maanantai 28. maaliskuuta 2011

Marian ilmestyskirja

Maija Haavisto

(kustantaja Muruja-kustannus 2011)

"Lääkäri kirjoittaa minulle kasan lähetteitä erilaisiin tutkimuksiin. Hän haluaisin tehdä myös selkäydinpunktion, mutta sanon, että minulla on siitä huonoja kokemuksia. Saan kotiin kutsun joskus muutaman viikon päästä ja sitten menen vastaanotolle Auroran sairaalaan. Luulin että se on lastensairaala, mutta lääkärin mukaan siellä hoidetaan myös infektiosairauksia. Se kuulostaa pelottavalta."

Ensin suuri kiitos kirjailija Maija Haavistolle arvostelukappaleesta! Opinnäytetyöhärdelli on pitänyt sen verran kiireisenä, että en heti päässyt tätä lukemaan, kun pdf-paketin sähköpostiini sain. Lisäksi täytyy myöntää, että tietokoneen ruudulta lukeminen ei ole mielilajini, sen takia odottelenkin mielenkiinnolla ensimmäisiä kokemuksiani e-kirjoista ja lukulaitteista, kunhan joskus sellaisia käsiini saan. Joka tapauksessa, lukeminen onnistui kuitenkin oikein hyvin! Minua hieman arvelutti aluksi myös tällainen "arvostelukappaleen" lukeminen, koska en ole mikään ammattilukija eikä minulla ole mitään koulutusta asiaan liittyen, joten pohdin väkisinkin osaanko kommentoida mitään järkevää. Toisaalta, mielipiteissä ei ehkä ole tärkeintä se tausta minkä pohjalta kommentoija toimii, vaan se kuinka mielipiteet perustellaan.

Marian ilmestyskirja, on Haaviston esikoiromaani ja kertoo tytöstä, nuoresta naisenalusta, joka joutuu pyörätuoliin sairauden yllättämänä. Jos en spoilaa aivan kauheasti, voin kertoa, että kyseessä on tavallaan kasvukertomus, jossa seurataan kuinka Maria aikuistuu ja joutuu oppimaan pitämään huolta itsestään välillä aika rankkojenkin kokemusten kautta. Matkallaan Mariaa seuraa joukko ystäviä ja läheisiä, joista useimmilla tuntuu myös olevan enemmän tai vähemmän ongelmia terveytensä kanssa. Tarina seuraa myös Marian taistelua sairauden syiden ja mahdollisten parannuskeinojen selvittämiseksi. Kirja tuntuu päiväkirjamaiselta, osittain ehkä siksi, että Maria toimii minä-kertojana. Mielestäni sellainen tyyli sopi tarinaan kuitenkin mainiosti.

Kuten jo totesin, en haluaisi spoilata kirjaa kovin pahasti, mutta pikkuisen on kommentoitava kirjan sisältämistä teemoista, että ne olivat mielestäni kaikki hyviä ja mielenkiintoisia, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että haastavia teemoja oli jopa liikaa tämänmittaiseen kirjaan. Pelkästään se, että terve, nuori ihminen yhtäkkiä joutuu pyörätuoliin eikä sairauden syystä päästä yksimielisyyteen on jo aika iso teema yksinään. (SPOILAUSVAROITUS ALKAA!) Kun siihen lisätään vielä raiskaus ja aborttikin, on jo aika paljon pureskeltavaa eikä oikein mihinkään pääse syvällisemmin kiinni. Marian äidin reaktio raiskaukseen oli myös vähän omituinen, kun hän kuitenkin oli sitten kovinkin huolissaan Marian kotoa muuttaessa. Ehkä en vain päässyt oikein käsiksi siihen äidin olemukseen. Myös Sakarin ex-puolison Eijan kokemukset tarinan kannalta jäivät vähän ohuiksi, koska niihin ei ehditty paneutua kovin paljoa.(SPOILAUSVAROITUS PÄÄTTYY!). En toki sano, etteikö tarina olisi ollut uskottava, päinvastoin, mutta väkisin tuli hieman sellainen olo, että kylläpä nyt on yhteen tarinaan laitettu paljon sulateltavaa. Ehkäpä monia teemoja on toisaalta haluttu myös käyttää säväyttävänä tehokeinona.

