keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Silmänlumetta

Jane Stanton Hitchcock

(suomentanut Marke Ahonen, alkuperäisteos Trick of the Eye, kustantaja Tammi 2006)

"Rouva Griffin tuijotti minuun salin toiselta puolelta. Ehkä juuri fyysinen etäisyys meidän välillämme teki minut rohkeammaksi. Hän ei näyttänyt niin pelottavalta seistessään noiden kaarevien portaiden yläpäässä, ja ajattelin mielessäni, että nyt oli täydellinen tilaisuus kertoa hänelle, että olin selvillä traagisesta tarinasta. Tunsin tarvetta ottaa asian puheeksi, jotta voisin sitten jättää sen sikseen. Niinpä töksäytin ulos seuraavan lauseeni ennen kuin ehdin juurikaan harkita. "Olen ymmärtänyt, että tyttärenne on kuollut", sanoin."

Mitä olisi kesälukeminen ilman murhamysteeriä? Tämä pokkari on odotellut kirjahyllyssäni jo tovin ja tuli tuon edellisen hiekanmakuisen itsensätutkistelu -tarinan jälkeen mieli lukea jotain vähän hyytävämpää. Kirjan päähenkilö on 39-vuotias Faith Cromwell, joka toimii trompe l'oeil-maalarina eli maalaa silmää huijaavia maisemia tai pintoja muun muassa sisustuselementeiksi. Eräänä päivänä hänen liikkeeseensä astelee yksi New Yorkin rikkaimmista ja erakoituneimmista naisista, leskirouva Frances Griffin. Hän pyytää Faithia jättämään muut työnsä ja ottavan vastaan suururakan Griffinin suvun kartanolla: tanssisalin muutostyön. Pienen harkinnan jälkeen Faith ottaakin tehtävän vastaan ja saa pian kuulla, että perheen tytär on murhattu raa'asti vuosikymmeniä aikaisemmin ja tanssiaissali oli rakennettu hänen seurapiireihin astumisensa kunniaksi. Leskirouva Griffin haluaa vanhoilla päivillään tuulettaa noita muistoja pois tästä salista. Faith päättää maalaustyönsä ohessa selvittää tyttären murhamysteerin ja pyytää siihen apua vanhalta ystävältään Harry Pittiltä, joka toimii antiikkikauppiaana.

Mysteerissä oli jonkinasteisia goottilaisia piirteitä. Vanha kartano, traaginen sukusalaisuus, murha ja hiljainen palvelusväki. Päähenkilö on hieman epäröivä, huonohkon itsetunnon omaava nainen, joka ei todellakaan ole mikään yksityisetsivä. Kartanoa hallitsee mieleltään ailahteva, despottimainen leskirouva, joka tietää enemmän kuin kertoo. Alku oli siis lupaava hyytävälle mysteerille.

Valitettavasti päähenkilön ihmissuhdesotkut narsistisen ex-poikaystävän kanssa saivat pian enemmän palstatilaa ja minulta alkoi loppua mielenkiinto koko mysteeriä kohtaan. Kun loppuratkaisut sitten alkoivat avautua, olivat ne yllättävien sijaan kovin kliseisiä ja yliampuvia. Ymmärrän kyllä, että kirja nimensä mukaisesti noudattaa juonessa tiettyä "silmää" huijaavaa kaavaa, mutta ei se mielestäni anna oikeutta heittää kaikkia taiteen sääntöjä romukoppaan ja pakata kaikkea ilmastointiteipillä yhdeksi mytyksi, vain jotta saa kaikki juonenpäät kunnialla solmittua kasaan.

Kyllä tämän luki, mutta mitään erikoista ei kirjassa kyllä ollut. Pienoinen pettymys siis kaikin puolin. (Ja miksi murhamysteereissä nuorehkolla naispäähenkilöllä on aina vanhahko homoseksuaali antiikkikauppias ystävänään?).

Lumihiutaleet: * *

3 kommenttia:

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Kiitos varoituksesta, tähän ei ainakaan kannata tuhlata aikaa! ;)

Ahmu kirjoitti...

Kiva kun olet ehtinyt taas takaisin päivittelemään lukemisiasi :)

Tämä kuulosti alkuun lupaavalta, mutta ei ehkä sittenkään. Menisikö sellaisena kioskipokkarin korvikkeena jos kaipaa ihmissuhdemättö -luettavaa?

Teresita kirjoitti...

No ei oikastaan kioskinpokkarin korvikkeeksikaan. Ellei halua lukea, kuinka päähenkilö muistelee narsisti-ex-poikaystävää ja heidän hankalaa suhdettaan. Tätä vaihetta on yllättävän paljon. Varsinaista romantiikkaa kirjassa ei ole.

Ehkä minua häiritsi myös se, että kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Silloin kaikkien muiden henkilöiden tuntemukset ja ajatukset jäivät vain päähenkilön arvailuiksi ja siten henkilöt kovin etäisiksi. Ehkä se oli tarkoituskin, mutten juuri pitänyt siitä.