maanantai 14. helmikuuta 2011

Book of Clouds

Chloe Aridjis

(kustantaja Chatto & Windus 2009)

"Night would never be mystical again, at least not in the city, and I sometimes had fantasies of flying through town and smashing every lit bulb, or at least those screwed into the impertinent lamps on my street, obliterating those bright and irksome reminders of the rest of humanity, if only for a few hours, before morning rose and everythng revved back to life"

Book of Cloudsin päähenkilö on Meksikon juutalainen Tatiana. Toinen pääosa menee Berliinin kaupungille. Tatiana asuu viidettä vuotta Berliinissä ja kirja kertoo hänen tavastaan nähdä kaupunki ja sen menneisyys sekä ehkä myöskin tulevaisuus. Tatiana on töissä Doktor Weissilla, jolle hän kirjoittaa puhtaaksi vanhan tohtorin sanelukoneelle sanelemia ajatuksia Berliinistä. Työnsä ohessa Tatiana tapaa myös Jonas Kranzin ja Weissin koiran, Murcin, joka tuntuu tietävän kaikki salaisuudet.

Tatiana on melankolinen, mielestäni jopa hieman häiriintynyt hahmo. Hän tuntuu vaeltavan maailmassa ilman mitään päämäärää ja välttelevän sosiaalisia kontakteja parhaansa mukaan. Tämä sinänsä ei ole mitenkään omituista, mutta tällaisessa kirjassa se tuntuu omituiselta, koska on niin vaikea aluksi tajuta sitä, että toisaalta myös Tatiana on sivuhenkilö; hänen tehtävänsä on vain johdattaa lukija ajattelemaan Berliiniä, sen nykyistä tilaa ja historian haamuja.

Kirjassa ei varsinaisesti ole mitään suuren suurta punaista lankaa, jolla saataisiin tarinaan jokin huipennus. Tavallaan sellainen tapahtuu hieman ennen loppua, mutta juonta ei mitenkään erityisesti kasvateta siihen suuntaan. Aridjisin kieli vilisee niin paljon vertauskuvia, että olen aivan varma, etten ymmärtänyt niistä kunnolla puoliakaan. Tähän liittyy myös se, etten ole koskaan käynyt Berliinissä. Puhumattakaan siellä asumisesta. Varmasti sellaiselle lukijalle, jolle Berliini olisi tutumpi, myös kirja aukeaisi toisella tavalla.

Joka tapauksessa, Book of Clouds herättää pohtimaan sellaisia seikkoja kuten esimerkiksi pitäisikö entisen Gestapon kuulustelutiloja pitää museoina, tuhota ne vai tehdä niistä vaikka kahviloita? Voiko jonkun tilan hengen hävittää vain hävittämällä se rakennus? Entä jos se hävitetään, niin unohtavatko ihmiset historian? Pitäisikö tällainen tila vain upottaa nykyisyyteen ja ajatella, että aika tekee tehtävänsä? Voiko Berliini unohtaa historiansa? Tai pitäisikö edes? Miten sellaisen historian kanssa oikein eletään?

Chloe Aridjis ei tarjoa näihin kysymyksiin vastauksia. Hänen teoksensa hahmot vain törmäävät näihin asioihin ja muodostavat omia mielipiteitään eikä niistä yhtäkään alleviivata. Niinpä kirja herättää mahdottoman paljon kysymyksiä ja pohdintaa, mikä onkin oikeastaan aika virkistävää täysin fiktiiviseltä teokselta. Teos käy lähellä fantasian rajaa, mutta pysyy nipin napin tässä maailmassa.

Etulehdille on koottu paljon kehuja eri lehdiltä ja kriitikoilta, joissa kaikissa suitsutetaan tämän esikoisteoksen olevan vuoden parhaita ja upeimpia teoksia. No, minulta meni sitten jotain ohi. Ehkäpä vain en jaksanut keskittyä Tatianan päämäärättömään vaelteluun ja valon pakoiluun. Kirjan nimikin jäi osittain mysteeriksi. Tai kyllähän näin jälkikäteen ajateltuna aina tuli jotain pilviä kun kirjassa alkoi tapahtua. Eli hieman outoa minun makuuni. Mutta herätti kyllä pienen kuumeen Berliinin reissua kohtaan.

