ja millaisia haasteita matkaan liittyy. Ja niistä maisemista ennen kaikkea!

Into Thin Air on Jon Krakauerin tilinteko vuoden 1996 Everestin kiipeilykevään tapahtumista. Tuona keväänä vuorelle kuoli 12 kiipeilijää, joista neljä kuuluivat Krakauerin kanssa samaan tiimiin. Krakauer on toimittaja, jonka lähtökohtana oli kirjoittaa Outsider-lehdelle artikkeli Everestille kiipeämisestä ja kaupallisten kiipeilytiimien toiminnasta. Järkyttävistä tapahtumista huolimatta Krakauer kirjoitti artikkelin viitisen viikkoa vuorelta palaamisen jälkeen, mutta koki myöhemmin, että oli vielä asioita, joista piti kirjoittaa ja ennen kaikkea tarkentaa yksityiskohtia enemmän kuin artikkelissa oli mahdollista. 

Kiipeilykumppaneiden taustoja kartoitetaan kirjassa paljon, kuten myös kiipeilyn kokonaisuutta. On varmasti käytäntöjä, jotka ovat paljon muuttuneet Everestillä vuoden 1996 jälkeen, mutta silti oli mielenkiintoista lukea kuinka varusteluhuolto, köysien ja tikkaiden vieminen ja kiinnittäminen rinteille, ruokailut, lisähappi ja jätehuolto vuorella hoituvat. Kirjassa tulee myös esille sherpojen suuri rooli Everestin valloituksissa. Käytännössä kai ilman sherpoja on lähestulkoon mahdotonta päästä huipulle ja takaisin. Myös Everestin valloitusten historiaa tulee paljon ja mielenkiintoisina anekdootteina.

Pidin Krakauerin kirjoitustyylistä paljonkin. Hän rytmittää selvitystyötään tapahtumista vuorella kertomuksilla kumppaneidensa taustoista. Krakauer kertoo yrittäneensä kirjoittaa asioista kuten muistaa niiden tapahtuneen ja toteaa, että osa tapahtumista on edelleen osittain epäselviä hänelle. Krakauerin käyttämä kieli oli todella joutuisaa ja miellyttävää lukea.

Kirjasta selviää hyvin nopeasti se, kuinka suuri merkitys kunnollisilla varusteilla ja suunnitelmilla turvallisen kiipeämisen suhteen on. Mikäli suunnitelmista poiketaan tai niitä ei ole tai tieto ei ole kulkeutunut kaikille samalla tavalla, joudutaan kriittisissä paikoissa pian ongelmiin. Tämä pätee myös kaikessa muussakin kuin kiipeämisessä. Everestin rinteillä vain panoksena on oma ja muiden henki, jos asiat eivät menekään kuten pitäisi. Toki Krakauer kyseenalaistaa joitain päätöksiä ja toisten tekemiä valintoja, mutta pohtii myös omaa osuuttaan ja toimintaansa varsin laajasti. Kirjasta saa sen käsityksen, että yrityksellä kuvata mahdollisimman tarkasti traagisiin tapahtumiin johtaneita seikkoja, hän pyrkii myös auttamaan tulevia kiipeilijöitä välttämään samat virheet ja huonot valinnat. 

Mielestäni kirjan tyyli onkin neutraali tilinteko eikä erityisen syyttävä tai sormella osoittava. Tässä e-kirja versiossa oli kuitenkin pitkä puolustuspuheeksi tarkoitettu loppukirjoitus, joka liittyy toiseen vuoden 1996 tapahtumista kertovaan kirjaan ja jonka kirjoittajan kanssa Krakauer juuttui juupas-eipäs-tyyppiseen väittelyyn tapahtumien kulusta. Olisin voinut jättää loppukirjoituksen lukematta, jos olisi tiennyt sen sisällöstä. Jälkimaku oli huono. Asia on kuitenkin jo siltä osin mielestäni vanhentunut eikä se tuonut mitään lisää varsinaiseen kirjaan. Krakauer oli vain pakotettu sen johonkin painokseen lisäämään saadakseen oman äänensä kuuluviin.

Lukijat, joiden mielestä Mount Everestille kiipeäminen on sulaa hulluutta, suhtautuvat varmasti kovin eri tavalla kirjan sisältöön. Itse ymmärrän jostain syystä halun päästä huipulle aivan täysin. Sen vuoksi nautin Into Thin Airin kuvauksista, joissa maisemat ja sääolosuhteet pääsevät oikeuksiinsa. Etenkin tuo valitsemani lainaus sai lähestulkoon kylmät väreet selkäpiihin, että tuon minäkin haluaisin joskus kokea! Luulenpa vain, että osittain tämän kirjan myötä koen, että riskit ovat ehkä sitä luokkaa, ettei näin mukavuudenhaluisella haavelijalla ole mitään tekemistä yhdenkään vuoren rinteillä. 

