tiistai 28. joulukuuta 2010

Murha Petrovskin puistossa

Roger Morris

(suomentanut Juhani Lindholm, alkuperäisteos The Gentle Axe, kustantaja Otava 2008)

"Leonid Simonovitš Tolkatšenko oli syönyt liian monta säilöttyä suolakurkkua liian nopeassa tahdissa ja tunsi sen vatsassaan.
Hän istui nojatuolissaan ja luki
Pohjolan mehiläistä. Hän joutui valaisemaan sanomalehteä kynttilällä, koska ikkunasta ei langennut valoa. Kello oli yli kolme iltapäivällä. Pian hänen pitäisi lähteä ulos hoitamaan tehtäviään."

Murha Petrovskin puistossa mainostaa jatkavansa siitä mihin Dostojevskin Rikos ja rangaistus jäi. Sama poliisiviranomainen Porfiri Petrovitš on vain puoli vuotta aikaisemmin saatellut Raskolnikovin vankilaan. 1860-luvun Pietari toimii jälleen näyttämönä omituisille murhille ja syyllistä jahdataan teesalongeissa, hattukaupoissa ja vuokrakasarmeilla.

Nyt en osaa sanoa, onko siitä haittaa, ettei ole lukenut Rikosta ja rangaistusta. Minähän en siis ole. Jälleen yksi aukko sivistyksessä täytettäväksi. Jonkin verran kirjassa viitataan Dostojevskin luomiin tapahtumiin (jotka kyllä tunnen pintapuolisesti vaikka teos onkin lukematta), mutta tarina tuntuu silti kokonaiselle vaikkei lukija vanhemman mestarin teosta olisikaan lukenut. Tässä tullaan siis siihen, etten tietenkään tunnista intertekstuaalisuutta ja näin ollen jotain olleellista lukukokemuksesta saattaa jäädä uupumaan. Toisaalta, herääpähän mielenkiinto klassikkoa kohtaan oikein kunnolla eikä tule ainakaan verrattua Porfirin hahmoa aikaisempaan. En usko, että Morris olisi lähtenyt kielellisesti edes yrittämään Dostojevskin jäljille, vaan tekee oman onnistuneen suorituksen venäläisen, synkähkön elämänpiirin kuvauksessa. Tunnelma toimii hyvin, Pietarin kadut ja kanavat ovat juuri niin... pietarilaisia kuin olla ja voi ;)

Kyseessä on siinä mielessä perinteinen murhamysteeri, että johtolankoja putkahtelee tasaisin väliajoin ja mukana on riittävästi epäilyttäviä hahmoja alusta asti, jotta lukija ei tylsistyisi liian nopeasti. Kirves on epäilty murha-ase (siitä varmaan alkuperäisteoksen nimi), mukana on myös myrkkyä, varastettua rahaa, kääpiö, panttilainaamo, ilotyttöjä ja ikoneita. Eli aineksia riittää. Välillä kirjailija alkaa selittämään joidenkin hahmojen taustoja keskiajasta saakka ja välillä hahmoista ei mainita mitään erikoista. Se tuntuu pieneltä tyylirikolta, aivan kuin kirjailija ei olisi osannut päättää millaisen eepoksen kirjoittaa. Ja sitten on muutama painovirhe nimissä, puhutaan Zoyasta ja hetken päästä Zojasta. Mutta vain pieniä virheitä.

Porfiri Petrovitš ja hänen alaisensa luutnantti Salytov ovat mielenkiintoinen pari, joista väkisinkin tulee mieleen toisesta ajasta ja toisesta paikasta Martin Beck ja Gunvald Larsson. Näiden henkilöiden välinen dialogi höystettynä venäläisen yhteiskunnan oligarkkisella hierakialla on oikeastaan kirjan parasta antia. Salytov epäilee esimiehensä vitsailevan kustannuksellaan, yrittäen käyttää normaalin järjen sijaan psykologiaa ja filosofiaa, noita turhapäiväisiä huijareiden metodeja. Salytov esiintyy käsittääkseni myös Rikoksessa ja rangaistuksessa.

