sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Room

Emma Donoghue

(kustantaja Picador 2010)

"Usually I'm not allowed draw on any bits of Room or furnitures. When I was two I scribbled on the leg of Bed, her one near Wardrobe, so whenever we're cleaning Ma taps the scribble and says, "Look, we have to live with that forever." but my birthday tall is different, it's tiny numbers beside Door, a black 4, and a black 3 undeneath, and a red 2 that was the color our old Pen was till he ran out, and at the bottom a red 1."

Aivan mahtava kirja! Näin tämän Suomalaisen hyllyllä ja kävin kysäisemässä josko tätä on jo suomennettu. Ei ilmeisesti löydy kyseiseltä kirjailijalta vielä mitään suomeksi, joten päätin kokeilla englanniksi; sen verran mielenkiintoiselta takakansi vaikutti. Valinta oli hyvä ja suosittelen tätä luettavaksi ihan kaikille. Toivottavasti se myös suomennetaan joskus, niin vielä useampi lukija voi siihen tutustua. Kirjaa ei malttanut laskea käsistään.

Room on kertomus Jackista ja hänen äidistään. Jack täyttää kirjan alkaessa viisi vuotta ja hän kertoo elämästään Huoneessa (käännökset by allekirjoittanut), joka on kooltaan 11 jalkaa kanttiinsa.  Jack nukkuu Vaatekaapissa ja syö ruokansa omalla Lusikallaan. Matolla hän leikkii äitinsä kanssa päivittäin ja toteuttaa muita tärkeitä jokapäiväisiä rutiineja. Jack saa katsoa TV:tä päivittäin hetken aikaa, muttei liikaa, jottei hän muutu zombiksi. TV:ssä asuu erilaisia hahmoja, joista osasta on tullut Jackin parhaita kavereita. Iltaisin Jackin pitää mennä ajoissa nukkumaan ja muistaa sulkea Vaatekaapin ovet, jottei Old Nick näe häntä. Old Nick vierailee Jackin äidin luona iltaisin ja öinä joina Jack ei saa unta hän laskee kuinka monta kertaa Old Nick saa Sängyn narisemaan. 

Eräänä päivänä Jackin äiti paljastaa sattumalta, että osa TV:ssä näkyvistä asioista onkin yhtä eläviä ja oikeita kuin Jack itse. Lisäksi äiti kertoo, että heidän pitäisi yrittää poistua lukitusta Huoneesta. Tämä hämmentää pientä poikaa kovasti.

Enempää en spoilaa, koska tässäkin kirjassa osa hienoudesta on siinä, ettei tiedä etukäteen mitä kirjassa tapahtuu. Kirja on häiritsevä ja hieman ahdistava, samalla kuitenkin hienosti kirjoitettu, todella paljon oivalluksia ja ajatuksia herättävä. Emma Donoghue on pystynyt kirjoittamaan tarinan siten, että Jackiin on helppo samaistua ja pienen pojan ajatusmaailma tuntuu uskottavalta. Äidin ajatusmaailmaa ei käsitellä kuin Jackin näkökulmasta ja tämä valinta tekee myös lukemisesta mielenkiintoisen.

Kirja on myös kertomus äidin ja lapsen rakkaudesta ja Jackin maailmankuvan muodostuessa myös peilaus siitä millaisessa yhteiskunnassa elämme ja millaisia omituisiakin sosiaalisia sääntöjä meillä elämässämme on. Hieno kirja. Lukekaa tämä, jos jotain luette!


Lumihiutaleet: * * * * *

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Arkipäivän mitättömyys

Zoé Valdés

(suomentanut Anu Partanen, alkuperäisteos La Nada Cotidiana, kustantaja WSOY 1997)

"En halua pysähtyä, poljen lujempaa ja painelen suinpäin puistokadun poikki. En halua olla todistamassa todellisuutta, johon sukupolvemme on kasvatettu. On totta että kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa nähdään helvetisti nälkää, mutta muualla ei olekaan tehty vallankumousta. Kuinka paljon olemme saaneet kärsiä siitä, että "rakennamme parempaa maailmaa"? Missä se on kun sitä ei näe?"

