sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lapsi 44

Tom Rob Smith
(suomentanut Heikki Karjalainen, alkuperäisteos Child 44, kustantaja Tammi 2009)

"Lev lopetti lukemisen ja painoi päänsä. Nyt hän muisti tapahtuneen. Hän tiesi mitä kirjeeseen oli kirjoitettu. Hän oli tosiaan yrittänyt koko elämänsä ajan unohtaa. Hän taitteli kirjeen huolellisesti ennen kuin repi sen palasiksi, avasi pienen ikkunan ja heitti palaset ulos. Tuuli tarttui paperinpalasiin ja kohotti ne ilmaan ennen kuin lennätti ne pois näkyvistä."

Lapsi 44 on Tom Rob Smithin esikoisteos. Ja millainen teos onkaan! Vaadin heti lisää kirjoja häneltä! (Riittää tietysti, että edes joskus, jonkun ajan päästä...)

Kyseessä on pitkiin aikoihin paras ns. jännityskirja jonka olen lukenut. Periaatteessa kirjan voisi lokeroida myös dekkariksi, muttei aivan perinteiseen tyyliin. Murhamysteeri kuitenkin. Se ei silti ole kirjan ainoa anti. Neuvostomaailma, joka on kirjan tapahtumien näyttämönä, tulee hyökyaallon tavoin silmille. Kyllähän puoluejohtoisuus, kommunismin periaatteet ja Stalinin valtakauden piirteet ovat muista yhteyksistä tuttuja, mutta asiaan enemmän perehtymättömänä, kirjan kuvaamat tapahtumat ja niiden vaikutukset herättävät paljon uusia näkökulmia sellaisen yhteiskunnan piirteistä. Kuvaus siitä kuinka valtion toiminta perustuu yleisen edun motoroimalle epäluulolle on sisuksia kylmäävää luettavaa. Kun järjestelmän vaikutukset tuodaan yksilötasolle, niitä on paljon helpompi hahmottaa ja samalla tuntea kasvavaa kauhistusta ja hämmennystä siitä, miten se kaikki on ollut joskus mahdollista. Vaikkei kyseessä dokumenttiteos olekaan.

Kirjan päähenkilö, Lev, on töissä turvallisuusministeriössä, MGB:ssä. Hän tekee virkaveljiensä silmissä muutaman huolimattoman teon idealismin puuskassaan ja saa niskoilleen häntä vihaavan kollegan, Vasilin, vihan. Vasili päättää hankaloittaa Levin ja tämän vaimon, Raisan, elämää miten vain voi ja hankkii heille karkotuksen kauas Moskovasta, Vualtskiin. Siellä, miliisiksi alennettuna Lev törmää lapsen murhaan, jonka piirteet ovat kovin samanlaiset kuin eräässä Moskovassa esiin tulleessa tapauksessa. Pian Vualtskista löytyy toinenkin uhri. Valtion silmissä jokainen tapaus on erillinen ja jokaisesta tapauksesta teloitetaan eri henkilö, koska valtio ja miliisi eivät koskaan erehdy. Sitä paitsi miliisin täytyy osoittaa olevansa tehokas vangitsemalla ja teloittamalla syyllinen heti rikoksen paljastuttua. Muussa tapauksessa asian parissa työskentelevät miliisit ovat ne jotka teloitetaan. Virheettömän valtiojärjestelmän ominaisuuksia. Lev on kuitenkin sitä mieltä, että rikokset liittyvät toisiinsa ja syyttömät ovat joutuneet syytetyiksi. Erinäisten tutkimusten jälkeen selviää, että murhia onkin kauhistuttavan suuri määrä ympäri maata. Alkaa ajojahti, jossa jahdattuina ovat pääasiallisesti Lev ja Raisa, joiden päätelmät ovat uhka valtiolle, jossa ei tapahdu rikoksia. Vasili pääsee koko ajan lähemmäs ja Levin menneisyys alkaa nousta esille. Kuka pystyy tekemään tällaisia murhia?

