tiistai 23. maaliskuuta 2010

Viides tuuli

Päivi Honkapää

(kustantaja WSOY 2007)

"Tuolla hetkellä, yhden sydämenlyönnin ajan, ymmärsin maailman tuulista enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen, vaikka monta kertaa luulin tietäväni enemmän. Kuulin ne, kaikki yhtä aikaa, yhtenä pauhuna joka kuitenkin oli hiljaisempi kuin syksyllä putoavan lehden ääni. Hetken minusta tuntui että kuuleminen ja näkeminen ovat samalla tavalla yhteensulautuneita kuin tuoksut ja maut."

Luin tästä teoksesta ensimmäisen kerran Alas taikavirtaa -blogista ja vaikka olin jo ehtinyt unohtaa asian, sain hyvän muistutuksen kun Maria esitteli Viides tuuli -kirja itsenäisen jatko-osan Meren alku tässä jokin aika sitten. Kiitokset molemmista vinkeistä, olisi mennyt muuten minulta ohi!

Sawana on lammaspaimen ja tarinankertoja. Hän myös näkee ja kuulee asioita, jotka muilta pysyvät piilossa, hän aistii tuulet. Sawana haluaa tarinoiden kertomisen sijaan löytää oman tarinansa. Kun kylään saapuu mystinen kulkuri, Sawana ei halua enää pidätellä kulkijan vertaan vaan lähtee matkaan etsimään omaa tietään Aikakirjoihin. Tien löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa, ei edes alkupisteen. Tie kuljettaa merille, Mustan Lokin kannelle. Seikkailujen kautta kaksikko päätyy aina Tarquelin tuulitornille asti.

Juoniselostukseni ei tee oikeutta tarinan kauneudelle. Päivi Honkapään käyttämä kieli on todellakin yksinkertaisesti kaunista. Mieleeni jäi monia hienoja mielikuvia, kuten talot, jotka on rakennettu paalujen varaan, niin että ne muistuttavat varpaillaan seisovia hämähäkkejä. Haluaisin todellakin nähdä varpaillaan seisovan hämähäkin.. tai no en, mutta ehkä kuvan sellaisesta :)

Asiaan. Sawanan tarina tuulten maailmassa on aika melankolinen ja synkeäkin oikeastaan. Kuten jo totesin, se on myös kaunis. Melkein runollinen. Tuli mieleeni Patricia McKillipin Basiliskin laulu. Tarinassa on paljon perusfantasiaelementtejä: valtataistelua, ahneutta, tien etsimistä ja yliluonnollisia taitoja. Kerronta ei kuitenkaan ole liian yksiviivaista hyvä-paha-taistelua, vaan kaikella on kahdet kasvot ja tarinan loppua kohden lukijalle käy kovin selväksi, että valta tuo aina mukanaan vastuun. Ja luonnollisesti, tarinan henkilökaarti on mahtava.

Odotan innolla pääseväni käsiksi Meren alkuun. Geret, Mustan Lokin kapteeni, Tarquelin Omatunto, vaikutti juuri niin mystisen juurevalle miehelle, että hänestä kyllä mielelläni luen lisää. Ja tuulista myös! Suosittelen kaikille fantasian ystäville, en ehkä aivan nuorille lukijoille kuitenkaan.

Lumihiutaleet: * * * *

8 kommenttia:

Maria L. kirjoitti...

Moi!

Kiitos tästä - on aina kiinnostavaa lukea muiden arvioita teksteistä, joista on itse tykännyt.

Ja muutenkin tykkään blogistasi sen monipuolisuuden vuoksi. Moni varmaan karsastaa omaa blogiani juuri sen tiettyjen teemojen vuoksi, mutta minkäs teet kun asia kiinnostaa ;) Onneksi on sitten näitä muita blogeja joissa voi käydä kurkkimassa muiden lukumieltymyksiä ja ylipäänsä maailman menoa. ;)

Niin ja jos tykkäsit Viidennestä tuulesta, veikkaan että Meren alku kolahtaa myös.

Ja mitä siihen Jäinen valtakunta -asiaan tulee, ehkä miusta on tullut jotenkin savolainen kun en antanut suoraa vastausta kysymykseesi: muistan että itse pidin teini-iässä juuri tuollaisista tarinoista, siis sellaisista joissa oli vivahteita. Luin mm. Cooperin Pimeä nousee -sarjaa kannesta kanteen hyvin usein. Mutta kun ei sitä sitten kuitenkaan osaa/uskalla suositella jotakin tiettyä, kun ei vaan voi tietää mikä kenellekin kolahtaa.

Toisaalta: juuri se kirjoissa, elokuvissa ja musiikissa + kuvataiteessa onkin niin mahtavaa, että niin erilaiset asiat kolahtavat eri ihmisillä. Ja vielä mahtavampaa on se, jos joku aikuinen jaksaa tutustuttaa lasta/nuorta näiden asioiden ihmeelliseen maailmaan, kuten sie ilmeisesti teet ;D

Satu kirjoitti...

Olenkin kaivannut kunnon fantasiaa luettavakseni pitkästä aikaa ja tämä vaikuttaa lupaavalta! :)

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Jännä kirja varmasti. Minä en osaa lukea fantasiaa, se on minulle tylsää, tyhmää, kuvitteelliset maailmat ovat kirjoittajalle jotenkin liian helppoja... siis, fantasiakirjailija voi aloittaa kaiken alusta, hänen ei tarvitse luoda kirjansa maisemaa, näyttämöä minkään toisen päälle, jolloin väistämättäkin tulee sellainen sekamelska, helppo tuotos. Mutta kyllä pottereista tykkään :-D

Muuten - odotan innokkasti, että kirjoitat tuosta Rushdiestä! Nimittäin varmasti niin mielenkiintoinen kirja, että minäkin sen luen jossain vaiheessa.

