sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Uuni

Antti Hyry

(kustantaja Otava 2009)

"Niin muuttuu ihmisen mieli, kun joku ihminen, joka vihapäissään lähtee pirtistä porstuaan, ja siitä kuistiin ja menee ulos, miettii ja rauhoittuu. Hän lähtee kävelemään metsään ja kun palaa, tuo kourassaan mesimarjoja."

Ja niin sai Pietari uuninsa rakennettua.

Jos olen umpirehellinen itselleni, voin myöntää, etten olisi Uuniin tarttunut, mikäli se ei olisi ollut Finlandia-ehdokkaana (voitto sinällään ei ollut syy lukea kirjaa). Lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, etten olisi varmaan edes tiennyt sen olemassaolosta. Ja se taas johtunee keskittymiskyvyn puutteesta ja kiireestä. Jotka puolestaan johtunevat toisistaan. Mieliin jää vain kirjoja, joista puhutaan paljon ja eri yhteyksissä. Olen yrittänyt niitä muistiinkin laittaa, mutta se on loputon suo. Onneksi on tahoja, jotka pitävät yllä sivistystäni ja nostavat kirjapinojen päälle Uunin kaltaisia kirjoja meille harrastelijoille, joiden oma aika ei riitä perehtymään aivan kaikkiin ilmestyneisiin teoksiin. Kuten Finlandia.

Finlandia-palkinto jakaa yleensä mielipiteitä voimakkaasti. Tulee näitä kommentteja, joiden mukaan palkinnon tarkoituksena on vain tuoda euroja kustantamojen kirstuun ja ehdokkaiksi pääsevät vain sellaiset kirjat, joilla riittävään myyntiin on potentiaalia. Ja sitten on niitä, joiden mielestä kirja ei voi olla hyvä vain sen vuoksi, että on voittanut Finlandian tai päässyt ehdolle. Snobbailustakin Finlandiaa on syytetty. Ja siitä, että paljon loistavia kirjoja jää ehdokaslistan ulkopuolelle joka vuosi. Suuri polemiikki käydäänkin kahteen kertaan; ensin ehdokkaista ja sitten voittajasta. Mutta yksi asia on varma. Itse en kadehti tahoa, joka ehdokaslistan luo enkä varsinkaan häntä, joka palkinnonsaajan päättää.

Tämänkertainen ehdokaslista oli harvinainen itselleni siitä syystä, että luin jopa kaksi listoille päässyttä kirjaa. Monesti ei ole tullut luettua edes voittajaa. Hotakaisen Ihmisen osan ja nyt tämän Uunin jälkeen en todellakaan kadehdi tuomaria. Miten voi verrata kahta täysin erilaista kirjaa?

Itse en ole muurari, mutta koska rakennusala on muuten tuttu, ei Uunin sanasto tuottanut ongelmia. Ei sillä, että tarvitsisi mitenkään erityisesti tuntea alaa voidakseen lukea teoksen. Se vain korkeintaan antaa hieman lisäarvoa Hyryn tyylille kirjoittaa. Oli nimittäin aika mielenkiintoista lukea näin yksityiskohtaisesti kirjoitettua kirjaa, koska sehän oli melkein kuin työseloste, että mitä seuraavaksi tehdään. Sormet jo syyhysivät, että pitää piirtää paperille millainen uuni siitä oikein varvi varvilta rakentuukaan. Sen myönnän, että uunin sisuksien osalta tipuin jossain vaiheessa vähän kärryiltä, että ihan en jokaista kanavaa osaisi piirtää oikeaan paikkaan, mutta ulkonäön ja "pohjakuvan" ehkä kuitenkin. Tuli muuten komea uuni. Yhden sanan tarkistin Helamaan Vanhan rakentajan sanakirjasta ja se oli marimet. No, näköjään rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta tähän en ollut koskaan aiemmin törmännyt. Ja näin siitä uutta oppii joka kerta.

