torstai 23. helmikuuta 2012

Book Hunteria testaamassa

Lainailen paljon kirjoja kavereilleni ja isöäidilleni. Pari kertaa on tullut tenkkapoo, kun en olekaan muistanut mitä olen kenellekin lainannut. Ei siksi, että pelkäisin etten saa niitä takaisin, vaan siksi, etten haluaisi ehdottaa kavereille toista kertaa samaa kirjaa... 

Mietin siis jonkinlaista arkistointijärjestelmää. Jep, olen hullu, kun en keksi parempaa tekemistä kuin luetteloida vaatimatonta kirjastoani. Joka tapauksessa, etsiskelin ilmaista ohjelmaa, jolla pitää yllä tällaista luetteloa. Törmäsin ohjelmaan nimeltä Book Hunter, jota ajattelin testata. Ohjelma toimii vain Macilla. Täältä löytyy lisätietoa.

Se lukee tietokoneen kameran avulla kirjojen ISBN-viivakoodeista niiden tiedot ja tuo kansikuvatkin automaattisesti luetteloon. Siis ihannetilanteessa. Joka puolestaan on se, että kirja löytyy Amazonin tietokannasta. Kaikki englanninkieliset kirjani sain siis arkistoitua helposti. Kotimaisissa on sitten enemmän hommaa. Loppujen lopuksi ei kuitenkaan mielettömän paljon, mutta silti 92 niteen jälkeen alkaa jo kyllästyttää. Aloinkin jo miettiä, mikä on loppujen lopuksi "vaatimaton kirjasto"? En tajunnutkaan miten paljon minulla loppujen lopuksi onkaan opuksia kertynyt. 92 oli vasta alkua..

Ohjelmassa on joka tapauksessa se kaipaamani ominaisuus, johon saan jokaisen kirjan tietoihin talteen kenelle sen olen lainannut ja milloin. Lisäksi ohjelmassa on jo valmiina oma kansio niille kirjoille, jotka minä olen lainannut muualta. 

Suurin ongelmani luetteloinnin suhteen oli kirjojen luokittelu ja hakusanojen valinta. Ohjelmassa on hyvin toimiva hakutoiminto, jossa voi valita useista eri luokitteluvaihtoehdoista millä hakea. Pitää vaan olla ensin jotain tietoa mitä hakea. Eli jos joku joskus tätä ohjelmaa käyttää, kannattaa hetki miettiä miten kirjastonsa jaottelee. Muuttaminen on toki mahdollista, mutta luonnollisesti jokaisen niteen läpikäymisessä menee hetki. Eli hakutoiminto on luonnollisesti tasan tarkkaan niin hyvä kuin syötetty data.

Riittävän yksinkertainen ja silti monipuolinen ohjelma!


tiistai 14. helmikuuta 2012

Pollomuhku ja Posityyhtynen kotona maailmankaikkeudessa

Yaiks. Ystävänpäivä muistutti, että mennään jo helmikuun puolessa välissä. Minulla oli joskus jonkin aikomus päivittääkin tätä blogia tämän vuoden puolella, mutta tuntuu, että vuosi menee ohi ennen kuin on alkanutkaan! Mokomatkin päivätyöt, kun alkavat jo haitata harrastuksia...

Olen onneksi ehtinyt lukemaan sentään jotain. Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa ei ollut mikään kevyt ja helppo purtava, mutta sitäkin mielenkiintoisempi ja aivonystyröitä kutkuttavampi. Pitää lukea lisää hänen teoksiaan! Valtaojalla on lyömätön taito saada asioihin perspektiiviä. Yksi lempikohdistani kirjassa kuuluu näin: "Lasillinen vettä, jonka äsken joit, oli kerran osa tummalla taivaalla leiskuavan komeetan sydäntä."

Luin myös Jaana-Kapari-Jatan Pollomuhku ja Posityyhtynen-kirjan, koska valmistaudun hiljalleen hänen suomentamaansa Edgar Allan Poen teoksien lukemiseen. Tai ainakin kovasti ajattelen, että minusta on siihen. Kirja on masentavan paksu, mutta houkuttaa silti. Harry Potter-suomennoksista oli myös mielenkiintoista lukea ja ennen kaikkea suomennosprosessista yleensä. Tuli oikeastaan halu tarttua Pottereihin uudelleen, tällä kertaa suomeksi. Tuli luettua englanniksi ne muutamat, jotka luin.

Seuraavaksi on pakko hehkuttaa Mies, joka ei ollut murhaaja -dekkaria! Kirjailijat Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat molemmat olleet käsikirjoittamassa mm. Wallander-elokuvia. Ja sen kyllä huomaa. Taattua skandinaavista crimiä. Ja loppuratkaisusta päätellen, lisää on luvassa. Kirja ei ehkä ollut mitenkään erityisen ihmeellinen tyylilajissaan, mutta vastaa tällaisen beck-murhakomissio-wallander-nälkäisen vaatimuksiin täydellisesti. Tästä kirjasta on paha sanoa yhtään mitään enempää, koska joutuu spoilaamaan heti.

Mitäs vielä. Ainiin, luin vihdoin vuosi sitten joululahjaksi saamani Kathryn Stockettin Piiat. Siitä on ollut paljon juttua eri blogeissa ja kyllä, olen samaa mieltä! Mahtava kirja myös tämä; on aina hienoa törmätä tarinoihin, jotka itkettävät ja naurattavat yhtä paljon. Odotan myös näkeväni elokuvan. Se taisi saada Oscar-ehdokkuuksiakin...

Lisäksi kesken on Steve Jobsin elämänkerta, Virpi Hämeen-Anttilan Railo ja muistaakseni myös Paloheimo&Wibergin Politiikan perusteet. Että näillä mennään. Loppuisi nyt lumen tulo ja alkaisi jo kevät saapua. Olisi enemmän valoisia tunteja ja tuntuisi, että saisi jotai aikaankin.

Hyvää ystävänpäivää blogistaniin!