torstai 27. toukokuuta 2010

Terveisiä pahan akselilta

- Arkea ja politiikkaa maailman suljetuimmissa valtioissa

Caroline Salzinger

(suomentanut Ulla Lempinen, alkuperäisteos Hälsningar från ondskans axelmakter - vardag och vansinne i världens mest stängda länder, kustantaja Atena 2008)

"En tiedä enää ketä uskoa. Pääi on sekaisin. Äkkiä tajuan, miten yksin olen päätökseni kanssa. Toimitus Ruotsissa luottaa minuun. Minä olen Irakissa, vain minä osaan arvioida tilanteen. Vaikka kuinka mietin ja pohdi asiaa, lopputulos on sama. On vain itsestä kiinni, lähdenkö matkaan vai en."

Mielenkiintoinen kirja. (Kiitokset Cathylle vinkistä!). Etenkin kun luen samantyyppisiin aiheisiin liittyvää Rauli Virtasen Saigonista Bagdadiin samaan aikaan. Sveriges Radion ulkomaanreportteri Caroline Salzinger tosin vierailee tässä kirjassa vain niin sanotun pahan akselin maissa. George W. Bush ja hänen ulkomaanhallintonsa määrittelivät 2000-luvun alkupuolella retoriikassaan pahan akselin, joka pitää sisällään Pohjois-Korean, Irakin ja Iranin. Joukkoon lisättiin myöhemmin vielä Kuuba, Libya ja Syyria. Salzinger kertoo kirjassaan vierailuistaan näissä maissa.

En ole aivan varma mitä tällä kirjalla on haluttu kertoa. Lähinnä se on matkakertomus ja kurkistus ulkomaanreportterin elämään uhkaavillakin työkeikoilla. Yrityksenä on varmaan myös ollut tuoda kuuluville tavallisten ihmisten ääntä kaikkien uutisotsikoiden takaa. Päällimmäisenä jäi kuitenkin olo, että kirja on enemmänkin kasa anekdootteja matkan varrelta kuin mitenkään syvällinen analyysi maailman suljetuimmista maista. Se ei kuitenkaan ole mitenkään huono asia. Olisikin ollut ehkä liian kunnianhimoinen tavoite pyrkiä sellaiseen. Sen sijaan lyhyistäkin kertomuksista saa kuvan suljettujen valtioiden näennäisistä samankaltaisuuksista, mutta ennen kaikkea siitä, ettei niillä ole paljoakaan yhteistä. Voi oikeastaan vain ihmetellä miten maailmassa voikaan olla niin monta tapaa poliittisen vallan väärinkäytölle.

Parhaita antia on Salzingerin pohdiskelu ja huomiointi ulkomaanreportterien työstä ja kohtaamisista maailmalla. Etenkin fiksereiden, paikallisten tulkki-opas-"konsulttien" , roolin pohtiminen uutisoinnin sisällön kannalta oli ajatuksia herättävää luettavaa. Mitä vieraanpaan kulttuuriin ja kielialueelle mennään, sen suurempi merkitys hyvällä ja luotettavalla fikserillä on. Mutta kuinka luotettavaa on esimerkiksi tulkkaus, jos toimittajalla ei itsellään ole hajuakaan maan kielestä tai perehtymistä paikalliseen kulttuuriin? Mielestäni on merkille pantavaa, että Salzinger mainitsee jopa tunnistaneensa kerrankin erään toimittajan jutun takaa, ketä hän oli fikserinään käyttänyt, koska uutistoimistot kautta maailman käyttävät samoja kontakteja kohdemaissa. Tämä herättää kysymyksiä puolueettomuudesta, luotettavuudesta ja kriittisestä suhtautumisesta maailmalta tulvivaan tietovirtaan. En tarkoita, että jotain tietoja tarkoituksella pimitettäisiin tai levittäisiin valheita, vaan sitä, että juttujen perusvire ja sitä kautta asema mielipiteiden muokkaajana tuo fiksereille paljon valtaa. Ehkä tiedostamatonta, mutta kuitenkin valtaa.

Suosittelen luettavaksi matkakertomuksena, vaikka sana poliittinen järjestelmä saisikin aikaan haukotuksia. Salzingerin tapa kertoa on sujuva ja nautittava. Kuten Cathykin toteaa blogissaan, kirja saattaa kiinnostaa muitakin kuin meitä valtio-oppineita. (Itse opiskelin myös alaa ennen "kääntymistäni" insinööritieteisiin). Suosittelen myös kaikille niille, joiden mielestä ulkomaanreportterin elämä olisi varmaan hohdokasta. Tylsä kotisohva ei välttämättä aina ole niin huono vaihtoehto :)

Lumihiutaleet: * * * +

2 kommenttia:

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

MIelenkiintoinen kirja, tosiaan! Poliittisesti kommentoivan kirjalliisuuden lukeminen on kannatettavaa. Meinaan, että kun tutustuu erilaisiin näkemyksiin ja katsontakantoihin niin on hieman kypsempi perustelemaan omaa maailmankuvaansa. Vaikka tälläinen kirjallisuus saa usein kohtalokseen negatiiviseentaipuvia intohimoja, on se kuitenkin tärkeää - ei poliittisesti kommentoiva kirjallisuus yritä edes julistautua objektiiviseksi totuudeksi, ja tämän varjolla moni kritiikki on perusteetonta.

Hannelen kirjasto kirjoitti...

Pitäähän kirjat vähän maustaa politiikalla, ei muuten saa mitään Nobelin palkintoja...