Kirjassa on toki muutakin kuin vain tiili tiileltä etenevää muuraamisen kuvausta. Pietarin pohdinnat elämästä ja reissut kylän rautakauppaan rytmittävät työmaan etenemistä. Kun väsyttää, käydään ottamassa pienet unet ja kupillinen teetä. Pietari juo muuten hyvää teetä, taitaa olla itsellänikin kauden suosikkina. Pienet miinukset kokonaisuudessaan annan kyllä siitä Ruotsin reissusta, koska se tuntui omituisen irralliselta osalta uunin rakentamiseen nähden. Siinä kohtaa lukeminen vähän jämähti ja odotin vain, että koska päästään takaisin laastintekopuuhiin. Mojova lisäbonus puolestaan Putaan betonin apuohjaajasta. Tuli ihan omat kesätyöajat mieleen. Oikein lämpimästi :)

Huomaan, että kaikki kommenttini kirjasta ovat jotenkin henkilökohtaisia. Mutta toisaalta, en minä voi toisten puolesta puhuakaan. Joku muu voi olla tykkäämättä kirjasta juuri sen kohdan vuoksi mikä itselleni on ollut mieluinen. Yleisellä tasolla voisin kuitenkin uskaltaa väittää, että kirja on yllättävän joutuisa luettava rauhallisesta tahdistaan huolimatta. Tarina menee koko ajan eteenpäin, vaikka Pietari välillä pysähtyykin pohtimaan uunin teon syvintä olemusta eikä koko aikaa hosu työmaallaan. Tämän sanon siksi, että useasti olen törmännyt sellaisiin rauhallisuutta yrittäviin kirjoihin, joista tulee vain kasa tylsiä lauseita ja jotka jäävät kesken. Tämä ei ole sellainen kirja.

Uskaltaisin jopa väittää, että Hyryn Uuni on ihastuttavan jalat maassa pitävä kokemus.

Tietysti tulee mieleen myös ennakkoasenteen merkitys. Koska pelkäsin hieman, että kirja voi jäädä minulta kesken, kun en jaksa lukea pelkästä muurauksesta, mutta näin ei käynytkään, niin pidinkö siksi kirjasta enemmän kuin olisin muuten pitänyt? Ehkä. Tähän on oikeastaan mahdotonta antaa täysin objektiivista vastausta. Joten mielestäni lopputulos ilman hiuksia halkovaa analyysia riittää mainiosti. Kirja oli hyvä.

Ja oikeastaan onhan vielä yksi varma asia.

Kaikki Finlandia-voittajat, jotka olen lukenut, ovat olleet palkintonsa arvoisia ja myös palkinnostaan HUOLIMATTA lukemisen arvoisia. Eikä Uuni ollut mikään poikkeus.

Lumihiutaleet: * * * *

10 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kiitos perusteellisesta Uuni-kirjoituksesta! En ole vieläkään saanut aloitettua omaa Uuni-urakkaani, mutta alkaa koko ajan tuntua enemmän siltä, ettei se olekaan ollenkaan pelottava urakka. Kuulostaa viehättävältä ja sympaattiselta kirjalta, ihanan rauhalliselta!

Mielestäni oli vain kiva, että olit kirjoittanut Uunista omakohtaisia kommentteja. :) Kyllä niitä yleisiä tietoja oli tarpeeksi jo Finlandia-uutisoinnin yhteydessä.

Minäkään en tosiaankaan kadehdi F-raatia enkä varsinkaan voittajan päättäjää!

Teresita kirjoitti...

Sympaattinen on kyllä oikeastaan hyvä sana kuvaamaan Uunia! Kirjassa ei ole mitään ahdistavaa eikä masentavaa.

Mietin tuossa kirjan luettuani, että kannen "kuva" ja värit eivät vastaa sisältöä lainkaan. Mustan ja harmaan yhdistelmä on aika synkkä ja terrakotta näyttää siltä pohjalta hyökkäävältä. Olkoonkin, että värit voisivat kuvata harmaita hirsiä, nokisia vanhoja tiiliä ja halkaistun tiilen puhdasta oranssia pintaa.

Olen vähän sellainen, että arvioin kirjoja myös esineinä ja kannen ulkonäkö vaikuttaa aika paljon. Etenkin, jos kansi ei tunnu oikealta kirjaan.

Uunista ei jäänyt harmaanmusta olo lainkaan. Pikemminkin punamulta ja vastaleikattu nurmikko :)

Jenni kirjoitti...

