tiistai 16. elokuuta 2011

Kaikki tässä kylässä valehtelevat

- naisreportterina maailman sotanäyttämöillä

Megan K. Stack

(suomentanut Kirsti Peitsara, alkuperäisteos Every Man in This Village Is a Liar: an Education in War, kustantaja Minerva 2011)

"Me valehtelemme itsellemme, koska haluamme uskoa, että olemme hyviä. Emme halua katkaista ylevää kansallista sankaritarinaa. Mutta yritämme hämärtää asioita puhumalla terrorismista: asioista, joita teemme toisille ja itsellemme." " ... kerromme itsellemme, että taistelemme tyranneja vastaan ja syöksemme diktaattoreja vallasta. Me lausumme sanan terrorismi, koska siitä on tullut paras tekosyy. Hyökkäämme muihin maihin ja ajamme takaa tuon käsitteen haamua, koska on liian vaikea myöntää, että pahuus asuu jo sydämissämme ja kätemme ovat veressä."

Megan K. Stack on yhdysvaltalainen journalisti, joka lähetettiin Afganistaniin vain hieman syyskuun yhdennentoista jälkeen vuonna 2001. Siitä alkoi hänen seitsemisen vuotta kestänyt uransa sotareportterina ennen kuin hän toivoi pääsevänsä muihin tehtäviin ja johtaa nyt Los Angeles Timesin Moskovan toimitusta. Tähän kirjaan hän on koonnut reportaasejaan syvemmän kuvauksen Yhdysvaltain terrorismin vastaisesta sodasta ja sen seurauksista sekä poliittisen islamin noususta 2000-luvulla. Kirjan nimi viittaa kreetalaisen filosofin, Epimenideen paradoksiin. Hän oli julistanut, että "kaikki kreetalaiset valehtevat". Tämä maailman vanhimpiin kuuluva logiikan probleema kiertyy lopulta itsensä ympäri. (Lukekaa aiheesta myös Logicomix toim. huom.)

Kirja on julkaistu alkuperäiskielellä viime vuonna, eivätkä Osama bin Ladenin kuolema tai muslimivaltioiden vallankumousaalto ole päässeet vielä tämän teoksen sivuille. Siitä huolimatta kirja on kovin ajankohtaista ja mielenkiintoista luettavaa. Kaksoistornien sortumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta ja varmaan useampiakin tilinpäätöksiä on luvassa ympäri maailmaa. Tästä teoksesta teki itselleni mielenkiintoisen se, että kirjoittaja on yhdysvaltalainen. Ja sekin, että kyseessä on naisjournalisti, oli kiinnostavaa, koska sodan keskellä olevat muslimivaltiot eivät välttämättä ole maailman helpoin paikka yksin liikkuvalle naiselle.

Teos on erityisen hyvin kirjoitettu ja suomennettu. Teksti on mukaansatempaavaa, loogisesti etenevää ja sujuvaa. Sujuvuus ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä Stack yhdistää kuvaukseensa suurempia tapahtumia ja yksilöiden kohtaloita. Silti paketti pysyy kasassa ilman, että lukija huomaisi kömpelöitä aasinsiltoja tai hyppelevää ajatuksenjuoksua, mitkä ainakin itseäni lukemisessa kovasti häiritsevät ja tämän tyyppisissä kirjoissa monesti esiintyvät. Ei tarvitse ihmetellä, että Stack on ollut ehdolla Pulitzerin saajaksi vuonna 2007.

Stack tavoittaa harvinaislaatuisella selkeydellä koko sekavan terrorismin vastaisen sodan ytimen:
"Vasta vuosia sodasta raportoituani ymmärsin, että terrorisminvastaista sotaa ei koskaan todella ollutkaan. Se ei ollut todellista. Tällä en tarkoita, etteikö koko sota olisi ollut virhe, etteikö se olisi ollut kyynistä ja itsetuhoista tai etteikö se olisi aiheuttanut vain lisää kaunaa ja väkivaltaa. Tarkoitan, että sodalla ei lopulta ollut mitään sisältöä; se ei ollut mitään muuta kuin yhteinen nimikyltti monimutkaiselle vyyhdelle, joka koostui eri suuntiin vetävistä tavoitteista ja yhteiskuntanäkemyksistä ja yöllisestä terrorista ja julmuudesta ja kaupankäynnistä. Ja kaiken tämän yllä leijui muisto sortuvista pilvenpiirtäjistä."

Vaikka Stack kritisoi yhdysvaltalaisten suhtautumista terrorismin vastaiseen sotaan, hän ei kuitenkaan sorru purkamaan turhautumista ja saarnaamaan. Kirjan tyyli on enemmänkin toteava. Näin tapahtui ja tältä se näytti. Tosin välillä muistutetaan, että kaikki tässä kylässä valehtevat. Voiko journalisti uskoa mitään kuulemaansa tai näkemäänsä? Mitä motiiveja oppaiden, tulkkien, kontaktien, sotilaiden ja siviilien tarinoiden taustalla on? Kirjasta on myös luettavissa se ihmetys, mikä valtaa Stackin mielen sen suhteen, kuinka ahdistavan paradoksaalisia mielipiteitä yhdysvaltalaisilla on esimerkiksi irakilaisten siviilien kärsimyksestä. Että sama se vaikka ovatkin viattomia 9/11:ta, jonkun täytyy kuitenkin maksaa. Ennen kaikkea taustalla kulkee kasvava hämmennys, kun journalisti alkaa hiljalleen ja kauhuissaan ymmärtää kuinka huonosti valmistautuneena ja paikallisia oloja tuntevana Yhdysvaltain armeija marssi Afganistaniin ja etenkin Irakiin. Ja minkä vuoksi?

Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Suosittelen tätä loistavaa kirjaa yhtenä näkökulmana Yhdysvaltain ulkopoliittiseen lyhytnäköisyyteen ja terrorismin vastaisen sodan järjettömyyteen viime vuosikymmenellä. Kirjan ansio on myös siinä, että se pystyy nostamaan inhimillisiä tarinoita yksittäisistä ihmisistä kaiken sen kaaoksen ja julmuuden keskeltä. Viimeisenä ajatuksena jää kummittelemaan kysymys: Opitaanko tästä jotain?

Lumihiutaleet: * * * * *

5 kommenttia:

Amma kirjoitti...

Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta!

Ja erityisesti tuo yhdistelmä: amerikkalainen naisreportteri Afganistanissa on aika kunnioitusta herättävä.

♥ Hannelen kirjaparatiisi kirjoitti...

tuosta en kuullut...

Salla kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoisen kuuloinen kirja! Kiitos tästä arviosta.

Teresita kirjoitti...

Mielenkiintoinen oli juuri se sanoa, joka tuli mieleeni kun näin kirjan kirjastossa ja se adjektiivi kantoi kyllä loppuun asti.

Teresita kirjoitti...

siis sana.. huoh, näitä näppihäröjä.