Osana Satun luettujen minihaastetta sain vihdoin luettua osion 'Latinalainen Amerikka'. Yritin aluksi Paulo Coelhoa, mutten saanut inspiraatioa aloittaa kyseistä kirjaa. Joten marssin kirjastoon ja käytin sumeaa logiikkaa (toim. huom. tällä ei mitään tekemistä matematiikan kanssa) uuden kirjan valinnassa. Eksyin hyllyjen väliin ja löysin Havannassa syntyneen, pariisilaistuneen naiskirjailijan, Zoé Valdésin.

Kirjan päähenkilö on Patria, tyttö, joka syntyi Kuudan vallankumouksen vuonna 1959. Vallankumouksen lupaama parempi maailma on kuitenkin kaukana arkitodellisuudesta ja tavalliset jokapäiväiset askareet ovat haasteellisia ympäristössä, jossa ulkomaailman taloudellisten pakotteiden aiheuttama puute vaikeuttaa elämää kaikissa mahdollisissa asioissa. Patrian aikuistuessa, hän alkaa hävetä nimeään ja vaihtaa sen Yocondraksi. Hän menee naimisiin nuorena wannabe-filosofi-kirjailijan kanssa, jota hän myöhemmin kutsuu Petturiksi. 

Yocondra työskentelee kirjalisuuslehden päätoimittajana, mutta koska paperista on pulaa, lehteä ei oikeastaan koskaan julkaista. Mutta työpäivä on täytettävä, jo vallankumouksenkin nimissä. Taistellaakseen arkipäivän ankeutta ja tyhjyyttä vastaan, Yocondra etsii omaa kirjoitustyyliä, jolla purkaa ahdistusta järjestelmän aiheuttamasta elämän laadusta. Nykyisin, erottuaan Petturista hän silti tapaa tätä säännöllisesti viikoittain täyttääkseen makuuhuoneensa tyhjiötä ja kostaakseen Petturille tämän omaa avioliiton aikaista käytöstä. Kuvioissa liikkuu myös toinen makuuhuonemies, Nihilisti, johon Yocondra on enemmän ihastunut. Loppujen lopuksi miehet saapuvat Yocondran luo vahingossa samana iltana.

Kirjassa oli paljon takaumia, joista en yleensä pidä, koska ne tekevät lukemisesta katkonaista. Näin myös tässä tapauksessa. Yritän seurata päähenkilön ajatuksenjuoksua ja vähän väliä hän hyppää jonnekin aikaan ennen sitä ja tätä tapahtumaa. Erityisesti inhoan tapaa kirjoittaa takaumia siten, että "tehokeinona" käytetään kirjoitustyyliä, jossa kuvitellaan, että lukija jo tietää kaiken päähenkilön elämästä eli päähenkilö tavallaan juttelee vanhalle tutulle. Tässä oli myös sitä, eikä se edelleenkään toiminut kohdallani hyvin. Ehkä en vain jaksanut keskittyä kunnolla, mutta tuskastuin hieman tähän kertojaääneen.

Vaikkei kirja olekaan dokumentaarinen kuvaus Kuuban vallankumouksesta ja arkielämästä, oli silti mielenkiintoista lukea edes kuvitteellista versiota siitä. Tai enhän tarkalleen tiedä kuinka kuvitteellista. Säännöstellyn sähkön, ruoan, hyödykkeiden, polttoaineen ja sitä myötä säännöstellyn elämän kuvaus oli siis kirjan parhaimpia puolia. Kirjan kieli oli kaunista ja mukaansa tempaavaa ja helppolukuisena tasapainotti takaumiin perustuvaa kerrontaa. Kannattiko lukea? Sanoisin, että kyllä kannatti.

Eli haasteen toinen osa suoritettu hieman jälkijunassa, mutta kuitenkin. Ja kolmas osa odottaa myös hieman myöhässä... Mutta kyllä minä senkin suoritan :) Pakkohan sitä nyt on edes yksi haaste saada läpi.

Lumihiutaleet: * * *

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Luotettava vaimo

Robert Goolrick
 
(suomentanut Leena Perttula, alkuperäisteos A Reliable Wife, kustantaja Karisto 2011)

"Päivä päivältä talvi oheni. Sänki kohosi jälleen pellolla, valo viipyili pidempään iltapäivisin. Jää peitti yhä mustan joen, mutta tuntui kuin vankilan ovet olisivat avautumassa. Ihmiset odottivat ensimmäistä lämmintä päivää, ja sitten, vihdoinkin, koitti päivä, jolloin kaupungin tyttölapset ilmestyivät ulkosalle kesäleningeissään. Oli olemassa tulevaisuus."

