torstai 17. joulukuuta 2009

Tilinteon hetki

Jeff Long

(suomentanut Pauliina Klemola, alkuperäisteos The Reckoning, kustantaja Like 2005)

"Hän kuuli sävelet hiipiessään kuunvarjojen joukossa. Vesi tulvi valtavasta maljasta toiseen harmonisina putouksina. Se virtasi kivihuiluissa pakottaen ilman viheltävien pillien läpi. Se hakkasi rytmejä kanavien seinäpaneeleja vasten."

Nuori naisjournalisti, Molly Drake lähtee etsimään uutta juttua Kambodzan (Z:n päälle kuuluisi väkänen, mutta olen niin käsi etten saa sitä aikaiseksi.) viidakoihin. Hän haluaa löytää Vietnamin sodassa kadonneiden amerikkalaissotilaiden jäännöksiä tai ainakin olla kameroineen paikalla, kun etsintäryhmä löytää niitä. Kaivauksilla hän tapaa arkeologi Duncan O'Brianin ja veljensä luita etsivän John Kleatin. Kaivauksilta tehdään poliittisesti arkaluontoinen löytö ja kolmikko joutuu poistumaan alueelta, koska he eivät kuulu armeijan leipiin. Niinpä he päättävät aloittaa oman tutkimusretkensä syvemmälle viidakkoon kahden sinne aikoinaan eksyneen panssarivaunun ja niiden miehistön jäljille. Monsuuni on nousemassa ja niin tuntuvat olevan myös menneisyyden haamut.

Niin. Tekisi mieleni oikeastaan teilata kirjaa aika pahasti, muttei siitä ole mitään hyötyä ja sitä paitsi osa ongelmasta on ilmiselvästi lukijassa. Edetään siis analyyttisen rauhallisesti... On mielenkiintoista, että mieskirjailija laittaa päähenkilöksi tällaiseen (toiminta-tyyppiseen) kirjaan naisen. Unohdetaan tässä vaiheessa kaikki sukupuolten välinen julkisuudessa vellova audimies vastaan telaketjufeminismi ja tarkastellaan asiaa hieman objektiivisemmin. Ainakin toivottavasti. Pohdin vain sitä, että kuinka mieskirjailija saa naispäähenkilöstä uskottavan (tai päinvastoin)? Tässä teoksessa Molly on koko kirjan kantava voima; ehdoton johtotähti eikä hänelle täysin vastaavaa miespäähenkilöä löydy. Lisäksi kirjassa on paljon Mollyn pään sisällä tapahtuvaa ns. sisäistä taistelua tai itsensä etsimistä, joten pohdin vain, kuinka tällaisesta henkilöstä tehdään uskottava, kun hän on vielä juuri sitä toista sukupuolta. Mielestäni nimittäin tässä Jeff Long on onnistunut aika hyvin. Olkoonkin, että aina kun naishahmoilla on jotain synkkää menneisyydessään, selviää, että kyseessä oli raiskaus. Joka tapauksessa, valokuvaava naispäähenkilö, joka on sopivassa suhteessa vahva ja herkkä, on kirjan positiivista antia. Kuten oikeastaan kyllä koko hahmogalleria.

Kirja alkoi todella lupaavasti. Prologi oli juuri sitä mitä takakannen lupaamalta huikealta seikkailutrilleriltä ja nerokkaalta mysteeriltä voisi odottaakin. Ensimmäiset kaivaukset ja karkotus sieltä menivät myös sujuvasti, mutta sitten kun ryhmä jämähti viidakon piilotettuun kaupunkiin, kirja jämähti myös. Koko juoni muuttui sekavaksi mössöksi ja minulta alkoi mennä halu lukea koko kirjaa. Tahkosin vajaata kolmea sataa sivua kaksi viikkoa. Uskomaton suoritus jopa minulta. Tässä voidaankin kysyä, miksen vain jättänyt kirjaa kesken. No siksi, kun en osaa enää siinä vaiheessa, kun tarina on tietyssä pisteessä. Sitten on vain saatava tietää mitä tapahtuu. Ja aivan niin huono tämä kirja ei ollut, että olisi voinut sanoa loppuratkaisun olevan yhdentekevä.

Long käyttää kirjan loppua kohden yhä mielikuvituksellisempaa kieltä ja tässä kohdin minulta lukijana loppui paukut kesken. En yksinkertaisesti enää pysynyt mukana siinä kielikuvien viidakossa, jota kirjailija käytti kuvatessaan kasvien, puiden ja raunioiden aiheuttamia ajatuksia kirjan hahmojen mielissä. Luin aina yhtä kohtaa monta kertaa ja sitten selailin taas eteenpäin sivutolkulla vajaalla keskittymisellä, koska muuten en olisi varmaan saanut tätä luettua. Kirja muuttui koko ajan sekavammaksi ja prologi siirtyi yhä vain kauemmas. Ja kun vihdoin prologin tapahtumat saivat jonkun selityksen, tuntui, että se oli kuin eri kirjasta.

Myönnettäköön, että loppuratkaisu pelasti aika paljon, koska se vaati miettimään koko kirjan tapahtumia toiselta kantilta eikä myöskään ollut ennalta-arvattava. Mutta koska en ole kauhun enkä scifin ystävä, tämä meni myös vähän yli hilseen. Mielikuvitukseni kapasiteetti loppui ennen aikojaan. Lisäksi veikkaan, että minulta meni myös pointti vähän ohi. Tilinteon ja sovituksen merkeissä liikuttiin, mutta etenkin tuo punakhmer-akseli jäi vähän hämärän peittoon, että millä tavalla se Mollyyn liittyi. Vai liittyikö millään.

Ei mahda minkään. Sekava pettymys.

Lumihiutaleet: * *

2 kommenttia:

marjis kirjoitti...

Hyvää joulua ja paljon mukavia lukuhetkiä sinulle!

Teresita kirjoitti...

Kiitos! Kuin myös sinulle!