torstai 19. elokuuta 2010

Jumalat juhlivat öisin

Donna Tartt

(suomentanut Eva Siikarla, alkuperäisteos The Secret History, WSOY 2007)

"En ikinä tottunut siihen miten horisontti saattoi noin vain haihtua siellä ja jättää ihmisen eksyksiin, ajelehtimaan, epätäydelliseen unimaisemaan joka oli aivan kuin tutun maailman luonnos - yksinäisen puun ääriviivat edustivat metsikköä, valaisinpylväät ja savupiiput ilmestyivät irrallisina ennen kuin ympäröivä maisema piirtyi täyteen - muistinmenetyksen maa eräänlainen valkoläikkäinen taivas missä tutut maamerkit olivat tunnistettavissa mutta sijaitsivat liian kaukana toisistaan ja epäjärjestyksessä."

Jumalat juhlivat öisin on murhamysteeri, jossa nuoret muinaiskreikan opiskelijat kadottavat tilanteen hallinnan ja joutuvat piinalliseen tilanteeseen yrittäessään piilotella rikoksensa jälkiä. Lyhykäisyydessään juoni on siinä. Alun ja lopun väliin mahtuu paljon alkoholia, erilaisia pillereitä ja tabletteja, hieman opiskelua ja vähän lisää alkoholia. Muinaiskreikkaa on vähemmän kuin luulin, mutta toisaalta en ehkä tunnistanut kaikkia viitteitä aiheeseen.

Kertojana kirjassa toimii Richard, parikymppinen kalifornialaispoika, joka yrittää kovasti kuulua porukkaan, jossa kaikki muut ovat selkeästi häntä rikkaammista lähtökohdista. Richard onnistuu kuitenkin pääsemään sisäpiiriin ja suljettuun muinaiskreikan opiskelijaryhmään, jonka opettajana toimii erikoinen persoona, Julian. Pian Richardille uskotaan salaisuus, rikos, johon muut ryhmän opiskelijat ovat osallisia. Eräs ryhmän jäsen kuitenkin alkaa vihjailla muille, että hän piakkoin paljastaa kaiken ja muut ovat näin pakotettuja tekemään radikaalin ratkaisun.

Kirja oli oikeastaan aika omituinen. Tarinassa ei tapahdu rikosten jälkeen kovinkaan paljoa suuria juonenkäänteitä, mutta silti se pitää tiukasti otteessaan loppuun asti. Kieli on rikasta ja kuvailevaa ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Jossain vaiheessa vain alkoi jatkuva päihteidenkäyttö jo tympiä; ei ihme, että homma karkaa lapasesta, jos koko ajan on pikkupöhnässä. Miten ihmeessä he vielä onnistuvat opiskelemaan siinä sivussa?

Aivan en ymmärrä kaikkea sitä hehkutusta, jota kirjan ympärillä on. Takakannessa on Ruth Rendellin ja John Grishamin sitaatit, jossa teosta kehutaan kovastikin. Minusta kirja oli enemmänkin psykologinen tutkielma kuin varsinainen murhamysteeri. Mysteeri puuttuu kokonaan tai sitten olen jättänyt jotain lukematta. Psykologinen puoli, syyllisyys ja vastuunpakoilu, sen sijaan ovat teemoja, joihin teos pureutuu aika syvällekin. Ja hyvin kirjoitettuna.

Yhteenvetona voisin sanoa, että pidin kyllä. Tartt kirjoittaa koukuttavasti eikä syyllisty juonessa tavanomaisuuksiin. Vaikkei juonessa ollutkaan suuren suuria käänteitä, olin monessa kohtaa arvellut tulevat tapahtumat toisin. Kuten esimerkiksi Julianin roolin, veikkasin, että hänellä olisi enemmän tekemistä tapahtuneen kanssa. Toisaalta, ennalta-arvaamattomuus on virkistävää.

Lumihiutaleet: * * * +

13 kommenttia:

Tessa kirjoitti...

Itse luin ko. kirjan ensimmäisen kerran lukioaikana. Minuun se teki suuren vaikutuksen. Kirja on tosiaan noussut aikamoiseen kulttimaineeseen, ja ihan kaikkea hehkutusta sen ympärillä en minäkään ymmärrä, vaikka tämä lempikirjojani onkin (pitäisi tosin ehkä lukea taas uudestaan ja tarkistaa...). Murhamysteeri kirja ei kyllä minunkaan mielestäni missään tapauksessa ole!

lumiomena kirjoitti...

