tiistai 28. joulukuuta 2010

Murha Petrovskin puistossa

Roger Morris

(suomentanut Juhani Lindholm, alkuperäisteos The Gentle Axe, kustantaja Otava 2008)

"Leonid Simonovitš Tolkatšenko oli syönyt liian monta säilöttyä suolakurkkua liian nopeassa tahdissa ja tunsi sen vatsassaan.
Hän istui nojatuolissaan ja luki
Pohjolan mehiläistä. Hän joutui valaisemaan sanomalehteä kynttilällä, koska ikkunasta ei langennut valoa. Kello oli yli kolme iltapäivällä. Pian hänen pitäisi lähteä ulos hoitamaan tehtäviään."

Murha Petrovskin puistossa mainostaa jatkavansa siitä mihin Dostojevskin Rikos ja rangaistus jäi. Sama poliisiviranomainen Porfiri Petrovitš on vain puoli vuotta aikaisemmin saatellut Raskolnikovin vankilaan. 1860-luvun Pietari toimii jälleen näyttämönä omituisille murhille ja syyllistä jahdataan teesalongeissa, hattukaupoissa ja vuokrakasarmeilla.

Nyt en osaa sanoa, onko siitä haittaa, ettei ole lukenut Rikosta ja rangaistusta. Minähän en siis ole. Jälleen yksi aukko sivistyksessä täytettäväksi. Jonkin verran kirjassa viitataan Dostojevskin luomiin tapahtumiin (jotka kyllä tunnen pintapuolisesti vaikka teos onkin lukematta), mutta tarina tuntuu silti kokonaiselle vaikkei lukija vanhemman mestarin teosta olisikaan lukenut. Tässä tullaan siis siihen, etten tietenkään tunnista intertekstuaalisuutta ja näin ollen jotain olleellista lukukokemuksesta saattaa jäädä uupumaan. Toisaalta, herääpähän mielenkiinto klassikkoa kohtaan oikein kunnolla eikä tule ainakaan verrattua Porfirin hahmoa aikaisempaan. En usko, että Morris olisi lähtenyt kielellisesti edes yrittämään Dostojevskin jäljille, vaan tekee oman onnistuneen suorituksen venäläisen, synkähkön elämänpiirin kuvauksessa. Tunnelma toimii hyvin, Pietarin kadut ja kanavat ovat juuri niin... pietarilaisia kuin olla ja voi ;)

Kyseessä on siinä mielessä perinteinen murhamysteeri, että johtolankoja putkahtelee tasaisin väliajoin ja mukana on riittävästi epäilyttäviä hahmoja alusta asti, jotta lukija ei tylsistyisi liian nopeasti. Kirves on epäilty murha-ase (siitä varmaan alkuperäisteoksen nimi), mukana on myös myrkkyä, varastettua rahaa, kääpiö, panttilainaamo, ilotyttöjä ja ikoneita. Eli aineksia riittää. Välillä kirjailija alkaa selittämään joidenkin hahmojen taustoja keskiajasta saakka ja välillä hahmoista ei mainita mitään erikoista. Se tuntuu pieneltä tyylirikolta, aivan kuin kirjailija ei olisi osannut päättää millaisen eepoksen kirjoittaa. Ja sitten on muutama painovirhe nimissä, puhutaan Zoyasta ja hetken päästä Zojasta. Mutta vain pieniä virheitä.

Porfiri Petrovitš ja hänen alaisensa luutnantti Salytov ovat mielenkiintoinen pari, joista väkisinkin tulee mieleen toisesta ajasta ja toisesta paikasta Martin Beck ja Gunvald Larsson. Näiden henkilöiden välinen dialogi höystettynä venäläisen yhteiskunnan oligarkkisella hierakialla on oikeastaan kirjan parasta antia. Salytov epäilee esimiehensä vitsailevan kustannuksellaan, yrittäen käyttää normaalin järjen sijaan psykologiaa ja filosofiaa, noita turhapäiväisiä huijareiden metodeja. Salytov esiintyy käsittääkseni myös Rikoksessa ja rangaistuksessa.

Tarinaan liittyy aika makaabereja piirteitä ja loppuhuipennus tuntui mielestäni hieman liioitellulle. Mutta ei siitä sen enempää, ettei mene spoilauksen puolelle. Sen verran vain kommentoin, että miksi aina pitää nämä Venäjälle sijoittuvat synkeät tarinat tehdä talvisaikaan?? Eikö nälässä ja kurjuudessa ole tarpeeksi kerrottavaa ilman purevaa pakkastakin? Sinänsä tapahtumapaikkana talvinen Pietari oli mielenkiintoinen, sillä siitä on itsellänikin jotain käsitystä. Vaikkei tietysti 1800-luvun lopusta, mutta joka on Pietarissa käynyt, ymmärtää, ettei vuosisadalla ole välttämättä niin paljoa merkitystä.