Mariasta muodostuva kuva on joka tapauksessa kokonainen ja hyvin rakennettu, häneen pystyy samaistumaan alkumetrien katkerasta vihasta (Marian siis) ja joistain kielellisistä kauneuserheistä huolimatta. Yksi tällainen oli lauseessa "Ja tämä sisäinen diskurssi on tietenkin kaikki jälkikäteen kehittelemääni." Jotenkin tuo diskurssi on vaan niin tieteellistä jargonia, että sorahti pahasti korvaan. Yleensä en huomaa moisia, mutta tämä johtui osin siitä, että ärsyynnyn kun ei käytetäkään suomenkielisiä ilmaisuja silloin kun niitä löytyy. Ja siitä, että opinnnäytetyömateriaali pursuaa jo korvista ulos ;).

Suomalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä ja Kelasta ei kirja maalaa kovin ruusuista kuvaa. Päinvastoin, oli mielenkiintoista lukiessaan tajuta pohtivansa, miten yksin sitä ihminen oikeastaan jääkään, jos ei itse jaksa/pysty olemaan hyperaktiivinen kaikkien vaihtoehtojen etsimisen ja järjestelmisen kanssa. Ja tietysti mikäli tukiverkkoa ystävien tai perheen kautta ei ole. Sitä kun ei ns. terveenäkään välttämättä pysty aina selvittää mitä kaikkia lippuja ja lappuja mihinkin tukihakemukseen pitäisi olla. Tässä pohdinnassa on myös oikeastaan se kirjan paras anti; kuinka sitä itse selviäisi, jos sairastuisi tällä tavalla vakavasti, että menettäisi liikuntakykyään tai kuinka pystyisi auttamaan, jos jotakuta ystävää tai läheistä kohtaisi vastaava tilanne? Yksi asia tuntuu kerta toisensa jälkeen yhtä kummalliselta.. Se, että kehitetään ja tutkitaan jos jonkinlaisia hienoja hoitoja, mutta ne maksavat sitten kuitenkin niin paljon, ettei niitä yhteiskunnan varoilla ole mahdollista jakaa kaikille tarvitseville. Vaikkei asia tietenkään ole aivan näin mustavalkoista, lääkebisnes on silti ehkä synkintä ikinä.

Maria kohtaa kirjassa myös rakkautta ja juuri kun tarina pääsi kunnolla vauhtiin tässä mielessä, se loppuikin jo. Olin vähän yllättynyt miten nopeasti kirjan loppu tuli vastaan, koska mielestäni jäi paljon asioita mistä olisin halunnut vielä lisäselvyyttä. Kuten Marian perheen ja Sakarin tutustumisista, muutamista Marian ystävistä ja ehkä myös hieman Marian sairaudesta. En siis kaivannut mitään Hollywood-loppua, jossa Maria paranisi täysin ja elämä olisi pelkkää vaaleanpunaista ruusuntuoksuista mössöä, vaan enemmänkin sitä, olisiko Maria kohdannut yhtäkään lääkäriä, joka ottaisia hänet "todesta" ja olisi aidosti kiinnostunut ratkaisemaan hänen ongelmaansa. Onko sellaisia lääkäreitä? Vaan toimiiko kaikki tosiaan vaan pelkällä riihikuivalla? Lisäksi Marian ystävistä etenkin Sinin kohtalo jäi mietityttämään, kun hänellä selvästi oli niin suuri merkitys Marialle. Hänestä olisin mielelläni tiennyt enemmän.

