torstai 7. lokakuuta 2010

Tapahtui eräänä päivänä

Daphne du Maurier

(suomentanut Kristiina Kivivuori, alkuperäisteos Rule Britannia, WSOY 1975)

"Yksi miehistä pysähtyi ja tähtäsi, mutta ei ampunut. Sitten taas jokin helikopteri hurahti matalalta katon yli, ja kauhun vallassa Spry kääntyi vastarintaan lähestyvää sotilasta vastaan haukkuen vimmatusti, niin kuin se oli tottunut haukkumaan alueelleen tunkeutuvia vieraita ihmisiä, ja tällä kertaa sotilas ampui."

Luin kesällä Rebekan ja mieleeni jäi kummittelemaan mahtava kuvaus englantilaisesta, uhkaavasta kartanomiljööstä ja ajattelin tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Etsiskelin kirjastosta sopivia vaihtoehtoja ja lainasin Serkkuni raakel ja Tapahtui eräänä päivänä. Tähän jälkimmäiseen tartuin ensin. Minulla ei ollut alunperin oikeastaan mitään käsitystä juonesta, muuta kuin pari avainsanaa: vanha rouva, entinen näyttelijä, kartano, kuollut sotilas ja Cornwall. Kuulostaa lupaavalle ei-tarvitse-ajatella-liian-vaikeita jännityskirjalle. Sitäkin tämä toki oli, mutta ei ihan kuitenkaan.

Olisi pitänyt vilkaista tuo englanninkielisen alkuperäisteoksen nimi ensin. Se kertoo useasti jo aika paljon. Rule Britannia vai Tapahtui eräänä päivänä. Kumpi kuulostaa poliittisesti värittyneelle jännitykselle? Niinpä.

Tarinan kertoja-päähenkilö on Emma, joka asuu isöäitinsä ja tämän ottopoikien ja taloudenhoitajan kanssa vanhassa kartanossa pienessä kylässä jossain Cornwallissa. Emman isoäiti, jota kaikki kutsuvat Madameksi (paitsi Emma saa kutsua nimellä Mad), on näyttelijänuran tehnyt omalaatuinen leski, jolla on hoivissaan kuusi ottopoikaa, nuorin kolme ja vanhin 19. Emman isä, Madin ainoa biologinen lapsi, on jonkun sortin pankkiiri joka asuu Lontoossa ja matkustelee ympäri maailmaa. Eräänä päivänä (!) kartanon puhelin ei toimi, radio ei kuulu, helikoptereita lentää talon yli ja loppujen lopuksi sotilaita alkaa nousta peltojen poikki kohti kartanoa. Pelko leviää kylään ja ihmiset alkavat hätääntyä mistä on kysymys. Piakkoin asiaan saada selkoa. Yhdysvallat ja Britannia ovat muodostaneet unionin USUK:n, koska Britannia on irtisanoutunut yhteistyöstään Euroopan kanssa talousvaikeuksien takia ja tarvitsee vahvaa kumppania. Sotilaat ovat Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilaita, jotka on määrätty tienoolle valvomaan, että unionin alkumetrejä eivät sotke mitkään mielenilmaukset.

Juoni on pääpiirteissään miehityksen (koska miehityshän siinä on kyseessä eikä mikään järjestyksen ylläpito) sekä kyläläisten tyytymättömyyden ja vastarinnan nousun kuvaamisessa. Tilannetta seurataan Madin perheen kautta Emman silmin katsottuna.

Yritin lukiessa muistaa, että tämä kirja on aikansa tuote. Se on ilmestynyt englanniksi ensi kerran vuonna 1972. USUK kuulostaa nykypäivänä totaalisen älyttömältä, mutta sillä on varmasti kaikupohjansa kylmän sodan ja anglo-amerikkalaisen akselin näkökulmasta. Yhdysvallat kuvataan ylimielisenä miehittäjäjoukkona ja englantilaiset kokoomushallituksensa uhreina. En ole niin perehtynyt kyseisen ajan politiikkaan tuolla Britanniassa, mutta jos perehtyisin, niin varmasti löytyisi mielenkiintoisia kiinnekohtia siihen aikaan käytyyn keskusteluun.

