maanantai 21. helmikuuta 2011

Saigonista Bagdadiin

- neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana

Rauli Virtanen

(WSOY 2009)

"On trooppinen kuutamoyö ja helikopterit laskeutuvat palmujen katveeseen. Sotilaiden taskulamput valaisevat kenttää. Miehet ja laukut tulevat ja lähtevät pimeydessä. Sitten diktaattorin kuuluisa musta Cadillac ajaa saattueessa tietä pitkin, ilmeisesti Las Mercedesin lentokentälle, jonne helikopterit vievät osan kuormaa, jota moni nicaragualainen nimittää myöhemmin ryöstösaaliiksi. Uskomaton näky! Somoza lähtee silmieni edessä!"

Sain Saigonista Bagdadiin -teoksen joululahjaksi vuosi sitten ja siitä asti se on lojunut enemmän tai vähemmän yöpöytäni lähettyvillä. Ajattelin lueskella kirjan luku kerrallaan silloin tällöin. Jämähdin kuitenkin ensisivuille.

Ensinnäkään, en osaa "lueskella". Jään joko koukkuun tai sitten en. On/off. Toisekseen, jos tätä kirjaa meinaa vain silmäillä tai lukaista vähän sieltä sun täältä, menee kirjan paras anti täysin ohi. Jokunen päivä sitten aloitin teoksen uudelleen alusta ja jäin totaalisen koukkuun. Saigonista Bagdadiin oli juuri niin hyvä kuin sen toivoinkin olevan, silloin kun siitä ensi kerran kuulin.

Vaikka Virtanen alkusanoissa mainitseekin kirjan olevan varsin minäjournalistinen ja elämänkertamainen, ei se kuitenkaan ole muistelmateos tai historiateos viime vuosikymmenten kriiseistä. Se ei myöskään ole pelkkä kuvitettu päiväkirja tai kokoelma kohokohtia journalistiuran varrelta. Kirjan sivuilta on toki aistittavissa jonkinlaista itsetutkiskeluakin ehkä, mutta lisäksi journalistin aseman pohtimista maailman kriisipesäkkeissä. Ennen kaikkea kirjassa kurkistetaan kuitenkin tv:stäkin tuttujen uutiskuvien taakse tavalla, jossa pääosassa ovat tapahtumat, ei pelkästään niiden kokija. Pidin tästä kirjoitustavasta paljon.

Virtanen kirjoittaa pahimmista kriisipesäkkeistä, joihin hän on uransa aikana onnistunut pääsemään (tai joutumaan, tämä riippuu katsantokannasta). Hän muistelee tapahtumia näissä kohteissa osittain oman ja kollengojensa työn kautta luomalla subjektiivista näkemystä asioihin, mutta samalla tuoden välähdyksiä niistä uutiskynnyksen ylittäneistä tapahtumista, jotka me ehkä olemme jo vuosien varrella unohtaneet. Kirja on siis loistava sekoitus minäjournalismia ja sitä objetiivisempaakin versiota. Ja välillä pilke silmäkulmassakin kerrottuja anekdootteja mitä omituisemmista sattumuksista.

Matka alkaa Afganistanista ja jatkuu Vietnamiin, Kambodžaan, Kyprokselle, Persianlahdelle, Lähi-Itään, Latinalaiseen Amerikkaan, Kiinaan ja Koreoihin, Etiopiaan, Romaniaan ja tietysti Balkanille. You name it.

Tapahtumapaikat sijaitsevat ympäri maailmaa, mutta kaikkia yhdistävät tietyt piirteet. On aina niitä, joita sorretaan ja aina niitä, jotka sortavat. Sortamisen keinotkaan eivät juuri eroa. Korkeintaan julmuuden taso vain. Tällaisen muisteloarsenaalin vierellä on johdonmukaista pohtia journalistien asemaa ja etiikkaa kriisialueilla. Balkanin sodan tapahtumista kertoessaan Virtanen pohtii juuri toimittajan objektiivisuutta ja sitä kuinka sellainen on vaikeaa säilyttää, kun näkee, miten toinen sodan osapuoli on selkeästi toista julmempi ja häikäilemättömämpi.

Tässä on kuitenkin juuri se kirjan paras anti. Subjektiivisuus ja pohdiskeleva ote. Jos lukisin samat tapahtumat lehtileikekokoelmana olisi vaikutus varmasti aivan toinen. Se on selvää, että journalistin perustehtävä on välittää tietoa ja siinä tehtävässä on pyrittävä olemaan objektiivinen loppuun asti. Mutta onneksi voi sitten myöhemmin vaikka kirjoittaa tällaisen teoksen ja päästää oman pohdintansakin kuuluviin. Ihmettelen vain kovasti, kuinka on mahdollista kirjoittaa ilman suurempaa kyynisyyttä ja maailman pahuudesta saarnaamista, kun on kokenut ja nähnyt kaiken sen mitä Rauli Virtanen?

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, jotka ovat valmiita pohtimaan tämän yhden Suomen tunnetuimman ulkomaankirjeenvaihtajan ajatusta siitä, ”että puolet meistä tällä maapallolla haluaa ratkoa niitä ongelmia, joita toinen puoli aiheuttaa”.

Lumihiutaleet: * * * * *

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Tämä täytyy kyllä lukea! Merkkasin kirjan lukulistalle jo nimen ja kirjoittajan perusteella joskus silloin vuosi sitten kun jossain yhteydessä mainitsit tämän saaneesi.
Kriisipesäkkeet ovat kaikessa kamaluudessaankin todella kiinnostava aihe.

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Kiintoisaa, vaikka Virtanen ei ihan suosikkitoimittajiani olekaan. Mutta odotan kovasti kommenttejasi tuosta Hirvosesta!

Mimmu kirjoitti...

Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, etenkin oman alani suhteen. Ulkomaantoimittajana pääsee näkemään noita kamaluuksia niin läheltä, että heidän tarinansa luovat omanlaisensa näkökulman niiden uutisten taakse, jotka kertovat noista asioista kuitenkin melko pintapuolisesti ja faktuaalisiin asioihin keskittyen.

Teresita kirjoitti...

Tässä kirjassa oli kyllä ehdottomasti positiivista se, että näin parin päivän jälkeenkin mieleen putkahtelee asioita, joita Virtanen teoksessa pohtii. Hän ei siis esitä niihin vastauksia tai muutenkaan laveasti mietiskele teemoja, vaan pikemminkin jonkun tapahtumakuvauksen jälkeen esittää parissa lauseessa sellaisen ajatuksen, jota jää sitten itsekin pohtimaan.
Tekisi mieleni tässä hieman niitä avata enemmän, mutta ihan juuri nyt ei ole aikaa.. Ja toisekseen en todellakaan halua vielä uusilta lukijoilta löytämisen mielekkyyttä :)

Lempeästi hullu kirjoitti...

Kiinnostavaa. Tämä pitää lisätä lukulistalle. Luin itse juuri Pérez-Reverten "Taistelumaalarin", joka kertoo sotavalokuvaajasta. Ajatuksia herättävä kirja sekin. Suosittelen, jos ei ole jo tuttu.