sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen

(kustantaja Avain 2010)

"Sinä yönä tähdet hehkuivat kirkkaina viemärin yllä ja niitä katsoessaan hän voi melkein tuntea kohoavansa niiden luo, katsovansa miten tämä paikka, tämä maa ja sen pinnalla kulkevat ihmiset muuttuvat ennen katoamistaan pieniksi pisteiksi, ja kuuntelevansa vatsassa tapahtuvia liikkeitä äärettömässä avaruudessa, jossa kaikki mikä voi satuttaa häntä on liukunut niin kauas, ettei uhkien olemassaolosta voi enää olla varma, ja missä yksinoloa ei tarvitse pelätä."

Valitsin Kauimpana kuolemasta -teoksen vastauksena Satun luettujen Minihaasteeseen, jonka teemana oli 'Viimeinkin' eli teos kirjailijalta, jota minulle on pitkään suositeltu tai johon on muuten pitänyt tutustua jo kauan, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Kauimpana kuolemasta on ollut viime syksystä asti monessakin blogissa esillä ja sitä on kovasti kehuttu, joten ajattelin tarttua haasteeseen Elina Hirvosen voimin. Koska teoksen juonikuviota on myös esitelty useammassa blogissa, en mene siihen kovin syvällisesti enkä muutenkaan haluaisi pilata tulevilta lukijoilta lukukokemusta.

Teoksen kertojina toimivat Paul ja Esther, joiden elämät kietoutuvat traagisten tapahtumien kautta toisiinsa. Kummallakin päähenkilöllä nousee menneisyydestä haamuja, jotka he osin jakavat toistensa kanssa ja pyrkivät vapautumaan niiden otteesta. Näin ainakin minä kuvailisin kirjan päällimmäistä tunnelmaa. Paul tuntee, että hänellä on elämässään paljon sovitettavaa, lähinnä asioiden vuoksi, joiden hän vain on antanut tapahtua, eikä ole puuttunut niihin. Estherin sovituksen tarve puolestaan nousee lapsuudesta, viattomista leikeistä karuksi todellisuudeksi muuttuneesta maailmasta. Hän etsii lohduttomasti lapsuudenystäväänsä Bessyä, jolle hän kokee olevansa löytämisen velkaa. Juuri Bessyn kohtalo luo risteyksen Paulin ja Estherin elämänpolkuihin.

Tapahtumapaikkana on pääosin valtio eteläisessä Afrikassa (jokainen päätelköön itse mikä), Estherin pieni kotikylä ja kaupunki, johon hän myöhemmin muuttaa opiskelemaan. Paulin tarina kantaa myös Suomeen asti hänen entisen vaimonsa Johannan kautta.

Hirvonen on tavoittanut hienosti rivien väliin sellaisen vivahteen, joka meillä niin sanotussa länsimaisessa kulttuurissa on syntymälahjana annettua. Yksilön korostaminen on meidän yhteiskunnassamme selvää lapsen syntymästä asti. Se tulee meihin huomaamatta ja pyytämättä. Kauimpana kuolemasta -kirjassa Hirvonen olisi voinut tehdä Bessystä tällaisen yksilön, jonka kohtaloa olisi voinut länsimaisena lukijana kauhistella. Nyt hän ei sitä kuitenkaan ollut. Bessy edusti enemmänkin sitä kasvottomuutta, ihmisarvon riisumista, kaikenkarvaisten hyväksikäyttäjien teurasmassaa, jonka kohtalo tuntuu niin kaukaiselta täältä katsoessa. Meihin kun rakennetaan sisään se käsitys, että kohtalomme on mitä siitä itse teemme, ei se mitä muut siitä tekevät.

Kauimpana kuolemasta on lohduton teos. Jonkun mielestä kirjassa voi pilkahtaa lopuksi toivoa tai uskoa tulevaan tai mitä tahansa muuta sellaista tunnetta, jota tällaisen tummuuden keskeltä voi ikinä toivoa nousevan. Minä en vain saanut siitä tunteesta oikein kiinni. Päällimmäisenä sanana mieleen nousee rumuus, millä muullakaan voi kuvata naisten ja lasten hyväksikäyttöä tällaisessa mittakaavassa? Kysymys ei ole yksityiskohdilla herkuttelusta, sitä ei kirjassa ole oikeastaan lainkaan, vaan enemmänkin siitä toteavasta sävystä, siitä tunnelmasta, että tässä on kysymys todellisuudesta eikä mistään fiktiosta. Siitä, että Bessy ei tunnu päähenkilölle, häneen on vaikea samaistua, hänen elämänsä tuntuu kaukaiselle ja SILTI se on niin ahdistavaa ja synkkää. Ja ennen kaikkea siitä, että vaikka Bessy olisi pelastettu, olisi hänen tilallaan kuitenkin ollut joku toinen.

