maanantai 15. helmikuuta 2010

Siilin eleganssi

Muriel Barbery

(suomentanut Anna-Maija Viitanen, alkuperäisteos L'Élégance du hérisson, Gummerus 2010)

"Minulla ei ole juurikaan vaihtoehtoja. On mentävä kirjastoon ja yritettävä löytää johdatus asiaan. Suhtaudun yleensä epäillen tekstinselityksiin ja tiivistelmiin, jotka pakottavat lukijan skolastisen ajattelun pihteihin. Mutta näin vakavassa tilanteessa en voi suoda itselleni jahkailun ylellisyyttä. Fenomenologia pakenee minua, ja se on sietämätöntä."

Olen ollut hieman kiireinen viime aikoina. (Yllätys). En ole ehtinyt aloittaa Kirjan kansaa lainkaan. Ja juuri kun olin aikeissa sen tehdä, tielleni osuu kirjakaupan uutuushyllyllä Siilin eleganssi. Ensin kiinnitin huomioni kauniiseen kanteen ja kirjan ulkoasuun muutoinkin. Kirja on paperikantinen, mutta suurempi kuin peruspokkarit, kirjan otsikko lukee mattakultaisin kirjaimin pastellisävyisen taivaan päällä. En yleensä piittaa kovin koristeellisista kansista, mutta tässä oli jotain.. elenganssia varmaan.. mikä kiinnitti huomioni. Takakannen teksti oli seuraava merkki. Tämä kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta!

En malttanut odottaa kirjan lukemisen kanssa, joten luin sen sitten yhdeltä istumalta. Tosin kirja ei olekaan kauhean pitkä, joten jopa minun lukuvauhdillani se oli mahdollista.

Siilin eleganssi on ihana! Se kertoo pariisilaisen hienostokerrostalon asukkaista ja ennen kaikkea talon ovenvartija-rouvasta, Renée Michelistä, joka yrittää kaikin keinoin säilyttää asukkaiden mielissä kuvan yksinkertaisesta ja tyhmästä leskirouvasta, koska haluaa nauttia rauhassa kulttuuri- ja filosofiaharrastuksestaan. Toinen juoni seuraa erään talossa asuvan perheen 12-vuotiaan älykkötyttären, Paloman, kyynistä ja pettynyttä suhtautumista omaan maailmaansa. Hän päättää tehdä itsemurhan ennen kolmetoistavuotissyntymäpäiväänsä, mutta ennen sitä hän haluaa antaa maailmalle mahdollisuuden ja alkaa tarkkailla ympäristöään löytääkseen syyn jatkaa elämäänsä. Kun taloon muuttaa uusi asukas, Kakuro Ozu, on Renéen ja Paloman vaikeampi pitää salaisuuksiaan, sillä herra Ozu ei ole kuten muut rikkaat; hän ei ole koppavuutta nähnytkään.

Tarina avautuu vähän kerrassaan, kuin kuori kuorelta. Se henkii jonkun verran samaa tarkkailevaa ja huomioivaa tyyliä kuin Amélie-elokuva. Tietysti ranskalaisuudella on varmaan osuutensa asiaan, mutta se ei ole koko totuus. Siilin elenganssi ei kuitenkaan matki Amélieta millään tavoin, se vain saa aikaan samoa tunteita. Se johtuu ehkä siitä, että kirja on päähenkilöidensä tutkimusmatka ympäröivään maailmaan ja omaan paikkaansa siinä.

Muriel Barbery on Marokossa syntynyt ranskalainen kirjailja, joka asuu Tokiossa. Näin takakannessa ainakin kerrotaan. Tämä on hänen toinen teoksensa. Ensimmäinen suomennettu käsittääkseni. Ehkäpä tuo Tokio-akseli tuo tarinaan japanilaiset elokuvat, ruoan ja herra Ozun. Ne sopivatkin hyvin ranskalaisen hierarkkisen yhteiskunnan satiirin vastapainoksi.

Siilin elenganssissa kauneinta on tunteiden kirjavuus. Ne kehittyvät vähitellen ja muodostuvat vahvoiksi, selkeiksi kokonaisuuksiksi. Surua, hellyyttä, kiukkua, ihmetystä, naurunpurskahduksia (herra Ozulla on mahtava toiletti), puhdasta iloa ja haikeus kirjan loppuessa.

Kirja on myös eräällä tapaa kantaaottava. Muun muassa yliopistojen hukatuista resursseista, ihmisten käyttäytymisestä alennusmyynneissä tai ostoksilla yleensä, lukuharrastuksesta, italialaisen ja hollantilaisen taiteen eroista ja hyvistä elokuvista. Tai ehkä kantaaottava on väärä ilmaisu. Kirjasta ei todellakaan tule sellaista tunnelmaa, että kirjailija yrittää käyttää hahmojaan omien ajatusten esiintuojina, vaan hahmot elävät omaa elämäänsä. Kerronta vaihtelee Renéen ja Paloman tarinoiden välillä ja kummassakin on täysin omanlaisensa henki.