Nyt osui näppiin aivan loistava lukutulpan hävittämiskirja. Luotettava vaimo on Robert Goolrickin esikoisteos, jonka inspiraatio on syntynyt Michael Lesyn Wisconsin Death Trip kirjan pohjalta. Goolrick on lukenut teoksen 70-luvun alussa ja kirjoittaa kirjansa loppuosassa, että teos muutti hänen elämänsä. Ja tietysti suosittelee kirjaa myös muille luettavaksi.

Luotettavan vaimon tarina alkaa Wisconsinissa sijaitsevasta pienestä kaupungista, jonka rikkain mies, kaksikymmentä vuotta sitten leskeksi jäänyt Ralph Truitt, odottaa lehti-ilmoituksella etsimäänsä vaatimatonta ja luotettavaa vaimokandidaattia saapuvaksi junalla. Truitt ei etsi romantiikkaa, vaan haluaa vaimon lähinnä käytännön syistä. Kun juna viimein saapuu myöhässä lumipyryssä, Ralphin lähettämästä yksityisvaunusta astuu kaunis Catherine Land, joka on valmistautunut petokseen tuossa syrjäisessä pikkukaupungissa. Pitkä talvi kuitenkin muuttaa tapahtumien kulkua monta kertaa ennen kuin kevät pääsee vihdoin koittamaan. Enempää en kerro, en halua spoilta yhtään.

Pitkästä aikaa voin todeta, että kirjan takakansiteksti pitää minkä lupaa ja lainaan tuon parhaan osan tähän, koska en pysty sitä itse paremmin kirjoittamaan:
"Robert Goolrickin esikoisromaani vangitsee tunnelmaansa ensivirkkeestä alkaen. Se on raju ja samalla lyyrinen, yhä uudelleen yllättävä tarina, jossa vuorottelevat rakkaus ja mielipuolisuus, intohimo ja murhanhalu." Lisäksi takakannessa kerrotaan, että Luotettavaa vaimoa on verrattu jopa suuriin klassikoihin Brontën sisaruksista Daphne du Maurieriin. En sanoisi sitäkään liioitteluksi.

Pidin kirjan kielestä, suomentajakin on tehnyt loistavaa työtä. Juonen suurin käänne oli mahtavan ennalta-arvaamaton. Upposin tähän täysin ja harmittelen, etten osaa paremmin kertoa mistä oli kysymys, koska pelkään kertovani liikaa. Tässä kirjassa on tärkeää, ettei tiedä etukäteen siitä oikeastaan mitään. Kirja on aika kalsea ja ahdistava, mutta erinomaisen koukuttava. Amerikkalaisen goottilainen tunnelma, jos sellainen termi nyt mitään selventää.

Suosittelen luotettavaa vaimoa perinteisen murhamysteerin, rakkaustarinan tai perhesaagan sijaan. Tässä on ripaus niitä kaikkia, mutta mahtavan poikkeuksellisella tavalla! Kirjan osti minulle mieheni kauppareissun yhteydessä ja hän naureskeli kotimatkalla kuittia lukiessaan: "miesten sukat, maitojuoma, luotettava vaimo, kestokassi.."

Lumihiutaleet: * * * * +

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Silmänlumetta

Jane Stanton Hitchcock

(suomentanut Marke Ahonen, alkuperäisteos Trick of the Eye, kustantaja Tammi 2006)

"Rouva Griffin tuijotti minuun salin toiselta puolelta. Ehkä juuri fyysinen etäisyys meidän välillämme teki minut rohkeammaksi. Hän ei näyttänyt niin pelottavalta seistessään noiden kaarevien portaiden yläpäässä, ja ajattelin mielessäni, että nyt oli täydellinen tilaisuus kertoa hänelle, että olin selvillä traagisesta tarinasta. Tunsin tarvetta ottaa asian puheeksi, jotta voisin sitten jättää sen sikseen. Niinpä töksäytin ulos seuraavan lauseeni ennen kuin ehdin juurikaan harkita. "Olen ymmärtänyt, että tyttärenne on kuollut", sanoin."

