lauantai 2. lokakuuta 2010

Envoy of the Black Pine

Clio Gray

(kustantaja Headline 2009)

"She had known who he was since first she had come here, just turned twelve years old, hired as assistant to the baker whose son she had finally married; had seen nothing then or since but the brutal gruffnes everyone in the valley had told her to see, knew nothing of him but the stories that must have trailed him since his early days: of a father who had murdered his mother and taken his own life by sitting in the snow until the cold has taken them, who both now lay outside the churchyard wall with othing but a blank stone to mark their passing."

Pitkä lukujumitus päättynee ehkä hetkeksi. Tämä kirja oli haasteellinen juuri tähän aikaan. Englannin kieli tosin aina on vähän haasteellista meikäläiselle, mutta tässä kirjassa etenkin! Lauseet olivat massiivisen pitkiä, osa niistä oli täynnä luontoa ja ympäristöä kuvaavaa sanastoa, josta minulla ei ollut hajuakaan sekä kaiken kruunuksi kirjailija päätti kertoa tarinaa takautumin, jotka olivat takautumien sisällä. Huh.

Envoy of the Black Pine on kolmas kirja sarjassa, joka kertoo lontoolaisesta kadonneiden henkilöiden etsijästä, Whilbert Stroopista ja hänen kumppaneistaan. Tämäkin tietysti hieman hankaloitti tarinaan kiinni pääsemistä, koska en ole lukenut aiempia kirjoja. Periaatteessa tämä oli itsenäinen teos, mutta juuri päähenkilöiden persoonan rakentaminen on tapahtunut jo aiemmissa kirjoissa eikä tässä enää niinkään. Niinpä tuntui aluksi hieman hankalalle päästä kiinni Stroopin hahmoon.

Stroop saa tarinassa tehtäväkseen miniatyyrikirjaston kantajan Jarl Erikssonin löytämisen. Erikssonin työnantaja Josef von Riddarholm asuu Hiidenmaalla ja omistaa yrityksen, joka tuottaa erikoisia musteita kirjapainoalalle. Eriksson toimi hänen tuotteidensa myyntimiehenä kuskaten mukanaan laukullista miniatyyrikirjoja painettuna erilaisilla musteilla. Eriksson kuitenkin katosi matkallaan Englannissa ja samoin katosi miniatyyrikirjasto. Stroop seuraa jälkiä, jotka johtavat loppujen lopuksi Hiidenmaalle asti, jossa juoneen sotkeutuu vielä merirosvoja ja historiallisia päivämääriä. Ennen kuin kaikki on ohi, on käyty taistelu koko Saaremaan alueen saariston tulevaisuudesta. Välissä sivutaan myös Suomen rannikoita, mikä on aika mielenkiintoinen yksityiskohta.

Tai ainakin näin minä sen juonen ymmärsin.

Kirjassa on todella paljon takautumia. Normaalisti jännittävät tapahtumat ovat preensensissä, mutta tässä kirjassa uusi luku alkaa aina jostain monen päivän päästä verrattuna edellisen lukuun ja uudessa luvussa joku hahmoista muistelee mitä tapahtui. Ja äärimmäisen monisanaisesti. Haasteellista, todella haasteellista.

Kävin kesällä Saaremaalla. Ja siksi ihmettelin kirjassa moniakin yksityiskohtia joita Hiidenmaasta kerrottiin. Kuten esimerkiksi meteoriittijärveä. Kirjan lopussa olikin kirjailija jälkihuomautukset, joissa hän kertoo monien yksityiskohtien olleen oikeasti jossain muualla, kuten juuri tuon meteoriittijärven. Sehän on siis Saaremaalla.. Todella häiritsevää kuitenkin lukea sellaista tarinaa, jossa tuo yksityiskohta liitetään eri paikkaan kuin missä lukija kuvittelee/tietää sen olevan.

Tarina sinänsä oli ehkä enemmän historiallinen kuin fantasiatyyppinen. Ajankohta on jossain 1800-luvun alkupuolella. Tarinan avainsanoja ovat: muste, murha, merirosvot, Hiidenmaa, seikkailu, taistelu, salaisuus, etsintä ja kumppanuus. Eli periaatteessa kohtalaisen lupaava ja mielenkiintoinen yhdistelmä. Mutta ehkä kyse oli lukjan huonosta englanninkielentaidosta tai keskittymiskyvyn puutteesta; kirja lupasi enemmän kuin loppujen lopuksi oli.

Kieli oli kyllä kaunista, mutta kovin haastavaa. Osa jäi väkisinkin ymmärtämättä. Ja täytyy kyllä myöntää, että toimi itselläni erityisen hyvänä unilääkkeenä kirjan puolivälin paikkeilla. Mutta koska olen härkäpäinen, en saattanut jättää kirjaa kesken. Sitä ei vaan voi tehdä. Kirjan nimeen löytyi viite tarinasta, mutten siti ymmärtänyt miksi juuri se oli valittu. Jälkimakuna jäi halu tutkia, mistä muste oikeastaan onkaan tehty? En tiedä suositellako vaiko eikö... Ehkä kannattaisi aloittaa sarjan ensimmäisestä kirjasta Guardians of the Key.

Seuraavaksi ehkä jotain suomenkielellä. Daphne du Maurieria lainasin kirjastosta parikin opuksen verran. Hakemiani kirjoja olikin vaikea löytää, koska ne ovat jotain vuoden -74 painoksia ja kirjastossa varastossa. Mietin tiskillä odotellessani kirjastonhoitajaa varastosta, että tässä on selkein hyvä puoli virtuaalikirjoissa ja lukulaitteissa; painokset todennäköisesti löytyvät luettavassa kunnossa 30 vuoden kuluttuakin. Mutta odotellessani rikastumista iPadin tai Kindlen hankintaa varten: pliis, voisiko joku tehdä uusintapainoksia du Maurierin kirjoista?!

Lumitähdet: * * *

3 kommenttia:

Tessa kirjoitti...

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta huh, jopa oli tuossa lauseessakin mittaa! Mielenkiintoinen ilmiö kyllä kirjallisuudessa tuo, että kirjailija sijoittaa asioita eri paikkoihin kuin missä ne oikeasti sijaitsivat: Mikäköhän siinä on pointtina? Olen kyllä kuulut, että kuvataiteilijat tykkäävät joskus poimia esimerkiksi maisemiin palan sieltä ja toisen täältä, niin saa luotua jotain mitä ei oikeasti ole olemassa, mutta kirjan paikan kuvaamisessa en sitä ihan ymmärrä.

Teresita kirjoitti...

Ja tuo lause oli vain sellainen keskiverto. Pidempiäkin oli. Ongelmana vääränkielisenä lukijana minulla oli se, että tipuin kärryiltä asiasta ennen kuin pääsin niitä pahimpia lauseita loppuun :)

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

kuulostaa kivalta lukuelämykseltä