Kirjan häiritsevin piirre oli juonenkäänne, jossa yksi ottopojista, Andy 13 vuotta, ampuu nuolella yhden jenkkisotilaan kuoliaaksi ja muut peittelevät hänen jälkiään. Andy ei joudu asiasta koskaan vastuuseen eikä asiaa muutenkaan käsitellä mielestäni kovin paljoa. Toisaalta taas kirjaa voi lukea niinkin, että se on mielenkiintoinen tutkielma (tosin kaunokirjallinen) siitä kuinka miehitystilanteessa syntyy eri ryhmiä 'he' ja 'me' nopeastikin, jopa oman maan kansalaisten kesken. Miehitystilanne myös lähentelee sotatilaa, joten yhden sotilaan ampuminen puolustukseksi on kuin veteen piirretty viiva sen suhteen millä tavoin on oikeus kotiaan puolustaa.

Loppujen lopuksi otin kirjan sisällön vastaan positiivisesti yllättyneenä, sillä olen löytänyt uuden kirjallisuuden lajin, jota voisin lukea useamminkin. Poliittista hömppää. Jos Harlequin on jotain romanttista höttöä, jolla välillä voi aivojaan turruttaa, niin tämä on vastaavaa, mutta vain poliittisesta näkökulmasta. Olen yrittänyt noita romanttisia viihdekirjoja, mutta en vain jaksa lukea niitä. Minulla menee hermot kaikkien rakkaudesta vääntelehtivien hahmojen kanssa. Mutta laitetaanpa tilalle pientä maailmanpoliittista peliä, niin johan on. Tänä päivänä tällaista ei ehkä tule niin vastaan, koska kaikki vastaavat aihepiirit yrittävät olla niin uskottavia kuin vain voi. USUK ei tämän päivän silmin ole kovin uskottava, mutta sitäkin viihdyttävämpi lukukokemus. Ja todellakin, kirja herätti paljonkin ajatuksia, joita en edes jaksa tähän kaikkia kirjata.

Pidän du Maurierin kirjoitustavasta, vaikka se ei ehkä olekaan kielellisesti mitään korkeakulttuuria; esimerkiksi sanaa 'sitten' viljellään aika paljon, mutta tulee silti sujuvuudesta täydet pisteet. Kuriositeettina mainittakoon, että Du Maurier on muuten kirjoittanut Linnut, josta Hitchcock teki kuuluisan elokuvansa.

Lumihiutaleet: * * *

3 kommenttia:

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

löytänyt hänen kirjoja kirpparista, mutta tuota ei taida olla..

Ahmu kirjoitti...

Oikeastaan poliittinen höttö kuvaa jokseenkin hyvin myös tuota Gabaldonin tiiliskivikirjasarjaa, jota parhaillani kahlaan läpi. Romanttis-poliittis-historiallinen höttö. Minulla käväisi kesällä Rebekka lainassa, mutta en ehtinyt lukea. Pitää koittaa saada joskus uudelleen se lainaksi tai tutustua kirjailijan muuhun tuotantoon.

Minulla on myös ongelmia kyetä lukemaan perus-romanttisia kioskikirjoja: jotain muuta sisältöä täytyy myös olla. Jos innostut kokeilemaan, niin vilkaise Gabaldonin Muukalaista; se voisi täyttää kriteerisi :)

Teresita kirjoitti...

Ohmygod.. pitäisi päästä Gabaldonin kohdalla irti siitä ainosta kokemuksesta, joka osui Lordi Johnin kohdalle. En yleensä jätä kirjoja kesken vaan hammasta purren luen ne loppuun, mutta sitä en vaan pystynyt. Huh. Toisaalta, annoin Coelhollekin toisen mahdollisuuden, joten miksei Gabaldonillekin..