Kirja oli kaiken kaikkiaan kiinnostava, joka minulta olisi saattanut mennä ohitse, jos en olisi saanut arvostelukappaletta luettavakseni. Kirja julkaistaan tänä keväänä, en osaa sanoa tarkemmin, että joko se löytyy painettuna vai ei, mutta lisätietoa löytyy varmasti Maija Haaviston blogista. Sen verran vielä kirjan kannesta, että se on piirtänyt Haaviston tuttava Reinhard Schmid, jonka työt ovat aivan valloittavia! Niistä tulee mieleeni ehdoton suosikkini Shaun Tan, vaikkeivät taiteilijat teekään ollenkaan samantyyppisiä töitä, pieni samansuuntainen surrealistinen vivahde vain.

Tässä siis ajatuksia herättävä, varsin onnistunut ja mielenkiintoinen kevään esikoiskirja!

Lumihiutaleet: * * *

2 kommenttia:

Maija Haavisto kirjoitti...

Kiitos paljon mukavasta arvosteliusta! Jälleen tuntui, että joku on lukenut samaa kirjaa, jonka olen kirjoittanut. Kritiikin aiheetkin olivat perusteltuja - nuo Siniin ja Eijaan liittyvät ymmärrän erityisen hyvin ja joku toinenkin oli kokenut lopun äkilliseksi, vaikka puolustankin omaa näkemystäni. :-> Sanan "diskurssi" näen Marian poimineen äidiltään.

Olisi ehkä ollut lohdullista, jos Maria olisi vihdoin löytänyt sen hyvän, fiksun lääkärin, mutta en halunnut tehdä kirjasta "parantumistarinaa" vaan kasvu/selviytymistarinan. Kun Mariallehan ei kuitenkaan ole tärkeintä parantua, vaan pystyä elämään tavallista elämää.

Sinänsä kirjassa olevia hoito-ongelmia ei oltu tarkoitettu lääketeollisuuden kritiikiksi, vaikka sekin olisi tässä tapauksessa perusteltua (oman sairauteni kohdalla parantumisen esteenä voi olla se, ettei minulla ole laittaa kymmeniä tuhansia lääkkeeseen, jota ei korvaa Kela eikä tämä paikallinen vakuutus). Immunoglobuliiniahan saa Suomessa moni, tosin ei niin moni kuin sitä tarvitsisi, mutta Kela on sen saamisen suhteen tiukentanut kriteerejä. Moni potilas saa kuitenkin yhteiskunnan rahoilla moninkertaisesti kalliimpiakin hoitoja, joiden hyöty on usein hyvin kyseenalainen. Kyse on ihan siitä, millaisten sairauksien hoitoa esim. Kela priorisoi.

Jostain syystä muuten ääkköset eivät näy minulla oikein kirjasta poimimissasi lainauksissa, mistäköhän johtuu...

Teresita kirjoitti...

Jaahas, onkohan mac-pc yhteistyö taas sanonut sopimuksensa irti.. Siitä varmaan johtunee ääkkösten puute, olen törmännyt siihen ennenkin. Lainaukset kun on suoraan kopsattu tekstistä, jottei menisi väärin. Ilmeisesti se ei sitten toimi oikein. Tai johtuu selaimesta.. No joka tapauksessa, korjaan :)

En minä oikeastaan tulkinnut, että kirjassa olisi ollut varsinaisesti lääketeollisuuden kritiikkiä. Lähinnä vaan nousi mieleen lukiessa se kummallisuus, että hoitoja on, mutta ne eivät vaan ole mahdollisia kaikille. Eikä tietysti varsinaisesti ole ongelma niinkään Suomessa vaan enemmänkin tuolla köyhemmässä maailmassa. Tässä nousi muutamia vanhoja ajatuksia vaan pintaan. En ehkä ollut tarpeeksi selkeä asian suhteen... Kelaa kohtaan itselläni ei ole pahaa sanottavaa, mutta toisaalta en ole paljon palveluita opintotukien jälkeen tarvinnutkaan.

Kuten sanottua, mielenkiintoinen esikoiskirja ja kiitokset, että sain sen näin arvostelukappaleena lukea!