tiistai 13. syyskuuta 2011

Siniset unikot

Jonathan Falla

(suomentanut Einari Aaltonen, alkuperäisteos Blue Poppies, kustantaja Like 2005)

"Polku loiveni ja pitkä jonomuodostelma levittäytyi taas nauhamaiselle väylälle, joka laskeutui laaksoon. Iltapäivän lähestyessä loppuaan he olivat taas puurajalla: ensin vastaan tuli kääpiöalppiruusuja, sitten pari sisukasta lehtikuusta ja kuusirypäs. Karavaani alkoi liikkua vähän rivakammin, matkalaisten selät suoristuivat, heille tuli pirteämpi mieli ja heidän jalkansa lämpenivät."

Jonathan Falla on skottilainen esikoiskirjailija, joka on syntynyt Kuubassa, on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja esiintyy myös renessanssi- ja barokkimusiikkiin erikoistuneena muusikkona. Näin kertoo kannen etulehti. Yhdistelmä kuulostaa mielenkiintoiselta. Kirjailija on myös työskennellyt pakolaisleireillä ympäri maailmaa. Luin Siniset unikot osana Satun luettujen Minihaastetta 3/11 Apiloita ja omenankukkia (vähän jäljessä tosin).

Siniset unikot sijoittuu Tiibetin vuoristomaisemaan vuoteen 1950, kun kiinalaiset uhkaavat Tiibetin itsenäisyyttä. Skottilainen radioteknikko Jamie Wilson saapuu pieneen Jyekon kylään perustamaan radioasemaa. Kylän buddhalaisluostarin munkki Khenpo Nima ystävystyy Jamien kanssa ja Jamie opettaa hänet ja muut munkit pelaamaan pöytätennistä eli pingpongia. Kylässä asuu myös Lhasasta kotoisin oleva äskettäin leskeksi jäänyt nuori nainen, Puton, ja hänen pieni tyttärensä. Jyekolaiset ovat taikauskoisia ja ovat sitä mieltä, että miehen kuolema toi pahan onnen varjon Putonin ylle, eivätkä suostu tarjoamaan hänelle asuinpaikkaa. Khenpo Nima järjestää Putonin Jamien taloudenhoitajaksi.

Kommunistinen Kiina uhittelee rajan takana. Sodan uhkan varjossa, vaativien luonnonolosuhteiden keskellä, Jamie ihastuu tiibeläiseen kylään, sen ihmisiin ja Putoniin. Kiinalaissotilaat kuitenkin marssivat kylään eikä mikään ole enää entisellään.

Kirjassa oli jotain samaa kuin elokuvissa Kapteeni Corellinin mandolini, Viimeinen samurai ja Hiljainen amerikkalainen. En muista yhtäkään näistä elokuvista kokonaan, mutta tunnelman ja asetelman muistan. Tästäkin kirjasta saisi samantyyppisen elokuvan. Kaipailevaa herkkää, vaatimatonta rakkautta, jota varjostaa sota tai sen uhka ja joka loppujen lopuksi vie päähenkilöitä kohti kohtalokasta loppua, ilman että nämä itse voivat siihen vaikuttaa. En ole suuren suuri lajityypin ystävä, mutta tämä tarina oli oikein kaunis. Himalajan vuoristo oli ilman muuta yksi tarinan päähenkilöistä. Kirjan myötä sai hyytävän kylmän ja jylhän nojatuolimatkan maailman katolle.

Fallan kieli on viipyilevää ja surumielisen kaunista. Siinä oli myös jotain ajatonta, kirjan kuvaamaan aikaan ja paikkaan sopivaa. Ainoa särö tähän tunnelmaa oli pieni vertaus, jossa karavaanin ensimmäistä jakkia seuraavaa jonoa verrattiin turisteihin, jotka seuraavat oppaan punaista sateenvarjoa. Se mielikuva vie hetkeksi johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin ja jotenkin hyppäsi silmille. Muutoin Falla kuvaa tiibetiläistä buddhalaisuuden ja taikauskon värittämää elämää uskottavasti.

Alusta asti lukija kuitenkin seuraa vääjäämättömästi eteneviä tapahtumia tietäen, että enemmin tai myöhemmin jotain surullista tapahtuu. Tällaisten tarinoiden suuruus on juuri siinä, ettei niissä ole onnellisia loppuja. Tai sanotaan Hollywood-tyyliin onnellisia. Mietin myös jossain vaiheessa, että mistä johtuu kirjan nimi, mutta myös tämä selviää lopussa. Nimi on valittu hyvin ja sen merkitys tarinan kannalta on ymmärrettävissä monella tapaa. Tällaisista yksityiskohdista pidän.

Niin. Kaunis rakkaustarina täynnä kaipuuta. Sodanuhkaa. Himalaja. Jos jokin näistä kolahtaa, niin suosittelen.

Lumihiutaleet: * * *

3 kommenttia:

Sanna / Luettua kirjoitti...

Minulla on tämä omassa hyllyssäni lukemista odottamassa. Kirjan nimi sekä kansi on mielestäni kauniita, siksi joskus taisin kirjan ostaakin;) mutta toki aihekin kiinnostaa;D

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Minusta tuntuu, että tämä voisi olla minun kirjani. Kirjan nimi ainakin on ihan huikaisevan kaunis.

Teresita kirjoitti...

Kyllä tarinakin on kaunis!