tiistai 4. elokuuta 2009

Sininen linna

L. M. Montgomery
(suomentaja A. J. Salonen, alkuperäisteos The Blue Castle, kustantaja Karisto 1969)

"Valancy koetti lukea erästä kertomusta, mutta se saattoi hänet raivoihinsa. Joka sivulla oli kuva sankarittaresta ihailevien miesten ympäröimänä. Ja tässä oli hän, Valancy Stirling, joka ei voinut saada edes yhtä yksinäistä ihailijaa! Valancy läimäytti aikakauskirjan kiinni, ja avasi Siipien taian. Hänen silmänsä osuivat kohtaan, joka muutti hänen elämänsä."

Tunnustan heti alkuun, että tämä on ensimmäinen Montgomery, jonka luin. Televisiosta olen kyllä aikanaan suosikkisarjoina katsellut kaikki mahdolliset hänen kirjoihinsa pohjautuneet sarjat. Ja pidin niistä kovasti. Kuten tästä kirjastakin. Lukiessa Sinistä linnaa minulle tuli mieleen toinen samantyyppinen ja samanlaisia ajatuksia herättänyt kirja: Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka ovat Sinisestä linnasta pitäneet. Ja päinvastoin tietysti myös!

Sinisen linnan nimiösivulla lukee "Rakkausromaani". Minusta se on hauska piirre tietyissä vanhoissa kirjoissa lokeroida ne ennen kuin niitä on ehtinyt edes kunnolla aukaista. Kirjahyllyssäni on parilta edelliseltä sukupolvelta perittyjä kirjoja, joissa kirjan nimen alla lukee esimerkiksi "Kartanoromaani".

Tässä kyseessä olevassa rakkausromaanissa päähenkilönä seikkailee Valancy Stirling, vaille kolmekymppinen vanhapiika, jonka elämästä määrävät voimakastahtoinen äiti ja muut sukulaiset. Valancyllä ei ole omaa elämää ja häntä syyllistetään kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta etenkin äitinsä ja leskiserkkunsa taholta. Eräänä päivänä Valancy saa kirjeen, jonka sisältämät uutiset saavat hänen elämänsä uuteen valoon ja vielä, kun hän kerää hetken rohkeutta kohdata pelkonsa, on hänen elämänsä muuttuva loppujen lopuksi täysin.

Kirja on toki rakkausromaani, mutta ei pelkästään ihmisten välisen rakkauden mielestäni. Kuvaukset Sinisen linnan ympäristöstä ja vuodesta, jonka Valancy siellä viettää, ovat kyllä ylistystä myös luonnolle vuodenaikoineen, väreineen ja äänineen. Tätä rakkautta luontoa kohtaan eivät tietysti vähinten kuvaa Valancyn rakastamat John Fosterin kirjat :)

Montgomeryn luomat henkilöhahmot, (etenkin Valancyn sukulaiset), on kuvattu monessa kohtaa tarkkanäköisesti ja hauskasti. Mitään ultimaattista pahuutta, synkeyttä tai ilkeyttä ei hahmoissa ole. Kovin tylsämielisiä ja ennakkoluuloisia ihmisiä vain. Sinisessä linnassa on kyse rakkauden löytämisen lisäksi todellakin pelon voittamisesta. Eikä vain Valancyn kohdalla. Hänen perheensä ja sukunsa on hyvä esimerkki siitä, miten elämä "jämähtää", kun kaikkea uutta ja erilaista pitää pelätä. Montgomery esittää tällaisten ennakkoluulojen vaikutukset hahmoissaan huvittavalla tavalla. Juuri sellainen pönäkkä arvovalta, joita hänen setänsä edustavat, saa pöllytystä, kun Valancy ei toimikaan sukunsa ja äitinsä toivomalla alistumisella suhteessa elinpiiriinsä.

Rakkaus, pelon voittaminen, vapautuminen ja elämänilo ovat ne avainsanat, joilla äkkiseltään voisi Sinistä linnaa kuvata. Kuitenkaan kyse ei ole mistään siirappisesta hömpästä vaikka lähes kaikki tuhkimo-tarinan piirteet täyttyvätkin. Enemmänkin sanoisin kirjaa hyvän mielen kirjaksi. Kliseitä toki löytyy eikä sellaisia vakavasti vihaavan ehkä kannatakaan tähän kirjaan tarttua. Lukukokemus on tarkoitettu kauniiksi ja haaveilevaksi hetkeksi sunnuntaipäivänä. Aseista riisuvaa viattomuutta ja kaiken turhanpäiväisen synkistelyn unohtamista. Sitä kaikkea tarjoaa Sininen linna.

Lumihiutaleet: * * * *

3 kommenttia:

marjis kirjoitti...

Kuulostaa todella mukavalta lukukokemukselta, oikealta kesäkirjalta! :) Minä en ole tätä kirjaa lukenut, mutta Anna-kirjoja kyllä. Pitääpä yrittää ostaa kirja jostain.

Ahmu kirjoitti...

Tykkään tykkään niin! Ja osittain juuri siksi, että juuri tuollainen valancymainen heittäytyminen sopisi paikoin ohjenuoraksi omaankin elämääni - niin kuin varmaan monen muunkin suorituspaineissa kierivän nykyihmisen arkeen.

Ja kuinka totta on Fosterin sitaatti (näin vapaasti muisteltuna) : Pelko on alkuperäinen synti ja kaikki paha on saanut alkunsa siitä, että joku pelkää jotakin...

Olit tavoittanut kirjasta ihan saman ytimen kuin minäkin :)

(Kommenttivahvistus sanoo "hushol". Miksi kaikki viittaa nyt taloon ja kodinpitoon?)

Teresita kirjoitti...

Kävinkin Kirjamielellä-blogissa jo kommentoimassa, että itse en ainakaan löytänyt uutta painosta tästä kirjasta vielä mistään. Harkitsin kyllä alkavani pommittaa kustantajaa, jos vaikka sieltä jotain irtoaisi. Kirjaston versio oli vuodelta 1969 ja se oli jo sullottu johonkin varastoon, eli sitä etsittiin kirjastohenkilökunnan voimin..