Jäin koukkuun kirjaan jossain sivun 25 paikkeilla. Se on aina hyvä merkki ja kasvattaa odotuksia loppua kohti. Lapsi 44 ei pettänyt senkään puoleen. Loppu ei lätsähtänyt pätkän vertaa, eikä myöskään ns. juonilankojen yhteen sitominen tapahtunut liian nopeasti, vaan kerronnan tahti säilyi tasaisesti viimeiseen lauseeseen asti. Kirjan kansiteksteissä on siteerattu Entertainment Weeklyä, jonka mukaan juonenkehittelyn taidokas mysteeri avautuu kuin maatuskanukke: uusi yllätys paljastuu heti edellisen alta. Olen täysin samaa mieltä, että kirjassa on nerokas juoni ja hyvin harkitut yksityiskohdat. Kyseessä ei ole vain murhamysteeri esitettynä neuvostolaisessa ympäristössä, vaan sellaisen ympäristön luoma mysteeri. Ei siis mitään päälleliimattua. Ja Smithillä on sana hallussaan, hän todella osaa kirjoittaa. Kertaakaan en havahtunut mihinkään omituiseen tai poikkeavan huonoon kohtaan tai sanontaan. Siitä tietysti kiitos myös suomentajalle.

Alussa esittämäni toive saattaa toteutua, sillä kirjan viime metreillä kuvailtiin kaksi asiaa, jotka saattavat viitata, että Lev seikkailee uudelleen eri kansissa. Toisaalta vaikkei seikkailisikaan, ne tapahtumat eivät jää tyhjän päälle. Taidokkaasti ajateltu. Mutta mitään en vanno, enkä ole aivan varma haluaisinko edes lukea toista Lev-tarinaa. Tämän tasolle voi olla vaikea yltää. Lukekaa kirja ja kommentoikaa, ovatko merkit jatko-osasta vain minun mielessäni vai näkeekö niitä joku muukin... Ja muistakaa lukea alun tapahtumat tarkkaan, se palkitaan taatusti loppumetreillä.

Pitkästä aikaa viiden hiutaleen kirja!

Lumihiutaleet: * * * * *

6 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

AARGH! Miksi sinä ehdit lukea niin paljon kaikkea ihanaa ja minä en ehdi lukea mitään! Epäreilua!!

Teresita kirjoitti...

Lomautuksia, lomautuksia.. Kun ei saa palkkaa, ei ole varaa tehdä paljon muutakaan :) Tosin, en nyt sanoisi kolmen kirjan kuukausitahtia kovin hyväksi siltikään..

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta, varmasti joskus luen. Laadukkaat dekkarit ovat paitsi tempaavia, myös ajatuksia herättäviä, niitä ei malta olla lukematta. Vanhempani ovat dekkarien suurkuluttajia, ja tiedänkin mitä saatan antaa heille joululahjaksi :)

Teresita kirjoitti...

Niinpä, ja yöpöydällä odottaa Mankellin uusin. Minä kun en ole vielä Wallandereihin vihkiytynyt laisinkaan. Alkaa vaan tuo palautuspäivä puskea päälle. Pitäisi saada todellakin luettua tällä viikolla jotain. huh.

Lars kirjoitti...

Huippukirja!
Oletko lukenut Hypnotisoijaa?

Tsekkaapa dekkarien ystäville perustettu Facebook-ryhmä, siellä esim. em. kirjan arvostelu:

http://www.facebook.com/#!/group.php?gid=397999051653&ref=ts

Teresita kirjoitti...

Hei Lars, sorry huomasin kommenttisi vasta nyt :)

En ole lukenut Hypnotisoijaa, mutta hypistellyt sitä monta kertaa kirjakaupassa. Mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että pitäisi tehdä toivioretki paikalliseen kirjastoon.

Kiitokset myös Facebook-vinkistä!