sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kohtalon kirja

Brad Meltzer

(suomentanut Heikki Karjalainen, alkuperäisteos The Book of Fate, kustantaja Bazar 2008)

"Kuuden minuutin kuluttua yksi meistä kuolisi. Se olisi meidän kohtalomme. Eikä kukaan meistä tiennyt, mitä oli tulossa."

Kirjan kannen kuvitus ja takakansitekstin loppukaneetit antavat ymmärtää, että teoksen juonikuvioissa on oleellisena osana joku Kohtalon kirja ja vapaamuurarien mystinen historia höystettynä itsensä Thomas Jeffersonin salakirjoituksella. Kirjan luettuani olen hieman pettynyt tähän kuvaukseen. Nämä ainekset olivat lähinnä sivujuoni, eivätkä mikään varsinainen tarina.

Kirja on trilleri Yhdysvaltain presidenttipelistä ja vallanhimosta ja ennen kaikkea vallanhimon ja ahneuden seurauksista. Koukuttava kirja toki on, mutta minä lähinnä mietin sivuja kääntäessäni, että koska tässä hommassa päästään asiaan. Sitten kun loppujen lopuksi päästiin, niin se olikin enää loppuselittelyä. Jotenkin vähän onttoa.

Ja niiiiiiiiiin kliseistä. AINA näissä vapaamuurari-yhteyksissä pitää olla joku jakomielitautinen Raamatun nimeen vannova fanaatikko, jonka mielenvikaista suhtautumista kristinuskoon joku ylempi taho käyttää hyväkseen. Pian käy niin, ettei kaikki menekään suunnitelmien mukaan ja tämä luonnonoikkku pääsee vapaaksi toteuttamaan luulemaansa kohtaloaan. Eli Kohtalon kirjasta löytyy myös Dan Brownin Silas. Blaah. Siihen asti teoksessa oli jotain uskottavuutta.

Nyt spoilaan pahasti, joten kirjan lukemista aikovat voivat pysähtyä tähän.

Mikä on teoksen nimen mukainen Kohtalon kirja? No tietysti Raamattu, joka mainitaan teoksessa vain pari kertaa eikä se varsinaisesti liity juoneen kuin mielenvikaisen murhaajan kautta. Joka luonnollisesti lukee sieltä Jumalan käskyjä paholaisten tappamisesta jne jne.. Tällainen on luettu niiiiiin monta kertaa ennenkin. Ja kun soppaan lisätään korruptuneita agentteja ja vapaamuurarien historiaa, saadaan kovin ennalta-arvattava soppa.

Toisaalta kirja oli poliittiselta juonikuvioltaan aika hyvä. Mitä kaikkea presidentti tai hänen kabinettinsa olisikaan valmis tekemään saadakseen vielä neljä vuotta vallanpitoa? Jos tuo pakollinen vapaamuurari/Raamattu-kytkös olisi jätetty pois tai edes laitettu teoksen nimeksi jokin sellainen pointti, joka kirjassa oikeasti on pääasiassa, olisin voinut antaa enemmän pisteitä. Mutta jotenkin vaan logiikka tökkäsi välillä pahemman kerran. Silti luettava ja etenkin kaikille salaliitto-tarinoista pitäville pakollista kauraa.

Lumihiutaleet: * * *

3 kommenttia:

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

En yhtään yllättynyt, kuin kirja oli sinusta kliseinen - otsikko kertoo jo melkein kaiken :)

Sinulla on hauska blogi!

Teresita kirjoitti...

Kiitän! Hauskasta en tiedä, mutta lukpäiväkirjaa on ainakin hauska pitää! Kun vain ehtisi lukea niin paljon kuin tekee mieli!

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Minäkin olen huomannut, että kirjoista kirjottaminen kannattaa. Saa paljon paremmin ajatuksistaan kiinni ja rupeaa ajattelemaankin eri lailla.