Paloman pohdiskellessa elämän tarkoitusta tuli yhdessä vaiheessa mieleeni Paulo Coelho. Luin yhden kappaleen Siilin elenganssia ja se vastaa noin kolmea Coelhon kirjaa. Vaikkei tämä opus ehkä olekaan tarkoitettu niin suoranaisesti elämäntaidon oppaaksi kuin alkemistit ja muut vastaavat, se on sitä silti. Eikä tarvitse jäädä miettimään pitikö kirjasta vai ei. Coelho saa minut aina hämilleni. Minussa hänen kirjansa eivät ole herättäneet kovin suurta iloa, surua tai muitakaan tunteita. Olen ajatellut olevani vain niin tyhmä, etten tajua hänen sanomansa viehätystä. Siilin eleganssi teki lopun siitäkin jahkailusta.

Minulle asiat pitää näemmä sanoa pienen satiirin siivellä, mutta samalla kauniisti, naurun ja itkun lomassa sekä "eleganttiin" pakettiin käärittynä. Lisämausteeksi hieman teehetkiä, lukemisen ylistystä ja jokunen leivos... Onneksi en tyydy vähempään ja pitkä odotus seuraavasta loistavasta kirjasta sai täyttymyksen! Tämän tulen lukemaan uudelleen.

Loppukaneettina mainittakoon, että lukekaa silti omalla vastuullanne. Kaikki eivät varmaankaan jaa hehkutustani. Mutta se on aivan normaalia. Kuitenkin, jos tunnistat itsestäsi henkilön joka pitää kissoista, koirista, Anna Kareninasta, Leo Tolstoista yleensä, teestä, filosofisesta pohdiskelusta, kamelioista, kirjoista, Vermeeristä, turhantärkeyden unohtamisesta, aitoudesta tai pienten kauniiden hetkien etsimisestä, suosittelen kirjaa erityisen lämpimästi!

Lumihiutaleet: * * * * *

10 kommenttia:

lumiomena kirjoitti...

Kiitos tästä esittelystä. En ollut kuullut tästä kirjasta, mutta kiinnostukseni heräsi välittömästi. En jotenkin osaa pitää Coelhosta, mutta tästä voisin pitää etenkin, jos mukana on ripaus Amelie-henkistä ranskalaisuutta.

Ahmu kirjoitti...

Tämä kuulostaa juuri sellaiselta kirjasta, josta pitäisin. Kiitos vinkistä! Nyt kun sain Igguldenin kuolettavan tylsän Tsingiskaanista kertovan kirjan loppuun, voisin aloittaa jotakin uutta ihanaa!

Teresita kirjoitti...

Kiitokset kommenteista! Kirjasta riittäisi analysoitavaa vaikka kuinka, mutta ilman moukkamaista spoilausta sitä ei oikein pysty tekemään. Ehkä sitten joskus, kun uutuuden viehätys väistyy. Se olikin vielä yksi iso plussa, etten ollut minäkään törmännyt tähän missään aikaisemmin, mutta jotenkin vain TIESIN ottaessani kirjan käteeni kirjakaupassa, että tämä on minun juttuni!

Ahmu kirjoitti...

Mmmmm... (tyytyväistä hyminää). Kävin ostamassa sen tänään työmatkalla ja selasin hieman ensimmäisiä sivuja. Miljöö toi kotoisasti mieleeni Ultramariinin pariisilaisen kerrostalomaailman. Ainakin johonkin tuollaiseen suuntaan minulla oli aikoinaan yritystä ;)

Pitää lukea ajatuksella ja hartaudella. Harmi, että taas on niin kiire ja paljon tekemistä...

Teresita kirjoitti...

Se tuntuu olevan ikuinen ongelma. Kiire meinaan.

Siilin eleganssi ei onneksi ole mikään tiiliskivi-eepos ja Muriel Barbery osaa esittää asiat ilman ylenpalttista selittelyä ja maalailua. Ja silti kauniisti. Mukavia lukuhetkiä!

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Heh :) kiva arvostelu, täytyy lukea!
Minulla on vahva mielipide Coelhosta: Hän hieman hömpsö kirjoittaja! Hänen tekstinsä ei ole minusta kovin vakuuttavaa tai taitavaa, eikä liioin sisältö. Hän on vain onnistunut tunkemaan mystisen uskonnollisuuden siihen eeppiseen kerrontaan, ja siksi ihmiset ostavat ja lukevat. En itse pidä, mutta ymmärrän, miksi joku muu saattaa pitää.

Teresita kirjoitti...

Tuure: Tiivistitkin ajatukseni juuri oikeilla sanoilla :)

anni.m kirjoitti...

sain nyt tämän kirjan käsiisi sinun arviosi innoittamana, mutta en ole vielä sitä lukenut.

liityn edellisten Coelho- mielipiteisiin ja suosittelen lämpimästi tälle kommentoijajoukolle Pauli Kohelon "Ohessa tilinumeroni", jos ette ole vielä lukeneet. Se ON hauska =D

Teresita kirjoitti...

Tuo onkin ollut lukulistalla, pitänee taas uskaltautua kirjastoon.. Uskaltautua siksi, että yleensä sieltä tulee kauheasti muutakin mukaan :)

Elma Ilona kirjoitti...

Luin tämä juuri ja tulin kurkkimaan mitä muut olivat mieltä. Hienosti kerroit hienosta kirjasta!