Eli ihan mukiinmenevä murhatarina. En osaa ottaa kantaa, onko onnistunut ratkaisu käyttää jonkun vanhan mestarin luomaa hahmoa vai ei, mutta Morris pyytää edes anteeksi Dostojevskilta kirjansa lopuksi. Itseäni tämä roolihahmon lainaus ei ainakaan häirinnyt.

Lumihiutaleet: * * *

7 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Kiitos tästä. Muistan lukeneeni tästä kirjasta lehdissä, mutta oli jo ehtinyt unohtua. Palautit tämän kirjan mieleeni.

Minullakin on Rikos ja rangaistus jäänyt kesken, mutta Dostojevskin Idiootista pidin ja Pietari on tosiaan kiehtova miljöö. Pittääpä katella, jos tähän kirjaan joskus tutustuisi.

Boris Akuninin kirjoittamat Erast Fandorin -dekkarit ovat muuten myös mahtavaa ja aika kevyttä luettavaa, sijoittuvat historiallisen Venäjän maisemiin. Harmi vaan, että sarjan suomentaminen on tainnut jäädä kesken, mutta kyllä siitä aika monta osaa on kumminkin suomennettu.

Teresita kirjoitti...

Joo, muistaakseni luinkin joskus aikaa, aikaa sitten Akuninin kirjan Leviathanin purjehdus (tai jokin vastaava). Olenkin unohtanut koko kirjailijan ... !! Joten kiitokset itselleseni, että muistutit tästä ;)

Satu kirjoitti...

Tämä on yksi niistä monista jotka odottelevat lukuvuoroaan hyllyssäni... :)

Tälle on tietääkseni olemassa kaksi jatko-osaakin, englanniksi siis - saapa nähdä jääkö tämän sarjan suomentaminen kesken!

Milmatar kirjoitti...

Sama homma, olin unohtanut Petrovskin puisto -kirjan! Hienoa, nyt on yksi lisää luettavien listalla.

Olen lukenut yhtä lukuunottamatta kaikki Aleksandra Marininan dekkarit, jotka sijoittuvat Moskovaan. Niiden lukemisen jälkeen olen kaivannut uutta venäläistä dekkarituttavuutta. Siispä Petrovskin puisto ja Boris Akunin. Akuninin kirjoja olen pyöritellyt monta kertaa kädessäni, mutta jättänyt lainaamatta. Seuraavalla kerralla otan mukaan. :)

Pari sanaa Marininan dekkareista. Minua viehättää hänen tapansa kirjoittaa ja yhdistää Venäjän yhteiskunnan kuvausta ja analysointia murhatutkimuksen lomaan. Suosittelen lämpimästi!

Teresita kirjoitti...

Jatko-osista en ollut kuullutkaan, kiitos siis vinkistä! Toivottavasti sarjan suomennos jatkuu, koska tämä oli mukavaa vaihtelua dekkarien tapahtumaympäristöön.
Marininaa olen hypistellyt kirjastossa, mutten vielä ole saanut aikaiseksi lainata. Vaikuttaa tosin kiinnostavalle sekin!

Maria L. kirjoitti...

Kiinnostavaa. Nimenomaan kirjallisuudentutkijan näkökulmasta :)

Raskolnikovista tuli mieleen, että olen joskus nähnyt oppikirjoja, joissa pohdittu kerronnan teoriaa myös henkilöhahmojen kehityksen ja/tai rakenteen kautta. Akseli jonka toisessa ääripäässä oli äärimmäisen "yksinkertainen ja toisessa äärimmäisen monimutkainen" henkilöhahmo oli Raskolnikovin voittoareena, sillä joku kirjallisuudentutkija (en tiedä kuka) oli todennut että R on erinomainen esimerkki äärimmäisen monimutkaisesta henkilöhahmosta joka tulee sisäisissä ristiriidoissaan ja niiden esiin tulemisen kautta hyvin lähelle "oikeaa ihmistä" ja ihmisyyttä.

Että tällaisia sitä minulle pulpahtelee mieleen kun näen ja kuulen eri asioita kirjallisuuden maailmasta ;)

Anyway, Murha Petrovskin puistossa kuulostaa kiinnostvalta juuri siksi, että kirjailija "on varastanut" toisen kirjailijan luomat henkilöhahmot. Kyllä kai tällaista on ennenkin tehty, mm. Flemingin Bondit on varastettu ja mitä kaikkea muuta lie. Intertekstuaalisuuteen ja sananvapauteen on hyvä vedota tällaisissa yhteyksissä :D

Hyvää uutta vuotta!!!

Teresita kirjoitti...

Kiitokset, kuin myös!
Kommenttisi vahvistaa entisestään käsitystäni siitä, että Rikos ja rangaistus on jossain vaiheessa todellakin luettava.