lauantai 3. marraskuuta 2012

Valomerkki


energiapula ja makean elämän loppu

Jussi Laitinen

(Atena 2012, 226 s.)

”Globaalin energiaremontin haaste on samaa luokkaa kuin matkustajakoneen polttoaineen vaihtaminen lennon aikana - ja yhtäaikaa pitäisi uusia myös moottorit sekä polttoaineen jakelujärjestelmä ja lennettävä läpi pyörremyrskyjen, jotka vanhan polttoaineen päästöt ovat synnyttäneet.”

Energiatehokkuus ja energian säästäminen ovat aiheita, joilta oikein kukaan ei voi tänä päivänä välttyä. Ne ovat myös teemoja, joita käytetään markkinoinnin argumentteina yhä suuremmassa määrässä tuotteita ja palveluita. Puhutaan ilmaston lämpenemisestä, uusiutuvista energiamuodoista, hiilijalanjäljestä ja passiivitaloista. Kaikesta tiedosta huolimatta tuntuu, että energiakeskustelun kokonaisuus ei oikein hahmotu.

Jussi Laitinen on kirjoittanut innostavan ja kiihkottoman johdannon aiheeseen. Keskustelunavaukseksikin tarkoitettu teos selittää ja selventää monia jopa täysin virheellisiä käsityksiä ja tuo esille harvemmin keskustelussa näkyviä termejä kuten katoavan horisontin laki, rebound-ilmiö ja nettoenergia-arvo. Katoavan horisontin laki tarkoittaa, että fossiilisten polttoaineiden kallistuminen nostaa myös uusiutuvien energiamuotojen kustannuksia. Rebound puolestaan tarkoittaa sitä, että yhdessä paikassa säästetty energia tuhlataan jossain muualla. Nettoenergia-arvo kuvaa mitä polttoaineesta jää jäljelle, kun siitä vähennetään sen tuottamiseen kulunut energia. Äkkiä energiatehokkuus ei tunnukaan niin yksinkertaiselle asialle.

Kirjasta tulee nopeasti selväksi se, että talouskasvu on perustunut fossiilisten polttoaineiden käytölle. Kun ne loppuvat, on täysin epäselvää, mitä tapahtuu sen jälkeen. Laitinen osoittaa, etteivät tuuli- ja aurinkovoima ole itsestään selvästi maailmaa pelastavia energiamuotoja, joten ei kannattaisi tuudittautua turhaan retoriikkaan uusiutuvista energioista, jos ei voida osoittaa, että niillä todella voidaan korvata öljy. Ydinvoimassakin on omat ongelmansa vaikkei edes puhuttaisi polttoaineen turvallisuudesta. Lisäksi öljybisneksen kiemurat ja politiikka vaikeuttavat arviointia siitä kuinka pitkään öljyä vielä riittää. Selvää on vain se, että enemmin tai myöhemmin se loppuu ja energianälkä on huutava. Lisäksi meillä on ongelmana ilmaston lämpeneminen, joka tulee pysäyttää. 

Ydinkysymyksenä on siis energiankulutus. Jos energiaa on ja se on halpaa, sitä kulutetaan surutta. Jos se on kallista ja rajallisesti saatavissa, talouskasvulle ei oikeastaan ole mahdollisuuksia. Millä siis määritetään kansainvälisesti riittävä taso talouden ylläpitämiseksi? 

Laitisen esittämät luvut ovat huimaavia ja hän esittää ne niin, että yksinkertaisempikin ymmärtää. Suomalaisten keskipäästöt ovat 30 kiloa hiilidioksidia päivässä. Sillä täyttäisi kuusi isoa vappupalloa. Kestävä taso olisi yksi vappupallo. Millä vähentäisit 5 palloa? Jos ajattelet omaa elämääsi, pärjäisitkö ilman autoa, ilman kaukana tuotettuja elintarvikkeita (kuten vaikka kahvia tai teetä), ilman ylimääräistä kodinelektroniikkaa (padeja, podeja, pleikkareita ja älypuhelimia), 19-20 asteen huonelämpötilassa talvella, 30 asteen kesällä? Puhumattakaan siitä, että lentomatkailu, lihan syönti, loma-asuntojen rakentelu ovat täyttä energiantuhlausta. Entäpä kirjat? Kuinka monta hiilinielua on minunkin kirjahyllyjeni sisältöä varten kaadettu? 

Ja kaikesta huolimatta pitäisi silti kuluttaa, jotta talouden rattaat pyörivät ja yhteiskunta pysyy pystyssä.

Dilemma on siis melkoinen.

Ennen kuin lukija kuitenkaan täysin masentuu, Laitinen esittää kirjassaan myös toivoa antavia esimerkkejä siitä kuinka maailmalla on lähdetty hakemaan paikallisia ratkaisuja. Helppoa ei tule olemaan, mutta mahdollisuuksia on, mikäli tahtoa ja todellista ymmärrystä löytyy.

Suosittelen ehdottomasti Valomerkkiä luettavaksi aivan kaikille. Teos on yksi parhaita aikoihin lukemiani tietokirjoja. Ei olisi varmasti pahitteeksi lisätä teosta myös koulujen lukulistoille. Vaikutus omaan kulutuskäyttäytymiseeni on ainakin sen osalta varma, että omavaraisuus mahdollisimman monessa asiassa kiinnostaa entistä enemmän. Asiaan perehtymistä varten löytyy myös sopivia teoksia luetteloituna kirjan lopusta. Erityisen mahtavaa on, että luettelosta löytyy kotimaisia kirjoittajia. 

Lukemaan siis! Ja muistakaa sammuttaa valot sitten kun lopetatte...

Lumihiutaleet: * * * * *

2 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Kiinnostava bloggaus.
Olen lukenut saman genren Leggetin kirjan ja siinä oli hieman samalainen viritys. Itse uskon, että viritys on oikea, mutta uskon myös, että kaikki fossiilliset polttoaineet poltetaan, mutta entä mistä sitten energia?

Teresita kirjoitti...

Sitähän se Laitinenkin maalailee, että niin pitkään kun on fossiilisia, ei tarvitse tosissaan tehdä mitään. Tai että tuudittaudutaan siihen uskoon, että tuuli- ja aurinkovoima pelastavat, sitten kun ei ole muuta jäljellä. Tämän päivän Kauppalehden pääkirjoitustakin (päästökaupan rajoituksien höllentämisestä kun talouskasvu ei oikein kulje) tuli luettua vähän toiselta kantilta. Ennen en olisi kiinnittänyt varmaan mitään huomiota.