Mitä olisi kesälukeminen ilman murhamysteeriä? Tämä pokkari on odotellut kirjahyllyssäni jo tovin ja tuli tuon edellisen hiekanmakuisen itsensätutkistelu -tarinan jälkeen mieli lukea jotain vähän hyytävämpää. Kirjan päähenkilö on 39-vuotias Faith Cromwell, joka toimii trompe l'oeil-maalarina eli maalaa silmää huijaavia maisemia tai pintoja muun muassa sisustuselementeiksi. Eräänä päivänä hänen liikkeeseensä astelee yksi New Yorkin rikkaimmista ja erakoituneimmista naisista, leskirouva Frances Griffin. Hän pyytää Faithia jättämään muut työnsä ja ottavan vastaan suururakan Griffinin suvun kartanolla: tanssisalin muutostyön. Pienen harkinnan jälkeen Faith ottaakin tehtävän vastaan ja saa pian kuulla, että perheen tytär on murhattu raa'asti vuosikymmeniä aikaisemmin ja tanssiaissali oli rakennettu hänen seurapiireihin astumisensa kunniaksi. Leskirouva Griffin haluaa vanhoilla päivillään tuulettaa noita muistoja pois tästä salista. Faith päättää maalaustyönsä ohessa selvittää tyttären murhamysteerin ja pyytää siihen apua vanhalta ystävältään Harry Pittiltä, joka toimii antiikkikauppiaana.

Mysteerissä oli jonkinasteisia goottilaisia piirteitä. Vanha kartano, traaginen sukusalaisuus, murha ja hiljainen palvelusväki. Päähenkilö on hieman epäröivä, huonohkon itsetunnon omaava nainen, joka ei todellakaan ole mikään yksityisetsivä. Kartanoa hallitsee mieleltään ailahteva, despottimainen leskirouva, joka tietää enemmän kuin kertoo. Alku oli siis lupaava hyytävälle mysteerille.

Valitettavasti päähenkilön ihmissuhdesotkut narsistisen ex-poikaystävän kanssa saivat pian enemmän palstatilaa ja minulta alkoi loppua mielenkiinto koko mysteeriä kohtaan. Kun loppuratkaisut sitten alkoivat avautua, olivat ne yllättävien sijaan kovin kliseisiä ja yliampuvia. Ymmärrän kyllä, että kirja nimensä mukaisesti noudattaa juonessa tiettyä "silmää" huijaavaa kaavaa, mutta ei se mielestäni anna oikeutta heittää kaikkia taiteen sääntöjä romukoppaan ja pakata kaikkea ilmastointiteipillä yhdeksi mytyksi, vain jotta saa kaikki juonenpäät kunnialla solmittua kasaan.

Kyllä tämän luki, mutta mitään erikoista ei kirjassa kyllä ollut. Pienoinen pettymys siis kaikin puolin. (Ja miksi murhamysteereissä nuorehkolla naispäähenkilöllä on aina vanhahko homoseksuaali antiikkikauppias ystävänään?).

Lumihiutaleet: * *

Song of the Silk Road

Mingmei Yip

(kustantaja Kensington Books 2011 )

"My next stop would have to be visiting the monk, which I'd been dreading for a long time - especially the "hanging-upside-down-lotus". Although I'd lost my virginity at seventeen to a neighbor nerd just to be rebellious and allowed few men to share my bed in twenty-nine-year existence - for love (a need), sexual pleasure (a bonus), filling up my loneliness (a desperation), and asserting my female power (a challenge), I'd never considered myself loose."

Joskus tulee tehtyä se virhe, että luottaa kirjan ulkoasuun ja takakannen tekstiin. Ja sitten pettyy pahasti. Takakannessa kerrotaan, että New Yorkissa asuva 29-vuotias wannabe-kirjailija Lily Lin, saa kutsun saapua kuulemaan elossa olevan tätinsä perinnöstä. Täti lupaa Lilylle 3 miljoonaa dollaria, jos hän suorittaa joukon tehtäviä muinaisen Silkkitien maisemissa. Lily ei edes tiennyt, että hänellä on täti. Matkaa varten hän saa 50 000 dollaria. Lily jättää "poikaystävänsä", naimisissa olevan Chrisin, New Yorkiin ikävöimään ja lähtee elämänsä seikkailuun. Kiinassa hän tapaa piakkoin yhdeksän vuotta nuoremman Alexin, jonka kanssa hänen polkunsa kohtaa matkan aikana useammankin kerran. Alex haluaisi matkustaa Lilyn mukana, mutta Lily ei halua kertoa matkansa syytä vaikka Alex lopulta tunnustaa rakastuneensa häneen. Lily aloittaa henkisen soutamis-huopaamisvaiheen itsensä ja Alexin ikäeron takia, muuttaa syrjäiseen kylään johonkin Silkkitien varrelle ja aloittaa suorittaa tätinsä määräämiä tehtäviä.