Mietin tässä, että mitä tällaisesta teoksesta voi sanoa? Miten tällaista kirjaa kehutaan tai haukutaan? Mietin tätä itse asiassa jo sen Tuhat loistavaa aurinkoa- teoksen kohdalla. Jos pohditaan kirjan teemojen kautta, niissä ei ole mitään mahtavaa eikä kehuttavaa eikä kyllä myöskään haukuttavaa. Ne ovat vain ihmiskunnan pimeintä ja yököttävintä todellisuutta ja sillä hyvä. Jos pohditaan puolestaan sen kautta, millaisia ajatuksia kirja herättää lukijassa, ollaan lähempänä sitä, mitä voi kehua, sillä jos joku lukija jää täysin kylmäksi tällaisen teoksen kohdalla, on sellainen aika pelottavaa.

Jonkun verran vain oli ongelmia päästä päähenkilöihin käsiksi Hirvosen kertomistavan vuoksi. Hyppiminen tapahtumasta toiseen ja joidenkin henkilöihin liittyvien asioiden paljastuminen vasta useiden kymmenien sivujen jälkeen häiritsi sen verran, etten saanut päähenkilöihin syvyyttä ja sitä kautta en ollut aivan niin vaikuttunut teoksesta kuin olisin tarinan vuoksi voinut olla. Kun lukee mitä tahansa teosta, alkaa mielikuvitus kasvattaa kirjan hahmoja pikku hiljaa kokonaisemmiksi. Jostain syystä kuitenkin minun mielikuvitukseni kasvatti Paulia ja Estheriä hieman toisenlaisella tavalla kuin kirjaiijan todellisuus ja jouduin korjaamaan mielikuvaani kesken lukemisen. Se pudotti vähän pohjaa pois. Muutenkin hyppivä kerrontatapa häiritsee minua aina yhtä paljon; se tuo mieleeni jonkun naapurin emännän, joka ei pääse itse asiaan koska kertoo vielä vähän jotain muuta mikä nyt sattui muistumaan asian tiimoilta mieleen. Lisäksi aikamuotojen sekakäyttö aiheuttaa kaltaiselle sunnuntailukijalle keskittymisen herpaantumista.

Kirja on kuitenkin rumuudestaan huolimatta myös älykäs eikä sorru saarnaamiseen tai yltiöfeminismiin. Nämä kehittelyt Hirvonen jättää pääosin lukijan harmaille aivosoluille. Kirjailijan luoma ajatusmaailma kehitysyhteistyöstä, turismista, afrikkalaisen itseään etsivän yhteiskunnan todellisuudesta ja hyväksikäytön karmeudesta onkin kirjan "parasta antia". Länsimaisena naislukijana kai voin sanoa näin?

En muuten usko, että kukaan kirjan lukenut koskaan katsoo lentoyhtiöiden mainoslehtisiä samalla tavalla. Se mielikuva on niin osuva.

Lumihiutaleet: * * * *

10 kommenttia:

Susa P. kirjoitti...

Kiitos arviostasi! Minulla on ollut tämä kirja jo kauan lukulistallani ja yritän löytää sopivaa koloa sen lukemiselle.

Satu kirjoitti...

Olen tämän suhteen samassa tilanteessa kuin Susa. Kirja on ollut hyllyssäni jo jonkin aikaa mutta vielä ei ole ollut sopivaa hetkeä sen lukemiseen. Odotan jonkinlaisella pelonsekaisella innolla!

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Tekstiäsi oli ilo lukea:) en ole koskaan lukenut tätä kirjaa vaikka kirjailijakin on tullut ohimennen tavattua. Taiteen tehtävä on avata silmiä, ja ainakin tämä teos on siinä ulottuvuudessa onnistunut, siltä tuntuu.

Teresita kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kun joskus tartutte kirjaan, varatkaa sille rauhaisaa aikaa :)

Maria L. kirjoitti...

Tämä kirja oli meillä marttojen lukupiirissä jossakin vaiheessa. Lukupiirissä, johon mielelläni osallistun juuri siksi, että tulisi luettua nimenomaan kotimaista kaunokirjallisuutta.

Ja juurikin tämä kirja jäi minulta lukematta, koska en vaan päässyt tarinaan sisälle. Yritin, mutta ei toiminut minulla ;)

Kiitos kirjoituksestasi, tekee hyvää saada kuulla muiden näkökulmista ja lukukokemuksista - laittaa miettimään myös omia kompastuskohtia... ;)

Susa kirjoitti...