Tarinaan liittyy aika makaabereja piirteitä ja loppuhuipennus tuntui mielestäni hieman liioitellulle. Mutta ei siitä sen enempää, ettei mene spoilauksen puolelle. Sen verran vain kommentoin, että miksi aina pitää nämä Venäjälle sijoittuvat synkeät tarinat tehdä talvisaikaan?? Eikö nälässä ja kurjuudessa ole tarpeeksi kerrottavaa ilman purevaa pakkastakin? Sinänsä tapahtumapaikkana talvinen Pietari oli mielenkiintoinen, sillä siitä on itsellänikin jotain käsitystä. Vaikkei tietysti 1800-luvun lopusta, mutta joka on Pietarissa käynyt, ymmärtää, ettei vuosisadalla ole välttämättä niin paljoa merkitystä.

Eli ihan mukiinmenevä murhatarina. En osaa ottaa kantaa, onko onnistunut ratkaisu käyttää jonkun vanhan mestarin luomaa hahmoa vai ei, mutta Morris pyytää edes anteeksi Dostojevskilta kirjansa lopuksi. Itseäni tämä roolihahmon lainaus ei ainakaan häirinnyt.

Lumihiutaleet: * * *

lauantai 11. joulukuuta 2010

Fall of Giants

Ken Follett

(äänikirja 12,8 tuntia, lukija Dan Stevens, kustantaja Pan Macmillan Publishers Ltd. 2010)

Sain vihdoin aikaiseksi hankkia äänikirjan iTunes Storesta automatkoille ajanvietteeksi. Mietin tämän kirjan ostamista aikanaan ihan paperiversiona, mutta kirjan paksuus säikäytti sen verran, että jätin asian sikseen. Kunnes tulin ajatelleeksi äänikirjaversiota. Se tuli halvemmaksikin ;)

Kuuntelin kirjaa työmatkoilla autossa halpis-FM-lähettimen kautta. Lähettimen laadusta ja auton metelistä huolimatta äänenlaatu oli oikein hyvä. Dan Stevensin ääni oli selkeä eikä mitenkään ärsyttävä ja sain hyvin ääntämyksestäkin selvää. Luettelen näitä juttuja tässä siksi, että tämä oli ensimmäinen englanninkielinen äänikirja minkä kuuntelin ja varmaan ensimmäinen äänikirja yleensäkin. En ainakaan muista mitään muuta aiemmin kuunnelleeni.

Fall of Giants on Ken Follettin uusin kirja, joka aloittaa Century-trilogian ensimmäisen maailmansodan alkumetreiltä. Fall of Giantsin tapahtumat sijoittuvat Englantiin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjälle seuraten maailmanpolitiikan tapahtumia viiden perheen kohtaloiden kautta. Tämä ensimmäinen osa keskittyy kertomaan tapahtumista Venäjän vallankumouksen, maailmansodan, Yhdysvaltain kieltolain ja naisten äänioikeuden saavuttamisen aikoihin. Toisessa osassa käsittääkseni samojen perheiden lapset elävät maailmanlaajuisen laman ja toisen suursodan mainingeissa. Viimeinen osa keskittyy kylmän sodan vuosiin. Eli kohtuullisen kunnianhimoinen saaga kyseessä.

Tarinan perheet ovat Walesista, Englannista, Saksasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Walesilainen Billy Williams aloittaa työt hiilikaivoksessa, jossa hänen isänsäkin on töissä. Billyn sisko Ethel työskentelee taloudenhoitajana Fitzherbertien aristokraatti-perheessä. Lady Maud Fitzherbert rakastuu sodan aattona saksalaiseen vakoojaan Walter von Ulrichiin ja he joutuvat eroon toisistaan, kun sota alkaa. Venäjällä seurataan orpoveljesten Grigorin ja Levin tarinaa, joista Levin tie vie aina Yhdysvaltoihin saakka. Tarinassa on siis paljon hahmoja, mutta jotenkin Ethel ja Billy sekä Maud ja Walter nousivat ainakin minulla hieman muita mielenkiintoisimmiksi.

Pidän Ken Follettin vanhemmista kirjoista, joista Taivaan pilarit on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Viimeisin lukemani teos, Maailma vailla loppua, oli kuitenkin pienoinen pettymys ja tämä kirja valitettavasti kompastuu samoihin asioihin kuin tuo viimeisinkin.