Kuitenkin... Mahtavinta kirjan lukemisen jälkeen oli, kun törmäsin netissä GlacierWorksin tekemään aivan käsittämättömän upeaan panoraamaan Everestistä. GlacierWorksin on perustanut kiipeilijä ja kuvaaja David Breashears, joka muuten oli vuonna 1996 myöskin Everestillä, kuten Veikka Gustafssonkin. Molemmat miehet mainitaan kirjassa pariinkiin otteeseen etenkin kirjan loppumetreillä pelastustehtävien yhteydessä. 

Panoraamaa voi tarkentaa lähemmäs ja lähemmäs ja nähdä kaikki pienet kiipeilijät vuoren rinteillä ja ymmärtää vuoren mittakaavaa  paremmin. Krakauerin kirjassa olleen kartan avulla pystyin paikantamaan kunkin huipun (Everest, Lhotse, Nuptse) ja jopa uskoakseni 3. leirin (Camp Three). Perusleirissäkin riitti katseltavaa. Olen siis ollut Everest-tunnelmissa jotain aikoja ja kokenut pitkästä aikaa todella pahaa huikaisevan lukukokemuksen jälkeistä krapulaa. Osittain jo pelkästään tuon kuvankin vuoksi. 

Olipa varsinainen nojatuolimatka! 

Lumihiutaleet: * * * * *

Loppuun vielä muistutus lukuhaasteesta, johon yritän itsekin ehtiä osallistua. Lupasin kaksi arvontapalkintoa, joten veikkaan, että näihin on hyvät saumat kenellä vaan, sillä yhtäkään lukijaa ei ole vielä ilmoittautunut ;) Takarajahan oli 13.1. ja tarkoituksena lukea jokin aivotoimintaa ja ajattelukykyä haastava kirja. Itse valitsin Stephen Hawkingin A Briefer History of Timen, joka Kindleen tuli hankittua ensimmäisenä teoksena, mutta joka on hieman kauhistuttanut vaikeutensa vuoksi. Mutta; sehän olikin tämän haasteen tarkoitus. Tarttua härkää sarvista niin sanoakseni!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tunnustan tietämättömyyteni

Joka päivä oppii jotain uutta, sanotaan.

Ja jotkut näistä opeista saavat hämmästelemään kuinka tietämätön sitä voikaan olla. Tai kuinka vähän tulee itse ajatelleeksi päivänselviä asioita.

Yle Uutisten verkkosivut uutisoivat tänä aamuna yli 5300 kirjailijan allekirjoittamasta vetoomuksesta lainauskorvauksien korotukseen. Uutisen mukaan kirjailijat saavat 4 senttiä/lainaus korvausta kunnankirjastoilta. Uutinen löytyy TÄÄLTÄ. Sama juttu Sanaston sivuilta.

Olen joskus miettinyt kirjastojärjestelmän vaikutusta kirjailijoiden ansioihin, että onhan se epäreilua etteivät lainat kasvata myyntilukuja vaikka olisi kyseessä kuinka suosittu kirja. Että kirjoja lainaamalla ei voi osoittaa kannatustaan kirjailijalle, kun kuitenkaan ihan kaikkia kirjoja ei ole itselläni varaa ostaa täysihintaisina tai yleensä ollenkaan. En nyt sanoisi, että tuo 4 senttiäkään varsinaisesti kasvattaisi kirjailijoiden tuloja, mutta se, että on yleensä olemassa jokin korvausjärjestelmä oli minulle posiitivinen tieto.

Missähän mahdoin olla silloin, kun tästä jossain kerrottiin?! Kuinka tietämätön ja ajattelematon sitä voikaan välillä olla :)

Kuten Sanaston uutisessakin kerrotaan, pienellä laskutoimituksella selviää, että jos kirjailijan teos lainataan vaikka tuhat kertaa, on korvauksen kokonaissumma 40 euroa. Jotta korvauksilla olisi jotain todellista vaikutusta tuloihin, veikkaisin, että pitäisi puhua ainakin sadoista euroista. Per vuosi. Joka taas nykyisellä korvaussummalla vaatisi jonkun kymmenen tuhatta lainaa vuodessa.

Mistään en toistaiseksi löytänyt tarkennusta siihen, mikä on Pohjoismaiden taso, johon korotuksilla haluttaisiin. Pitänee harjoitella hakukoneidenkin käyttöä vähän paremmin. 

Muistakaa lukuhaaste!! Vielä kuukausi aikaa!

(Edit: 13.12.2012 tarkennettu vetoomuksen allekirjoittaneiden kirjailijoiden määrää ja se kaipaamani linkki on Kirja elää)