Lumihiutaleet: * *

Lopuksi eräs vielä asia, joka ei liity tähän teokseen mitenkään. Ostin sellaisen kirjan, joka pitää sisällään 1900-luvun alun murhamysteereitä ja kummitustarinoita sen ajan kuuluisimmilta kirjailijoilta (teos on englanninkielen harjoitusmateriaalia, siksi tarinat ovat lyhyitä). Lukaisin pikaisesti läpi kirjan alkutekstit ja niissä kerrottiin murhamysteerien ja lyhyiden kummitustarinoiden synnystä. Siitä kuinka ihmisten elintaso nousi ja sitä myötä varallisuus ja lukutaito. Ihmisillä oli valtava nälkä luetuille tarinoille aikaa ennen televisiota, radiota ja elokuvia. Koin hetken valaistumisen niin sanoakseni.

Aina välillä miettii, että kunpa olisin elänyt sitä tai tätä aikaa tai saisin kokea joitain tulevaisuuden tapahtumia. Lukemisen kohdalla elän kuitenkin mielestäni juuri täydellistä aikaa (ja yhteiskuntaa). Ensinnäkin kaikkea luettavaa on saatavilla, melkein liikaakin. Toisekseen, saan lukea. Kukaan ei kiellä sitä sukupuoleni, uskontoni, kotipaikkani tai muunkaan perusteella. Kolmanneksi, olen oppinut lukemaan aikaa-ennen-e-kirjaa. Minulla ei ole mitään e-kirjaa vastaan, päinvastoin odotan mielenkiinnolla ensimmäisiä kosketuksiani asiaan, mutta uskoisin, että tulevilla sukupolvilla saattaa olla vaikeuksia käsittää perinteistä kirjaa julkaisumuotona (siis joskus satojen vuosien päästä).

Kerrankin siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

4 kommenttia:

Maria L. kirjoitti...

Rehellisyytesi on se mistä eniten blogissasi pidän - ei tarvitse olla kirjallisuustieteilijä pitääkseen kirjallisuusblogia, kunhan vaan on rehellinen mielipiteissään. ;)

On sitten lukija "ongelma" kuinka tulkita toisten mielipiteitä, mutta that's the point: kirjallisuus on yhtä suurtaa lukijalähtöistä tulkintaa.

Taitaa jäädä Book of Clouds minulta lukematta. ;)

Teresita kirjoitti...

Nimenomaan näin. Etenkin, kun minä vain kerron oman mielipiteeni lukupäiväkirjan muodossa ;)

Olkoonkin sitten "päiväkirjaisuus" saivartelua, koska kuitenkin teen sen mielipiteen ilmaisun julkisesti..

Teresita kirjoitti...

Tähän piti muuten vielä kommentoida sitä, että välillä nämä minun mielipiteeni voivat olla vähän hämäriä, kun yritän kuitenkin kirjoittaa niin, etten spoilaisi koko juonta aivan täysin...

Maria L. kirjoitti...

Kommentti vielä siihen mitä lopussa kirjoitat "tässä ajassa elämisestä": kirjallisuushistoriaa kai pidetään usein "tosi kuivana", mutta on siinä puolensa.

Pitäessäni kirjallisuushistorian luentoa tuli sitä varten samalla kerrattua länsimaisen kirjallisuuden historiaa. Samalla tuli sisäistettyä kuinka vielä kohtuu vähän aikaa sitten lukutaito oli harvinaista, kirjapainotaidosta puhumattakaan. Äkkiä asiat asettuvat perspektiiviin, kun tajuaa että todellisuus jossa itse elää voisi olla hyvinkin toisenlainen. Ja kyllä, olin myös kiitollinen siitä että saan olla ja elää "tässä ajassa", naiset saavat käydä koulua, opiskella, tehdä töitä jne.

Sanomalehtien ja sanomalehdistön syntymisen historia on muuten mielenkiintoista, samoin se kuinka se vaikutti myös kirjallisuuden puolelle!