Minulla on kymmenisen vuotta tämän kirjan lukemisesta, enkä silloinkaan täysin ymmärtänyt kirjan saamia kehuja ja eräänlaista kulttisuosiota. Onhan hyvin kirjoitettu tarina, jonka tunnelma on vahva, mutta siinä kaikki. Salaseurat ovat toki kiehtovia ja kyllä tämä Dan Brownin voittaa. Oletko lukenut Donna Tarttin seuraavan kirjan "Pieni ystävä"? Sekin kuuluu kategoriaan "vain ok", mutta syvän etelän kuvaus on onnistunutta.

Kuutar kirjoitti...

Itselläni kirjan lukeminen on jumittunut jonnekin reilun parinsadan sivun paikkeille. Jotenkin se on vain jäänyt hyllyyn koskematta sen jälkeen. En tiedä mikä siinä oli, että se kesken jäi, ehkä se ei vain vetänyt minua mukaansa tarpeeksi tai sitten odotukset olivat liian korkealla juuri tuon kulttisuosion takia. Pitäisi ehkä vielä yrittää lukea se loppuun jossain vaiheessa.

Mette kirjoitti...

Olen lukenut kirjan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla mielsin sen kuvaukseksi siitä, miten syyllisyys murtaa ja tuhoa henkilöt.

Toisella kerralla huomasin olleeni väärässä; kertojaa lukuunottamatta muut vain jatkavat siitä, missä olivat.

Luokkatietoisuuden kuvaus kirja ehdottomasti on. Ensimmäinen murha ei vaikuta keneenkään, surmattuun suhtaudutaan kuin olisi ajanut autolla jonkun koiran yli. Toinen murhattu taas tapettiin pikemminkin siksi, että hän ei sopeutunut joukkoon, kuten kertoja niin epätoivoisesti yrittää.

Kirja taitaa vaatia kolmannenkin lukukerran.

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Tämä on kirja jonka olen halunnut jo pitkään lukea!! Latinistina ja klassillisista kielistä kiinnostuneena se voisi olla minulle tosi mielenkiintoinen kirja. Erehdynkö, jos väitän, että kirja kehittyy lukemisen aikan kuin Kärpästen herra - ihmiset muuttuvat eläimen kaltaisiksi?

Kiitos hyvästä arvostelusta:)

Salla kirjoitti...

Tää on hyvä kirja! Mä olen lukenut tämän ensimmäisen kerran nuorena, veikkaisin olleeni lukiossa. Toiseen kertaan kirja tuli luettua muutama vuosi sitten. Minusta tämä on maineensa arvoinen - mukaansatempaava, runsas, monipuolinen, kiehtova.

Pieni yksityiskohta kirjan suomennoksesta jäi mieleen - siinä puhuttiin McDonaldsin Onnellisesta ateriasta. Ei ollut iso asia, pieni detalji vain.

Teresita kirjoitti...

Mahtavuutta miten paljon tämä kirja on herättänyt kommentteja! Ja itse olen ollut turhan kiireinen, etten ole edes ehtinyt niitä enne tätä lukea..

Veikkaisin, että kuten useimmat teistäkin, voisin lukea kirjan jopa toiseen kertaan. Ehkäpä se avautuisi eri tavalla. Tai siis, tottakai avautuisi, koska osaisi kiinnittää huomiota toisenlaisiin "merkkeihin". tällä kertaa odotin vain koko ajan, että mikä on Julianin lopullinen rooli koko jutussa. Ja olin hieman hämmentynyt laimeaan loppuun siltä osin.

Tuurelle en osaa kommentoida tuohon tarkemmin, koska sivistyksessäni on aukko Kärpästen herran kohdalla. En ehkä kuitenkaan sanoisi, että tässä mennään aivan eläimelliselle tasolle. Tietyssä mielessä jossain vaiheessa tulee Last man standing-fiilis, mutta sellaisesta viimeisestä eloonjäämistaistosta ei kuitenkaan ole kyse.

Meten kanssa olen samaa mieltä, että luokkakuvaus on ehdottomasti yksi isoista teemoista. Amerikkalaisin lasein katsottuna.

Ja tuo Sallan huomaama Onnellinen Ateria jäi minunkin mieleeni. Katkesi niin sanotusti ajatus siinä kohtaa, kun jäin miettimään, että mitä kannattaa suomentaa ja mitä ei.

Enkä muuten ole lukenut tuota Tarttin seuraavaa kirjaa, en edes tiennyt, että hänellä on muitakin suomennettuja.

Eriqou kirjoitti...

