maanantai 22. marraskuuta 2010

Meren alku

Päivi Honkapää

(kustantaja WSOY)

"Monta kertaa Geret oli pidellyt tiimalasia käsissään valmiina paiskaamaan sen mereen, mutta joka kerta hän laski sen varoen takaisin pöydälleen. Se oli Gaiamin hiekkaa. Siinä asui satujen ja tarinoiden henki, ja siihen ovat astuneet niin kuninkaat kuin heidän narrinsa."

Meren alku on itsenäinen jatko-osa Päivi Honkapään Viidennelle tuulelle. Jatko-osa keskittyy kertomaan Mustasta Lokista ja sen kapteenista Geretistä, Tarquelin omatunnosta. Kaikkien merten kapteeni ei ole enää oma itsensä ja joutuu kohtamaan menneisyyden, jota hän ei haluaisi muistaa.

Sawana ja Set ovat tuttuja hahmoja edellisestä osasta. Sawanan rakkaus, Jarren, on vangittu ja Sawana etsii häntä maailman tuulista. Hän tekee kaikkensa löytääkseen Jarrenin ja päästäkseen hänen luokseen. Hän yrittää saada Geretin ja Musta Lokin viemään hänet Jarrenin luokse, mutta Musta Lokin matka on täyttymässä ja se etsii tietä viimeiseen kotiin. Kiihkossaan Sawana ei välitä miten maailman tuulet sotkee ja ketä hän joutuu tieltään raivaamaan, jotta löytäisi Jarrenin. Vaikka Musta Lokki ei ole enää kuten ennen, Geret ei silti voi sallia Sawanan ylimielisyyttä ympäröivää maailmaa kohtaan. Tuulet Sawana jo sai hallintaansa, miten on meren laita?

Geretin ja Mustan Lokin tarina on tummasävyinen, eeppinen matka, joka päättyy sinne missä aikaa ei ole. Päivi Honkapään luoma fantasiamaailma on ihmeellinen ja mystinen. Arvoitus seuraa toistaan eikä mikään ole puhkiselitettyä. Viides tuuli ja Meren alku ovat sillä tapaa erilaisia fantasiakirjoja, kuin muut aiemmin lukemani, ettei näissä kirjoissa ole varsinaista hyvän ja pahan taistelua eikä minkäänlaista selkeää valtakeskiötä, jonka loisi motiivin toiminnalle. Tarina vain lipuu Mustan Lokin lailla eteenpäin luoden ehkä enemmän kysymyksiä kuin mihin se suo vastauksia. Soljuvaan kerrontaan tottuu nopeasti ja tälläinen unenomaiseksikin kutsuttu kerrontatyyli itse asiassa vain korostaa tarinan käänteitä.

Päivi Honkapään käyttämä kieli on todella kaunista ja oikeastaan myös yksinkertaisella tavalla runsasta. Jos se nyt kuulostaa ollenkaan järkevältä... Tarkoitan lähinnä sitä, ettei tarinan kieli kulu puhki yhdellä tai kahdellakaan lukukerralla, mutta silti se on selkeää ja helposti ymmärrettävää. Useammankin kerran tuli lämmin läikähdys sisimpään, kun joku lause oli niin oivaltavan kaunis.

Kolmas osa, Taivaan paino, on siis piakkoin vuorossa!

Lumihiutaleet: * * * +

3 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Ooh... Mistä sinä löydätkin aina niin mielenkiintoisia kirjoja? Ja miksi minä en ole ehtinyt kuukauteen lukea mitään? No joo... ehkä se Nanowrimo on vaikuttanut asiaan ;)

Teresita kirjoitti...

Tästä vinkistä kiitokset Marialle Alas taikavirtaa-blogiin! Itsekin ihmettelin, että ehdin lukea tämän, kun tuntuu ettei taas saa yhtäkään sivua käännettyä.. töitätöitätöitä. blah. Nanoilulukeminenkin on jäänyt. Lupaan korjata tilanteen!!

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

MIelenkiintoiselta kuulostaa.