perjantai 13. tammikuuta 2012

Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi

(suomentanut Antti Autio, alkuperäisteos The Quantum Thief, kustantaja Gummerus 2011, 440 s.)

"Jälkijäristykset ravistelevat vielä robottilaattoja siellä täällä. Oublietten rakennukset koostuvat järjestään älyaineesta, joten mullistuksen aineelliset vahingot jäävät pääosin kosmeettisiksi. Jotain muuta on kuitenkin tapahtunut, sillä kaupunki on lakannut liikkumasta." (s. 387)

Tämä oli siis viime vuoden viimeisimmäksi lukemani kirja. Uuden vuoden alusta luin samaa teosta englanniksi, mutta vähän hyppien, kun en aivan jaksanut heti perään keskittyä samaan tarinaan uudelleen. Minulla oli saatavilla nämä kummatkin teokset ja aluksi mietinkin, että jo kunnioituksesta kirjailijaa kohtaa voisi lukea sillä kielelellä, jolla teos on alun perin kirjoitettukin. En kuitenkaan ole lukenut mitään scifiä tai siihen verrattavaa pitkiin aikoihin ja niidenkin harvojen kokemusten muistoa kauhistellen, ajattelin että pärjään paremmin kotimaisella kielellä.

Jälkikäteen katsottuna pelkoni oli ehkä osittain turha. Kesti toki jonkun aikaa päästä sisään tarinaan, koska sen maailma ei tietenkään toimi tuntemani maailman tavoin. Sanastosta muistan lukeneeni muitakin kommentteja, joissa koettiin, ettei sanojen merkitystä oltu selitetty alusta alkaen riittävästi. Itselläni oli tämän kanssa tekemistä myös. Esimerkiksi gevulotin toimintaperiaate pääsi ymmärrykseeni kunnolla vasta jossain tarinan puolivälissä. 

Tarinan juonta en siis ala edes kuvailla...

Kirja ei kuitenkaan ollut vaikea, sillä Rajaniemen luoma maailma Marsissa ja Oublietten kaupungissa oli huikaisevan hienosti kasattu. Yksityiskohtia oli paljon enkä silti törmännyt epäjohdonmukaisuuksiin (ei sillä, että olisin niitä edes tunnistanut). Eikä varsinkaan tullut sellaista oloa, että tekniset yksityiskohdat hallitsisivat tarinaa. Lisäksi oli helpompaa päästä tarinaan sisälle, kun päähahmot olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän ihmismäisiä eivätkä liian "scifimäisiä". 

Ehdottoman hienosti rakennettu todellisuus.

En lukenut kirjaa uudelleen englanniksi vertaillakseni käännöksen toimivuutta, vaan ihan siitä syystä, että halusin lukea Rajaniemen itsensä kirjoittamaa tekstiä. Kääntäjä tuo kuitenkin aina jonkin verran omaa tyyliään teoksiin. Kokeiluni lopputuloksena luulisin, että uskallan tarttua seuraavaan osaan (ilmestynee suomeksi nimellä Fraktaaliruhtinas) englanniksi, nyt kun Jean le Flambeurin maailma on hieman tutumpi.

Teoksesta on myös kirjoitettu erinomaisia arvioita ainakin seuraavissa blogeissa: Kaiken voi lukea ja Booking it some more. Varmaan muitakin löytyy, mutta näihin muistin näin äkkiseltään itse törmänneeni :)

Minulla on ollut tapana antaa lumihiutaleita lukemilleni kirjoille ja jatkanen sitäkin tapaa ennen kuin keksi jotain muuta. Lyhyesti kuitenkin ennen hiutaleita: kirja yllätti positiivisesti ja sai aikaan lisääntyneen kiinnostuksen scifiin. Eli kannatti lukea!


Lumhiutaleet: * * * +

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Bloggausmoottorin käynnistelyä

Luin viime vuoden viimeisenä kirjana Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan. Lukiessa tuli mieleen moniakin asioita, joiden kohdalla ajattelin, että tämä pitää muistaa kirjoittaa blogiin jossain vaiheessa. Se vähän jäi, vaikka kirja olikin hyvä. Yritän palata asiaan.

Sittemmin aloitin lukea Sebastian Faulksin Viikko joulukuussa -teosta, jonka kansien väliin olen jumittunut täysin. Siis nimenomaan jumittunut, lukeminen ei etene. Tästäkin piti kirjoittaa jo päiviä sitten. Sekin jäi.

Ajattelin myös, että muutan blogini ulkoasua ihan vain piristääkseni itseäni ja saadakseni jonkinlaista uutta motivaatiota blogin ylläpitämiseen. Niin no... Ajatuksissani alkaa olla jo toiston makua.

Olen syyttänyt vuodenaikaa, töiden määrää, sekalaisia selvittämättömiä asioita ja niiden kaikkien aiheuttamaa yleistä väsymystä. Ongelma ei niinkään ole kirjoittaminen tai blogin ylläpitäminen sinänsä, vaan se, etten koe saavani aikaa mitään järkevää tai kirjoittamisen arvoista ajatusta. Opinnäytetyön palauttamisesta ja valmistumisesta tulee jo kaksi kuukautta. Luulisi, että aivosoluni ovat jo palautuneet keskitason suorituksestaan, mutta ei.

Kunnes tänä aamuna ajattelin, että olenhan taas pölhö, kun mietin moisia. Se nyt on selvä, että voin odotella vaikka maailman tappiin saakka, että saan jonkun elämää suuremman ajatuksen, jonka osaan täydellisen mahtavasti muotoilla ja kirjoittaa blogiin. Todennäköisyys on yhtä suuri kuin lottovoitto kohdallani, koska en oikeastaan lottoa lainkaan. Jos en siis kirjoittele ja pidä yllä edes tavaamisen jaloa taitoa, kuinka voisin tuottaa mitään järkevän oloista blogiinkaan? Ja ennen kaikkea, miksi ihmeessä koen suorituspaineita postauksista, joiden on alun perinkin pitänyt olla vain oma tapani pitää jonkinlaista kirjoitustaitoa yllä? Huomaan, että maailmani pyörii tällä hetkellä aivan liian pientä ympyrää :)

Periaatteessa myös vihaan tällaista ruikutusta blogissa. Ketä yleensä kiinnostaa, liikkuuko meikäläisen päässä muuta kuin silmät? 

Joten tämän huikaisevan ja äärettömän loogisen päättelyketjun tuloksena totean, että käynnistelen bloggausmoottoriani hiljalleen. Pieniä sivuääniä tai kengurubensaa saattaa esiintyä aika ajoin, mutta tietääkseni kevättä kohden mentäessä kuljetaan vähän niinkuin alamäkeen, joten pientä apua saattaa tulla valon määrästäkin. Kiitän suuresti kannustavista kommenteista, joita sain syksyllä, kun meinasin painaa delete-nappia blogin kohdalla tämän täysin toisarvoisen kriisiytymisen nostaessa päätään! 

Tavoitteeni tälle vuodelle on saada luettua enemmän kirjoja (= enemmän postauksia) kuin viime vuonna. Pari uuttaa juttuakin on mielessä, saa nähdä tuleeko niistä mitään. Nyt lähden kuitenkin ensin pitkälle lenkille pakkaseen ja muistelen loppukesän ihania melontakelejä hölkätessäni hyisen talvimaiseman siimekseen :)

Mahtavaa vuotta 2012 kaikille!