Todella hieno, monipuolinen arvostelu! Ja tuo, että miten tällaista kirjaa voi kehua tms, kun aiheenahan tämä on tosiaan rankka, surullinen jne. Olen itse jotenkin lähtenyt siitä näkökulmasta, että tällaisten aihepiirien kirjat ovat siksi hyviä, että ne tuovat enemmän tietoisuuteen asioita, joista herkästi vaietaan. Toisaalta lisäävät monien tietoisuutta siitä pahasta, mitä maailmassa valitettavasti on. Että ettei ne kaikki kurjat lasten ja usein juuri naisten kohtalot olisivat olleet niin turhia, olemme velkaa heille edes voida lukea niistä.

Luin tämän viime vuonna ja kyllä tämä vaikuttavana kirjana jäikin mieleen.

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Tämä on myös minulla sillä listalla, joka todellakin pitäisi lukea läpi ja pian. :) Ostin tämän jopa siskolleni joululahjaksi, että tulisi sitten varmasti lainattua ja luettua, mutta vielä se odottaa omaa hetkeään. Olen lukenut yliopistossa kehitysmaa- ja Afrikan tutkimusta, joten senkin takia tämä kiinnostaa.

marjis kirjoitti...

Sinulle on mahtavuuspalkinto blogissani! :)

Teresita kirjoitti...

Maria: Mulla oli myös pieniä ongelmia päästä tarinaan sisälle ja se johtui juuri hyppivästä kerrontatyylistä ja siitä, että kuvittelin hahmot jostain syystä mm. eri-ikäisiksi miksi he loppujen lopuksi paljastuivat.
Tämä oli vähän sellainen kirja, että olisi varmaan pitänyt lukea heti uudestaan, jotta olisi saanut asiat paremmin irti.
Kokonaisuutena mietinkin aluksi annanko kolme vai neljä staraa/lumihiutaletta..

Teoksessa on kuitenkin etenkin puolivälin jälkeen paljonkin todella tarkkanäköisiä ja älykkäästi kommentoitua huomioita kirjan käsittelemästä aihepiiristä. Sellaisia arvostan aina suuresti. Joten siksi neljä pojoa vaikka kirjan rakenne ei ehkä kokonaisuutena ollut aivan mieleiseni.

Susa: Juurikin näin. Itse olen vain hetkittäin hieman turhankin kyyninen ja mietin, että miten länsimaissa kasvaneena ns. helpon elämän (ainakin tähän asti) eläneenä pitäisi maailmaan yleensäkään suhtautua, jotta rehellisesti sanottuna en olisi vain "teko"kiinnostunut, koska nämä ovat Tärkeitä Globaaleja aiheita (ja muuta KEHY-sanahelinää)... Hirvosen kirjassa myös tähän tulee muutamia aivan mielenkiintoisia huomioita.

Karoliina: Mielenkiintoisia opintoja varmasti nuo! Itselläni oli Afrikka-tutkimus yhtenä opiskeluvaihtoehtona lukion jälkeen ja suoritinkin kehitysmaatiedosta avoimessa opintoja aikanaan. Niidenkin pohjalta tämä kirja loi ihan mielenkiitoisia näkökulmia kehitysyhteistyöhön.. Joskaan ei kovin ruusuisia.

Kiitos marjis! Täytyykin käydä vilkaisemassa!

Milmatar kirjoitti...

Kiitos hienosta kirja-arviosta. Voin aistia jo sen tunteen, mikä kyseisen kirjan lukemista tulee. Tunne on surun ja osaksi myös syyllisyyden sekoitus. Meistä useimman on helppo olla idealisti ja myös moralistikin Suomesta käsin, kun emme ole missään vaiheessa elämäämme kokeneet tai nähneet vastaavaa kaikkialle ulottuvaa näköalatonta kurjuutta. Se kai kirjan tarkoitus onkin, saada meidät peilaamaan omaa asemaamme ja asenteitamme kohtaan. Mitä hienoa ja yksilöllistä voisin seuraavaksi omassa elämässäni saavuttaa.

Jos haluatte lukea samojen teemoja käsittelevän kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, hyvinvointivaltioon ja "hyvinvoivaan perheeseen", suosittelen lämpimästi Katarina Wennstamin kirjaa Tahra. Se on taidokkaasti kirjoitettu kertomus kaksinaismoralismista, kielletyistä tunteista ja ihon alla kytevästä himosta, ihmiskaupasta ja naisten kokemasta väkivallasta. Voin taata, että kirja koskettaa ja saa myös voimaan pahoin.