perjantai 14. toukokuuta 2010

Shakespearen salaisuus

Jennifer Lee Carrell

(suomentanut Laura Jänisniemi, alkuperäisteos Interred with Their Bones, kustantaja Bazar 2010)

"Portaikossa ja muurin aukossa ei näkynyt mitään muuta kuin kuun kajatus. "Haloo?" huikkasin, mutta kukaan ei vastannut. Sitten kuulin äänen, joka oli näyttämöltä tuttu: kylmän, kaikuvan suhahduksen, kun terä vedetään ulos tupesta."

Nyt joudun aloittamaan postauksen pahoittelulla. Teilaan kirjan ja spoilaan samalla pahasti. Jos siis haluat lukea jouhevan dekkarin Shakespeare-teemalla höystettynä, kannattaa hypätä tämä teksti yli. En nimittäin osaa todennäköisesti kirjoittaa kommenttejani niin, ettei juonesta paljastuisi oleellisia asioita.

Shakespearen salaisuus kärsii kahdesta asiasta yli muiden: davincikoodimaisesta juonenkehittelystä ja siitä, että Shakespearea joudutaan suomentamaan. Kaikki kunnia Dan Brownille, mutta mysteerien perässä juokseminen on jo niiiiiiin nähty. On oikeastaan jo todella puuduttavaa lukea tarinaa, jonka jokainen juonenkäänne tuo eteen matkan uuteen kirkkoon, kryptaan, kaivokseen, museoon tai kirjastoon. Ja tässä siihen lisätään vielä murha per paikkakunta.

Juoni alkoi olla todella epäuskottava jossain sivun 300 paikkeilla. Veikkailin juonenkäännettä ja murhaajaa ja olin tyytyväinen, kun tämä toive toteutui ja juoni sai uuden sysäyksen eteenpäin. Mutta sitten.. Lopputulemana juoni teki turhan monta käännöstä ja päätyi siihen mistä alkoi. Kirja ei tuntunut loppuvan millään. Nukahdin monena iltana kesken "jännittävän" kohtauksen. Juonessa oli vain aivan liikaa kaikkea. Lisäksi minua vaivasi alusta asti seikka, joka vain paheni jokaisen murhan myötä. Jos joku tulisi sinun luoksesi, jättäisi haltuusi pienen rasian ja murhattaisiin samana päivänä, kertoisitko poliisille rasiasta? Entäpä sitten kun toinen murha tapahtuisi? Kertoisitko vielä sittenkään? Etenkin kun murhat oleellisesti liittyisivät rasiaan. Tässä kirjassa ei kerrota, vaan lähdetään sekä murhaajaa että poliisia pakoon. Motiivina se, että Shakespearen elämästä voi paljastua jotain jännittävää ja poliisi saattaa mysteerin ratkaisua. Siis häh? Anteeksi nyt vaan kaikki joiden mielestä kadonneen Shakespearen näytelmän löytyminen voisi olla maailmaa mullistava juttu, mutta verrattuna ihmisten tappamiseen, jotain omituista tuossa juonen piirteessä on.

Sitten kun vielä lisätään sillisalaattiin se pakollinen "suklaisen ja pronssisen" äänen omaava salskea entinen sotilas... huokaus.

Toinen kirjan ongelma on Shakespearen kieli. Kuinka sitä voi suomentaa? Olen lueskellut joskus Sonetteja, jotka on kirjaan painettu sekä suomeksi että englanniksi. Onhan se niin, että loistavasta suomennoksesta huolimatta ne pitää lukea englanniksi. Siis minun mielestäni. Tämä on vähä sama asia kuin Kalevalan kääntäminen. En siis vastusta kirjojen kääntämistä toiselle kielelle tietenkään, mutta totean vain, että jossain tilanteissa se on todella ongelmallista. Jotenkin tässä kirjassa oli hieman sellainen tunnelma, että englanniksi olisi pitänyt tietyt jutut olla. En tosin tunne Shakespearen tuotantoa kovin paljoa, joten en uskalla kovin jyrkästi tästä kommentoida.

Kirjassa oli myös positiivisia piirteitä. Välinäytökset 1600-luvulta olivat hyviä. Olisin melkein toivonut Jennifer Lee Carrellin kirjoittaneen tämän kirjan pelkästään siltä aikakaudelta. Mutta ehkä joku toinen kerta. Kirjan loppuun on myös koottu tosiasiat ja fiktiot, jotka olivat mielenkiintoinen lisä etenkin minulle, kun en tunne Stratfordin mieheen liittyviä mysteerejä kuin pinnallisesti.

Mikäli haluat lukea seikkailu-dekkarin, josta ei puutu juonenkäänteitä eikä aikatasoja, lue tämä. Mikäli haluat lukea mysteerikirjan, jossa Vatikaani ja temppeliritarit on korvattu Shakespearen henkilöllisyyteen liittyvällä salaisuudella, lue tämä. Muussa tapauksessa en oikein osaa suositella. Edes dekkarina. Kokonaisuus oli ehkäpä liian Hollywood-tyylinen ja niin moneen kertaan nähty. Eli elokuvaa odotellessa..

Lumihiutaleet: * * +

4 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Arvelut menivät siis oikeaan eli Davinci-tematiikka jyrää jälleen. On se muuten ihme että Brownin suositun kirjan jälkeen näitä samalla periaatteella eteneviä hömpötyksiä tunkee joka tuutista. Olisipa muuten mielenkiintoista lukea joku gradu tai väitöskirja, joka käsittelee tällaista ilmiötä! Jos joku sellaisesta kuulee, niin saa vinkata.

Itse olen lukenut Shakespearea paljon suomeksi ja jonkin verran englanniksi. Suomalaiset käännökset ovat oma juttunsa -melkein oma taiteen lajinsa sinänsä ja itse pidän myös niistä äärimmäisen paljon. Toimivat ehkä näytelmänä ja tekstinä, mutta en sitten tiedä miten tuon tyyppisessä romaanissa. Shakespeare-fani kun olen niin täytyy varmasti tämäkin joskus lukea, vaikka kieltämättä ennakko-odotukset eivät ole järin suuret...

Teresita kirjoitti...

No juu, ei tämä niin huono ollut ettei kannata ollenkaan lukea. Ja jos tuntee Shakespearea, kirjasta saa varmasti irti vielä enemmän.

Käännökset ovat juuri niin kuin sanoit. Suomennokset ovat oma juttunsa. Ja tässä kirjassa ne menivät selittelyksi. Koska käännöksestä eivät selvinneet ne sanakikkailut, joita alkuperäinen teksti luo.

Hannelen kirjasto kirjoitti...

Pitäis kait pitää silmät auki kirjastos piipahtaes..

Hannelen kirjasto kirjoitti...

tuosta lukenut, tullut uteliaaksi