perjantai 25. joulukuuta 2009

Kadonnut symboli

Dan Brown

(suomentanut Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi, alkuperäisteos The Lost Symbol, kustantaja WSOY 2009)

"Langdon vilkaisi rintaansa osoittavia lasertähtäimiä ja laski olkalaukkunsa sohvapöydälle. Toinen agenteista lähestyi sitä varovasti, avasi laukun vetoketjun ja levitti laukkua, josta pelmahti pieni höyrypilvi."

Joululahjapinon pienennys on nyt aloitettu. Dan Brownin uusin Langdon-seikkailu suomennettuna ilmestyi juuri sopivasti ennen joulua. Ehtiäkseen tietysti mahdollisimman moneen pukinkonttiin. Minulla kirja oli myös toivomuslistalla, sillä kaipasin kunnollista mysteerikirjaa pitkästä aikaa. Pieni pelko kliseisestä salaliittolässähdyksestä kyllä oli, koska tuntuu, että vapaamuurari-akselia ja Washingtonin salattua arkkitehtuuria on lypsetty aivan tarpeeksi. Myöskään Brownin ympärillä aikanaan kiehunut davinci-hypetys ei oikein ole minun makuuni. Jotenkin tykkään vältellä kaikkia sensaatiokirjoja.

Eikä sillä, kliseitä toki löytyy. Mutta ne pysyvät kohtuuden rajoissa eikä kai niitä aina voi välttääkään. Tarina kuitenkin alkaa ja etenee niin vauhdikkaasti ettei siinä jaksa puuttua turhiin pikkuseikkoihin, mikäli meinaa kirjasta nauttia. Brownin kirjat ovat perinteisesti täynnä tietoja ja lukemattomia yksityiskohtia. Siitä huolimatta langat pysyvät käsissä ja juoni kulkee jouhevasti. Eikä tämän kirjan loppua kohden tullut sitä häiritsevää vaikutelmaa, että kirjailija sotkeutuu omaan näppäryyteensä, vaan loppuratkaisu tuntui hiotulta ja harkitulta.

Mielenkiintoisia teemoja kirjassa olivat ihmiskunnan kehityksen eksponentiaalisuus sekä muiden muassa Raamatun ja Jeesuksen mustavalkoisen tulkinnan kritisointi. Lisäksi plussaa siitä, että vaikka kirjassa piikki osuukin poliittisen retoriikan Raamattu-tulkintaan, siiheen ei silti takerruta saarnaamaan liiaksi. Se on tuntunut vähän muoti-ilmiöltä Bushin hallinnon jälkeen. Tuntuu, että jokaisen itseään kunnioittavan amerikkalaiskirjailijan on ollut pakko siihen jotain kommentoida. Ei-yhdysvaltalaisena lukijana on silti sanottava, että osa 'Uuden maailman tiedon airut' -hehkutuksesta menee vähän överiksi. Liikaa kansallistunnetta minulle.

Toisaalta ei ole toista Dan Brownia. Muut tulevat aina askeleen jäljessä. Jos ei tykkää genrestä, ei kannata vaivautua lainkaan (myöskään mollaamaan), mutta jos kaipaa mysteerejä, on Brown siinä mielessä ykkösvalinta. Kokeiltu on. Meltzerin Kohtalon kirja ammentaa samoista aineksista kuin Kadonnut symboli. Mutta täysin eri aaltopituudella. Kohtalon kirja tuntuu tökeröltä yritelmältä tämän rinnalla. Yritän olla spoilaamatta pahasti, mutta tällä kertaa ei turhaan huiskita viivoja Washingtonin kartan päälle tai dollarin seteleihin. Ne on nähty jo. Brown onkin päättänyt löytää jotain muuta. Myös vapaamuurareista kirjoitetaan uudelta kantilta eikä vain jumituta Jeffersoniin.

Kootusti voisi sanoa, että negatiiviselle puolelle menee symbolien sekamelska loppua kohden, noetiikka ja ihminen-jumala-akselin jatkuva toisto. Vähemmälläkin olisi mennyt perille. Etenkin lopusta olisi voitu nipsaista parikymmentä sivua pois ilman, että juoni olisi siitä kärsinyt. Positiivista on Brownin ehdottoman ammattitaitoinen ote kuljettaa monimutkaisia yksityiskohtia ja toimintaa täynnä olevaa tarinaa ilman mitään katkoksia. Lisäksi se, että kirja keskittyy yksinomaan asiaan eikä siihen ole sotkettu mitään pakollista siirappia, ansaitsee kunniamaininnan. Positiiviselle puolelle menee myös se, että tietyt aina-pahoina-salaliittoina esitetyt toimijat tuodaan täysin uuteen valoon. Noetiikan kohdalla joudun kallistamaan vaakaa osittain myös plussan puolelle, sillä se kuuluu Brownin tyyliin. Kuten Bondilla on aina uusimmat "gadgetit", on myös Brownilla oltava jotain viimeisen päälle upouutta ja ennen näkemätöntä.

Lopun paatoksellisesta toivon herättämisestä huolimatta Kadonnut symboli on mannaa kaikille korkealuokkaisen mysteeri-salaliitto-kirjallisuuden ystäville. Ja Brown-faneille myös. Loppuun jäi tuntu, että kirjan "sanoma" oli Brownin kädenojennus kaikille tahoille, joista hän on aikaisemmissa kirjoissaan tehnyt konnia.. En tiedä pitääkö intuitioni paikkansa, mutta siihen minun vain on luottaminen. Kaikesta huolimatta sain mitä kaipasin, eli korkeatasoisen, viihdyttävän jännityskirjan.

Lumihiutaleet: * * * *

3 kommenttia:

Teresita kirjoitti...

Niin ja unohdin vielä todeta, että tuosta määrästä yksityiskohtia ja nippelitietoja koottuna hyväksi juoneksi on jopa Brownin paha pistää paremmaksi..

Ahmu kirjoitti...

Hypistelin tätä eräs päivä kirjakaupassa, ja pohdiskelin, mahtaako tässäkin olla kyse taas siitä samasta, mistä kaikki Brownin aikaisemmat kirjat kertoo: kun olet lukenut yhden, olet lukenut ne kaikki. Sinällään mysteerit ja muut ovat kiehtovia, mutta jotenkin Da Vincin jälkeen näitä on alkanut tulla niin paljon joka tuutista, että ihan hirvittää...

Teresita kirjoitti...

No sinällään kyllä samaa.. Tämä oli taattua Dan Brownia. Uutta olivat vain teemat ja yksityiskohdat. Juttu on sinällään sama. Eli jos kaipaa jotain erilaista Brownia, niin tämä ei ole sitä. Itse kaipaisin kunnon mysterikirjaa, kun edellisen Brownin lukemisesta tulee jo muutama vuosi, joten tämä oli kyllä siinä mielessä namupala. Jos on juuri lukenut pari edellistä, niin voi tulla jo öllötys vastaan kieltämättä.

Mutta sitten kun taas verrataan niihin muihin mitä alkoi DaVincin myötä tippua vähän väliä, niin laatu kyllä erottaa. En ole niitä kaikkia muita tietenkään lukenut, mutta ne mitkä olen, niin jälkeen jäävät :)