Oi, punamulta ja vastaleikattu nurmikko! Nyt äkkiä eräs Tove Janssonin novellikokoelma loppuun ja Uunin kimppuun... Olet oikeassa, Uunin kansi on suorastaan ruma ja todella ankea, mielestäni tehdasmainen. Tehdaskansi ja uuninrakennus eivät anna kovin houkuttelevaa ensivaikutelmaa. Minullekin kirjat ovat tärkeitä myös esineinä, niiden tulisi mieluusti olla myös visuaalisesti kiinnostavia.

Satu kirjoitti...

Uuni alkaa vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta kirjalta, saattaapa olla että se tulee jossain vaiheessa luettua!

Koska näyt metsästävän hyllyysi Sinistä linnaa, tiedoksi että Karisto julkaisee siitä ensi kuussa uusintapainoksen. :)

http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjat/?action=kirja&pid=1274

Teresita kirjoitti...

Satu: Hiphei! Arvasin, että odotteluni tuottaa joskus tuloksia! Monte Criston kreivistäkin tuli uusintapainos, kun sitä olin alkanut kirjahyllyyni kaipamaan. Kiitos vinkistä! En ollut huomannut sitä vielä lainkaan..

Jenni: Se onkin hassua tuo tehdasmaisuus. Kirjan sisältö kun on enemmänkin luonnossa liikkumista ja pihan tapahtumien seuraamista... Siis vihreää :)

lumiomena kirjoitti...

Hei! Löysin blogisi sattumalta, kun hain erästä jokunen aika sitten lukemaani kirjaa koskevia kirjoituksia ja löysin mm. sinun kirjoittamasi arvostelun kirjasta ("Aikamatkustajan vaimo"). Kirjojen ystävänä taidan liittyä lukijaksesi.
Antti Hyryn "Uuni" kuuluu myös omalle lukulistalleni. Kerronnan hitaudessa lie hieman kaikuja Volter Kilvestä, joskin luettavammassa muodossa?

Ahmu kirjoitti...

Kyllä periferiakirjastossakin on etunsa! Ainakin meillä Raakkurannassa saa aina kaikki kirjat, joita kaupungissa saa jonottaa kuukausia. Tosin täällä kaupungissa kun menee hermot, niin voi kävellä kirjakauppaan ja rasittaa sekä kirjahyllyä että pankkitiliä kirjaostoksilla... Molempi parempi?

Teresita kirjoitti...

Lumiomenalle tervetuloa lukijakseni! Vuoroin vieraissa käydään!

Mitä tulee Volter Kilven ja Antti Hyryn kerronnan samankaltaisuuteen, joudun jälleen tunnustamaan sivistymättömyyteni ja paljastaa, etten ole juuri Kilven teoksia lukenut. Selailua ei käsittääkseni lasketa.. :) Onneksi tällainen sivistymättömyys on aina korjattavissa, mutta nykyiseltä pohjalta on paha mennä kommentoimaan. Uuni on toki ns. hitaalla käyvä teos, mutta minä pidin aiheesta ja kirjoitustyylistä, joten tahti ei tuntunut puuduttavalle. Oli jotenkin helppo rytmittää lukeminen uuninrakentajan elämäntahtiin. Käydä välillä teellä ja välillä nukkumassa :)

lumiomena kirjoitti...

Minäkin ymmärsin, että Kilven ja Hyryn teoksille on yhteistä vain hitaus kerronnassa, mikä tuntuu oikeastaan varsin virkistävältä vaihtelulta nykyisin. Kilven "Pitäjän pienempiä" luin opiskeluaikana, mutta klassikko "Alastalon salissa" jäi kesken.

Jenni kirjoitti...

Minä olen lukenut koko Alastalon ja nyt 1/3 Uunia. Samankaltaista on tosiaan vain tuo tapahtumattomuus, muuten Uuni on selkokielinen Alastaloon verrattuna. Ainakin alussa se on myös paljon konkreettisempi, keskittyy vain siihen uuniin ja esim. tiiliskiviin. Alastalossa, josta kyllä pidin kovasti (kumma kyllä) on paljon enemmän ihmisten ajatuksia yms. sisäkertomuksia.