Päähenkilöitä on toki monia, mutta niin on tapahtumiakin, joissa he näyttelevät osaa. Jotenkin vain alkaa tarinan edetessä ärsyttää se, että juuri nämä henkilöt ovat kaikissa tärkeissä tapahtumissa mukana ja jopa liikkeelle panevana voimana. Sama oli Maailma vailla loppua kirjassa, jossa tuntui, että päähenkilö oli ainoa ihminen koko keskiajalla, joka osasi viedä kehitystä eteenpäin. Fall of Giantista tuli sellainen olo, että jotenkin vedetään mutkia suoriksi väkisin, jotta saataisi kaikki mahdolliset maailmanpoliittiset tapahtumat mahtumaan juuri näiden päähenkilöiden elämään. Ja yhteenkään asiaan ei sitten ehditty keskittyä kunnolla. Asian rajaus ei siis oikein toiminut. Tarinan edetessä tämä kävi yllättävän ärsyttäväksi, tosin ehkä osittain siksi, että aloin kiinnittää siihen enemmän ja enemmän huomiota.

Toisaalta, Follett on aina Follett. Tarinankertojana hän onnistuu kyllä siinä mielessä, että ei kirjaa ainakaan kesken voi jättää, kun kerran on aloittanut. Ongelmani on vain ehkä se, että olen lukenut jo liian monta kirjaa häneltä, tyyli alkaa toistaa itseään. Koska seuraavassa kirjassa päähenkilöinä toimivat tämän kirjan päähenkilöiden lapset ja lapsia syntyi rakkaudesta, velvollisuudesta ja vahingosta, voin jo hyvin arvata perimyskiistat, valtataistelut ja satunnaiset kohtaamiset mitä seuraava osa tuo tullessaan. Ja silti se pitää lukea! Tai siis kuunnella..

Äänikirjassa on yksi suuri ongelma. Miten eri henkilöiden äänet pitäisi lukea? Pitääkö yrittää luoda erilaisia ääniä vai ei? Miten mieslukija matkii naisen ääntä? Entäpä erilaisia aksentteja? Dan Stevens ei ole hassumpi lukija, mutta jotkin naishahmojen äänet eivät oikein osuneet kohdalleen. Olivat liian hissukoita verrattuna siihen minkälaisen kuvan heistä muuten sai tarinan tapahtumista päätelleen. Saksalainen ja venäläinen aksentti toimi kohtalaisen hyvin mieshahmoilla, muttei ehkä niin hyvin naishahmoilla. En tiedä olisiko ollut parempi vain "lukea" tarina eikä esittää sitä. Toisaalta, seuraaminen oli helpompaa kun äänestä pystyi päättelemään heti lauseen ensimmäisestä sanasta asti kenestä hahmosta oli kyse.

Mitä kokemuksesta jäi käteen? Äänikirja itsessään on loistava keksintö paljon ajaville, koska radiokanavat alkavat todella jo kyllästyttää mainoksillaan ja koko ajan toistuvilla soittolistoillaan. Englanninkielinen versio ei myöskään ollut hullumpi vaihtoehto, koska luenta on selkeää eikä liian nopeaa, joten pysyin kärryillä oikein hyvin. Ja mikäli niitä muutamaa naishahmoa ei oteta lukuun, Dan Stevens oli hyvä lukija. Äänikirja oli siis hyvä valinta, koska en ehkä todellakaan olisi jaksanut tätä lukea, ainakaan englanniksi.

Kuitenkin juoni itsessään kaikesta kunnianhimoisuudestaan huolimatta oli mielenkiintoinen. Jos ei jämähdä liikaa pikkuseikkoihin ja antaa tarinan vain viedä mennessään, kuuntelukokemus on viihdyttävä. Uskoisin myös Follettin perehtyneen aikakauden tapahtumiin tarkasti, joten tietynlainen historiatietojen kertaus tuli myös samalla. Mielenkiintoisinta antia olivat etenkin tapahtumat, jotka saivat maailman ajautumaan sotaan.

Lumihiutaleet: * * * +