Ennen pitkää Lily saa kerättyä harvinaisen kasvin kaukaisen vuoren laelta, varastettua muistoesineitä unohdetusta luostarista ja siinä sivussa vieteltyä munkin, joka näitä muistoesineitä vartioi. Tehtävät muuttuvat koko ajan omituisemmiksi vaikkei niitä loppujen lopuksi niin montaa olekaan, mitä olisi voinut kirjan takakansitekstin perusteella luulla. Kun tehtävät on suoritettu (loppujen lopuksi Alexin avustuksella), Lily matkaa tapaamaan tätinsä asianajajaa ja kuulemaan mistä oikein on kysymys.

Lupaavan alun ja monikäänteisen lopun välillä on pelkkää sekavaa ihmissuhdekuraa. Tai ei oikeastaan edes sitä. Tämä on niitä päähenkilö-lähtee-matkalle-löytääkseen-itsensä -kirjoja, eikä edes kovin hyvä sellainen. Kirja haluaa olla matka siihen kuinka Lily löytää itsensä naisena. Jep. Tooodella mielenkiintoista. Kai se onnistuu, koska kirjalla on onnellinen loppu. Anteeksi spoilaus.

Lilyn suurin ongelma on se, että hän on rakastunut kaikkiin tapaamiinsa miehiin ja kuvittelee, että miehen ja naisen välinen suhde on lähestulkoon vain seksuaalista valtapeliä. Aina kun joku uusi mieshahmo saapuu näyttämölle, on siinä "sellaisia" katseita, "sellaisia" ajatuksia ja seuraavana yönä "sellaisia" unia. Ja sitten loppujen lopuksi se suurin oivallus iskee myös Lily-parkaan: koska hänen isänsä hylkäsi hänet lapsena, hän yrittää löytää rakkauden ja hyväksynnän kaikista muista miehistä. Ja saa hirmuisia tunnontuskia 9 vuoden ikäerosta Alexin kanssa. Ja silti Alex vaikuttaa kirjassa kypsemmältä kuin Lily...

Entäpä Silkkitie? Ehkä kyseessä on vain kiinalaisten ymmärtämä nykypäivän Silkkitie, sillä minä luulin tarttuvani vähintäänkin eräänlaiseen nykyajan versioon Tuhannen ja yhden yön saduista, eikä tämä kyllä todellakaan ollut sitä. Kirjalla on haluttu ehkä hieman puuttua Kiinan historiallisten arvoesineiden ja antiikin kauppaan, korruptioon ja salakuljetukseen, mutta kovin ohuesti. Olisi ollut mielenkiintoista lukea siitä enemmän. Parhainta antia oli kiinalaisen arkipäiväisen taikauskon kuvaus; se miten kaikessa voi nähdä ennusmerkkejä tulevaisuuden varalle.

Yhdistelmä tätä kaikkea ei vain kohdallani toiminut ja tämä oli huonoin pitkiin aikoihin lukemani kirja. Kansi mainostaa, että kirjakerhot tulevat rakastamaan tätä kirjaa, eli joku lukija on todennäköisesti ollut kovastikin eri mieltä kanssani. Onneksi näitä mielipiteitä maailmaan mahtuu! Tälle annan siis yhden lumihiutaleen * . Ja tulen tässä piakkoin (ehkä) päivittämään hiutale-järjestelmää ;)

En lupaa parantaa tapojani blogin päivittämistahdin suhteen, mutta parhaani lupaan yrittää. Kevään opiskelurutistus vei näköjään mehut koko kesäkuuksi ja työt ovat pitäneet kiireisinä myös. Näitä perinteisiä lukemista haittaavia "sivutoimia" :) Onneksi pian alkaa kesäloma ja se on tänä vuonna täysimittainen ja ilmeisen sateinen, joten ehkäpä saan luettuakin jotain. Olen myöskin täysin tippunut kärryiltä mitä uusia kirjoja on ilmestynyt, enkä ole ehtinyt varmaan kuukauteen yhdessäkään kirjakaupassa vierailla. Eilen ostin ruokakaupasta (!) ohikulkiessani lupaavan kuuloisen murhamysteerin, Luotettava vaimo, josta toivottavasti piakkoin lisää ;)

Mutta nyt mansikkamaidolle!