sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Bellini-kortti

Jason Goodwin

(suomentanut Pekka Tuomisto, alkuperäisteos The Bellini Card, kustantaja Karisto 2009)

"Venetsia ilmielävänä muistutti huomattavasti Britannian suurlähettilään residenssissä riippuvia Canalettoja; se oli vain paljon suurempi - täyteläinen panoraama harmahtavaa ja ruskeaa; etualalla huojui juopunut mastojen ja puomien rykmentti; kauempana näkyivät kaupungin kolmenkymmenenkahden kirkon kellotornit; hänen jalkojensa juuressa kimmelsi sininen vesi ja yläpuolellaan kirkas kesätaivas."

Marraskuuko lienyt syynä, etten päässyt lukemisen makuun vähään aikaan. Sitten tartuin Jason Goodwinin kolmanteen Yashim Togalu-seikkailuun ja sain kuin sainkin lukuvirettä hieman takaisin. Mikäpä parempi paikka paeta marraskuun sumua ja pimeyttä kuin Istanbulin ja Venetsian kadut ja kanaalit..

Valtaistuimella on uusi sulttaani, joka on kuullut Venetsiassa olevasta Bellinin maalauksesta, jossa on kuvattuna hänen esi-isänsä. Sulttaani pyytää Yashimia hankkimaan taulun hänelle, mutta matkaan ilmaantuukin vastoinkäymisiä ja Yashim pyytää ystäväänsä, Puolan suurlähettilästä, Palewskia lähtemään matkaan puolestaan. Palewski saapuu Venetsiaan valepuvun turvin ja huomaa pian, että taidekaupassa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Venetsia on kuin teatteria, jonka hahmoksi Palewski huomaa joutuneensa. Kulisseista pyyhältää narreja, murhaajia, huijareita ja kaunottaria. Viime hetkellä apuun saapuu onneksi Yashim, jolla on omat epäilyksensä siitä, kuka näytelmän onkaan käsikirjoittanut.

Kolmas Yashim-kirja on mielestäni tähän astisista paras. Kaikissa kirjoissa on ihanan mukaansatempaava tunnelma Istanbulista, mutta kolmannessa oman vivahteensa tuo Venetsia, jonka kytkös vanhaan Konstinopoliin antaa lisämielenkiintoa juonen diplomaattisiin käänteisiin. Lisäksi Goodwin on päässyt jonkun verran eroon itseäni häirinneestä pronomien viljelystä. Kun hahmoja on kohtauksissa useita ja koko ajan käytetään sanaa 'hän', menee joskus sekaisin, kuka niistä nyt oikein sanoi ja mitä. Toisaalta, se voi olla myös lukutyylini vika, että vilkuilen liian nopeasti. Pitäisi keskittyä paremmin. Joka tapauksessa, vain muutamassa alkupään luvussa oli mielestäni sellaista sekamelskaa. Juoni itsessään on loistava. Tarpeeksi monimutkainen, ettei kaikki paljastu heti. Vaikka arvaisikin kuka on kaiken takana, motiivin etsintä jatkuu viimeisille sivuille saakka. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita toki on, mutta kokonaisuus on oikeastaan viipyilevä, mikä sopii historialliseen teemaan. Ja on mukavaa lukurytmin kannalta.

Goodwin on kirjoittanut dekkarinsa muotoon, jossa ei vaadita edellisten lukemista voidakseen lukea esimerkiksi tämän kolmannen. Jos aloittaa Janitsaaripuusta asti, pääsee toki paremmin käsille henkilöihin ja heidän persoonaansa, mutta välttämätöntä se ei ole.

Eli dekkari mikä dekkari, mutta nykyisyydestä poikkeava ajankohta tuo oman mielenkiitoisen lisänsä tarinaan. Siitä kiittäminen loistavaa taustatyötä, jota Yashimin maailman luominen on vaatinut. Sopii sateisiin ja aurinkoisiinkin päiviin. Myös niille, jotka eivät ole totaalisen kiinnostuneita historiasta.

Lumihiutaleet: * * *

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Pidin Janitsaaripuusta ja aion lukea myöhemmätkin osat, kunhan ehdin. Muistan että lukemisen jälkeen teki kamalasti mieli matkustaa Istanbuliin! :)