Mukavaa viikonloppua!

Teresita kirjoitti...

Maria: Itse tuli aikanaan koluttua porukoiden kirjahyllyä läpi. Jo ennen kuin osasin kunnolla lukea. Myöhemmin vasta tajusin kuinka paljon sieltä opin. Sitä ajatusta olisi kiva viedä eteenpäin myös nuoremmille. Niin, ja kyllä savolainen aina savolaisen tuntee, no problem ;)

Satu: Tämä oli kyllä mainio tuttavuus. Ei mikään liian helppo ja läpikoluttu. Ja kotimainen, iso plussa!

Tuure: Mielenkiintoinen näkökulma fantasiaan. Itse olen aina ajattelut toisin päin, että on vaikeaa luoda kokonainen toinen todellisuus, niin että siitä tulee tasapainoinen ja onnistunut kokonaisuus. Tyhjästä on jotenkin vaikeampi luoda. Tai näin uskoisin :)

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Minun pitää varmaankin lukea lisää fantasiaa, ja sitten päätellä uudestaan mihin päädyn : )

Maria L. kirjoitti...

Tuuren kommenttiin on pakko todeta, että näkökulmasi on hyvin yleinen sellaisten ihmisten taholta jotka eivät fantasiaa lue = eivät siitä tiedä mitään. Ja sitten kuitenkin ajattelevat näin. ;) Ainakin tulkitsin kommenttisi siten, että et fantasiaa lue? Tulkintavirhe?

En haasta "riitaa", haastan ottamaan selvää. Tuomioita on helppo heitellä sivusta, mutta yleensä asioissa on aika monta puolta ja näkökulmaa, emme vain välttämättä tule niitä ajatelleeksi ennen kuin joku raottaa verhoa johonkin toiseen näkökulmaan. Itse teen töitä nimenomaan sen eteen, että yritän avata laajemmalle yleisölle genreä, joka yleisellä tasolla mielletään "hyvin tietynlaiseen muottiin istuvaksi", mutta ei kuitenkaan sitä ole, kun vähän syvemmältä aletaan kaivamaan.

Ahmu kirjoitti...

Pakko sorkkia tähän soppaan hiukkasen mukaan, kun aihe kiinnostaa mieltä ;)

Mielestäni Tuuren sanoissa on pieni juju siinä suhteessa, että esimerkiksi historiallisen romaanin kirjoittajan pitää oikeasti olla perillä faktoista, tai kertomukselta häviää pohja kokonaan; minua itseäni ainakin harmittaa ihan älyttömästi lukea ns. historiallista romaania, jos jotkut olennaiset faktat ovat väärin taikka väärin ymmärretty. Tästä näkökulmasta fantasian voisi kai periaatteessa katsoa helpoksi kirjoitettavaksi, koska kirjoittaja lähtökohtaisesti luo itse tarinansa taustat.

Mutta en kuitenkaan ajattele niinkään, että fantasia olisi sellaisenaan helppo pala, vaan pikemminkin päin vastoin: kirjoittajahan joutuu historiallisten faktojen selvittämisen sijaan pohtimaan erilaisella tavalla sitä, miten oma teksti istuu genreen toistamatta ihan sellaisenaan fantasiamaailmoille tyypillisiä kliseitä. Omintakeisuus, jonka voisi ajatella olevan iso ansioi fantaisiatekstissä, ei varmasti ole helppo saavuttaa, kun taustalla kuitenkin on niin monta erilaista fantasiamaailmaa ja monia käsityksiä siitä mitä ylipäätään on fantasia ja miten sitä pitää kirjoittaa... Tässä kohtaa siis kirjallisuusmaailma ja lukijat asettavat fantasiakirjallisuudelle paljon suuremmat vaatimukset ja toisaalta odotukset, kuin esimerkiksi historiallinen miljöö, jossa joidenkin asioiden on oltava kohdallaan että tarina toimii.

En sitten tiedä, mutta mielenkiintoinen kysymys kerrassaan :)

Maria L. kirjoitti...

Ahmu: sorki rauhassa. Yksi näkökulma keskusteluun lienee juuri se, että käsitellään erilaisia näkökulmia (= mielipiteitä?) ja jokainen omalla tavallaan, omasta kontekstistaan käsin.

Mitä maailmojen luomiseen tulee, esim. fantasian mutta myös muun fiktiivisen tekstin kautta, tulihan mieleen semmoinenkin pointti, että jos sellainen tuntuu helpolta, niin ei muuta kuin kokeilemaan itse! Siinähän selviää hyvin nopeasti millaista se on! Itse kokeilleena voin todeta, että ainakaan itselleni ei ollut helppoa. Tosin siitä on jo KAUAN aikaa, mutta kuitenkin. Ehkä vielä joskus kokeilen uudestaan. Itseasiassa taidankin tehdä sen, koska ajatuksessa on jotakin todella viehättävää. Ja siinä on ILOA: millainen ilo piileekään siinä, että voi kokeilla mitä kaikkea "kynästä" (näppis?) lähtee irti!