Olen samaa mieltä Lumiomenan kanssa siitä, että kyllä tämä Dan Brownin voittaa. Pitäisi tosin varmaan lukea uudelleen, kun edellisestä kerrasta on jo vuosia... Muutenkin aiemmat kommentit heijastelevat omia ajatuksiani - miksi ihmeessä sellainen häly kirjasta ja mikä mysteeri ?

Maria L. kirjoitti...

Kiitos taas kerran monista kirja-arvioista: kävin lukemassa koko kesän sadon kerralla.

Rebekka oli sinulle samantyyppinen lukukokemus kuin minulle aikanaan: luulin lukevani jotakin aivan muun tyyppistä + kuin myös löysin ikivanhan kirjan mökin hyllystä. Muutakin duMaurieria meillä taitaa jossakin olla, olen niitä kai joskus lukenutkin mutta en enää muista... Anywyay, Rebekka on melkoinen kirja!

Draamoista ja sukusellaisista tuli mieleen, että jos kaipaat hyvin kirjoitettua sukudraamaa luettavaksi, koita miltä John Gaelworthyn Forsytein taru osa 1 tuntuu. Nimenomaan osa 1. Toinen osa on aivan erilainen, en tiedä miten ja miksi. Mutta se ironian määrä joka ensimmäisestä osasta huokuu, oli minusta aivan mahtavaa ;)

Taloudenhoitaja ja professori kiinnosti myös, tai jos kirjan nimi meni väärin niin se tarina, jossa proffa ei muista mitään vuoden 1975 jälkeen, muuta kuin sen 80 minuuttia. Melkoinen tarina ja melkoinen asetelma, koitan saada luettua joskus.

Jumalat juhlivat öisin luin joskus opiskeluaikoina ja muistan että en ollut mitenkään syvällisen vaikuttunut teoksesta. Minusta se oli "ovela" jos nyt näin voi sanoa, mutta en myöskään kokonut sitä millään tavalla varsinaiseksi rikosromaaniksi. Lähinnä psykologinen romaani, jossa nousee esille ihmisluonteen pimeä puoli, kun pelkotilat saavat meissä vallan. Pikku ystävästä puolestaan tykkäsin aikanaan ihan hirveästi, vaikka en enää muistakaan pilkun tarkkaan mitä siinä tapahtuu. Tartt osaa psykologisia luonnekuvauksia kirjoittaa melkeinpä jopa hyytävällä tavalla, puhumattakaan siitä miten hän kutoo itse tarinan näin kuvausten lomaan.

Kiitos taas kaikista teksteistä, tekee tosi hyvää kun pääsee välillä tuulettamaan ihan muiden aiheiden pariin. Niin ja jos kiinnostaa, tuli mieleen että voisit ehkä tykätä suomalaisesta maagisen realismin edustajasta: Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja seitsemän muuta. Se on aika ovela ;)

Maria L. kirjoitti...

Sori: Lumikko ja yhdeksän muuta on teoksen nimi.

Unohtui: Erityiskiitokset Keatsista kertovan teoksen esittelystä! Olen "vältellyt" muutamia juttuja, joihin pitäisi käydä käsiksi, mm. Keats ja Dickinson, joten ihanaa että ilmestyy tällaisia teoksia.

Teresita kirjoitti...

Hienoa, jos joku jaksaa käydä lueskelemassa vanhempiakin juttuja!
Rebekka oli meikulle tosiaan yksi kesän parhaista kirjoista. Uudet postaukset ovat nyt vähän jumissa, koska
a) luen juuri nyt englanniksi --> huomaan sen olevan todella hidasta pitkästä aikaa
b) aloitin opiskelun työn ohella, joten lukeminen alkaa painottua koulukirjoihin.. niistä toki osa varmaan päätyy tännekin joskus.

Olen tuota Jääskeläisen teosta joskus hypistellyt kirjakaupassa tai kirjastossa, en muista tarkkaan missä, mutta jäi mielen perukoille ajatus, että voisi olla kiinnostava kirja.

Tessa kirjoitti...

Hei, sinulle on palkinto ja haaste blogissani, jos et vielä niitä ole saanut :)

Mervi kirjoitti...

Jumalat juhlivat öisin -teoksen luin muutama vuosi sitten, ja kyllä se jäi jotenkin vaivaamaan. Pitäisi lukea uudelleen. Tuosta Pasi Ilmari Jääskeläisen teoksesta en pitänyt ollenkaan. Minusta siinä yritettiin jotakin liikaa - onnistumatta.