perjantai 14. elokuuta 2009

Tuli sade rankka

Brooke Shields

(suomentanut Leena Nivala, alkuperäisteos Down Came the Rain - My Journey Trough Postpartum Depression, kustantaja Otava 2007)

"Ajattelin paljon sitä, mitä pelkäsin eniten kasvattaessani tytärtäni. Aloin ymmärtää, että vielä enemmän kuin surin entisen elämäni ja vapauteni menetystä, mikä mielestäni oli oikeutettua, pelkäsin epäonnistumista. Murehdin, etten osaisi kasvattaa tyttärestäni ystävällistä, huomaavaista ja kohteliasta ihmistä, jolla olisi voimaa ja itseluottamusta."

Lukaisin tämän kirjan yhdeltä istumalta, kerrankin oli sen verran aikaa ja kirja kohtuullisen joutuisaa luettavaa. Myönnän taasen heti alkuun ennakkoasenteeni eli sen, etten ehkä olisi lukenut tätä kirjaa, jollei kirjailija olisi julkisuudesta tunnettu henkilö. Se taas johtuu ehkä siitä ettei itselläni ole lapsia, joten en koe aihepiiriä kovin läheiseksi. Niinpä "julkkisen" kertomana kirjaan oli helpompi tarttua. Teoksessa Brooke Shields kertoo aluksi hedelmöityshoidoistaan ja vaikeasta synnytyksestä ja siitä kuinka synnytyksen jälkeinen masennus hiipi hänen elämäänsä ja kuinka hän siitä pääsi yli.

Kun lukee kirjan yhdeltä istumalta, tulee itsellekin aika ahdistunut olo. Shields osaa kuvata tuntojaan hyvin ja ennen kaikkea uskaliaasti. Kirja onkin ehkä myös osa paranemisprosessia kuin tietysti myös tiedon välittämistä muille äideille ja heidän läheisilleen, jotka asian kanssa kamppailevat.

Mieleeni nousi monta kysymystä, etenkin siitä, että millaisia äitien pitäisi yhteiskunnan mielestä olla? Ja kuka tai mikä on se yhteiskunta, joka näitä vaatimuksia asettaa? Onko se vain oman pään kuvitelmaa, että minun pitäisi olla niin ja niin hyvä joka asiassa vai tuleeko paine todella ulkopuolelta? Kirjaa lukiessa nousi mieleen ajatus, että nainen on naisen pahin vihollinen, koska tuntui, että tuoreen äidin pitäisi todistaa toisille äideille olevansa vähintään yhtä hyvä kuin he. Se, mistä tämä asetelma syntyy, on mielenkiintoinen pohdinnan aihe. Kuka kaiken sen paineen oikein asettaa? Jos joku ulkopuolinen kommentoi uuden äidin lastenhoitoa tarkoituksenaan kaikkea muuta kuin arvostella uuden äidin tekemisiä ja tuore äiti ottaa asiasta painetta hartioilleen, niin kuka tämän paineen oikein asettaa? Tuleeko suoriutumispaine kuinka paljon ihan itsestään? Omista vaatimuksista itseään kohtaan.. Pitäisikö meidän olla hieman lempeämpiä itseämme kohtaan ihan kaikissa asioissa?

Shields ei anna armoa itselleen eikä selittele mitään. Hän kertoo kokemuksistaan selkeästi ja rohkeasti. Tietysti sivutaan myös hänen työtään ja sen myötä julkisuuden tuomia ongelmia, mutta asia ei nouse millään tavalla pääasiaan. Siksi en aiokaan lumihiutaleita jakaa tälle kirjalle, koska minulle tuli tuntu, ettei pääasia ole ollut raha ja maine, vaan enemmänkin tiedonjako. Tuntuisi omituiselta pisteyttää jonkun rankkojen kokemuksien pohjalle tehtyä teosta..

2 kommenttia:

Maria L. kirjoitti...

Moi

Pitkästä aikaa. Kiitos kaikista näistä arvioista, mutta eritoten tästä. Monesti tämän tyyppiset kirjat tulee tylysti arvioitua "höttöä" -luokkaan, mutta joskus joukossa on jonkinlaisia helmiäkin. Kuten tämä ilmeisesti oli. Olen satunnaisesti Shieldsin elämää seurannut, ja voi vain kuvitella millaisia kulisseja Hollywoodissa (ja ylipäänsä USAssa) pidetään yllä. Hienoa että joku uskaltaa niitä purkaa.

Äitiyteen liittyvät asiat ovat kuitenkin niitä, että jos uskallat ns. yleisiä periaatteita kyseenalaistaa, saat yleensä sontalastin niskaan. Koska sellaista ei vain tehdä. Kyse on ilmeisesti jossakin määrin siitä, että äitiys koetaan niin pyhäksi asiaksi, että pieninkin kommentti koetaan kritiikkinä ja arvosteluna, vaikka se ei sitä välttämättä olisikaan.

Tulipa vuodatus näin aamutuimaan!

Teresita kirjoitti...

Kyllä tämä kieltämättä antoi hieman toisenlaisen perspektiivin Shieldsin elämään. Ei sillä että kuvittelisin kaikkien julkkisten elävän jotain unelmaelämää, mutta jotenkin sellainen kaupallisuus tuntuu leimaavan kaikkea mitä he tekevät. (yleistän nyt rankasti...)

Tästä puuttui sellainen fiilis kokonaan ja tilalla oli aika selkeästi tiedonvälitystarve. Kirja on varmaan ollut osa paranemisprosessia.