torstai 13. elokuuta 2009

Berlin noir

Philip Kerr
(kustantaja Penguin Books, 1993)

"And then, a few days before I was discharged, it came to me in a sickening realization. Because I was German these Americans were actually chilled by me. It was if, when they looked at me, they ran newsreel film of Belsen and Buchenwald inside their heads. And what was in their eyes was a question: how could you have allowed it to happen? How could you have let that sort of thing go on?"

Nyt se on vihdoin luettu! Philip Kerrin Berlin noir-trilogia, joka sisältää kirjat March Violets, The Pale Criminal ja A German Requiem. Otti hieman aikaa, koska olen ehkä vähän hidas lukemaan englanniksi. Tai ainakin aluksi tuntui siltä ennenkuin pääsi tarinaan ja sanastoon paremmin kiinni.

Kyseessä on synkkä, kovaksikeitetty dekkari-trilogia, jossa kaikki yksityisetsivä-kliseet täyttyvät, mutta ehkä hieman tavanomaisesta poikkeavassa ympäristössä. Kirjojen päähenkilö on ex-poliisi, yksityisetsivä Bernie Gunther ja kirjat sijoittuvat natsi-Saksan vallan vuosiin ja aikaan Kolmannen valtakunnan romahtamisen jälkeen. Bernie selvittelee eri toimeksiantajien pyynnöstä murhia ja kohtaa siinä sivussa myös kuuluisia natsi-johtajia.

En ole tarkastanut kirjan "faktoja" mistään, muttei minulla ole kyllä syytä epäilläkään niiden paikkaansa pitävyyttä. Vuosiluvut, tapahtumat, paikat Berliinissä ja Wienissä sekä historialliset henkilöt ovat uskottavia. Trilogian parasta antia onkin ehkä tavallisen kansalaisen näkökulmasta kehitetty tarina, jossa natsi-Saksan vaikutus arkipäiväisiin tilanteisiin tulee mielenkiintoisella tavalla esille. Se, kuinka pikkuhiljaa pelon ja epäluulon ilmapiiri tekee normaalista elämästä eri tavoin vaikeaa ja kuinka jokainen onkin yhtäkkiä mahdollinen valtion vihollinen. Ja ennen kaikkea se, miten huomaamatta tilanne kehittyy niin pitkälle ettei perääntyminen enää onnistu ja kuinka fanaatikot pääsevät valtaan. Mitä on yhden miehen yritys toimia oikein sen kaiken rinnalla?

Viimeisen kirjan kohdalla tuli mieleen Sofi Oksasen Puhdistus, jossa miehittäjät toisensa jälkeen marssivat näyttämölle tehden tavallisista rivikansalaisista milloin vihollisia, milloin ystäviä. Neuvostovallan suorittama Berliinin ja Saksan "vapautus" kuvataan juuri niin uhkaavana kuin se mahdollisesti on voinut ollakin. Lisäksi kylmän sodan tuulet puhaltavat tiedustelupalvelujen ja vastavakoilujen muodossa trilogian viimeisessä osassa jo täysillä. Murhat jäävät sivuseikaksi.

Väkivaltaa kirjoissa on tietysti kohtalaisen paljon. Siitä en oikeastaan koskaan pidä, mutta tähän teokseen se kuului luonnollisena osana. Teoksen huonointa antia oli pakollinen Dachau-kohtaus, joka tuntui vähän päälleliimatulta, väkisin ahdetulta juonenkäänteltä. Aivan kuin natsi-Saksasta ei voisi kirjoittaa laittamatta päähenkilöä jossain välissä keskitysleirille. Lisäksi ensimmäisessä teoksessa häiritsi suuresti kirjailijan tapa kuvata Berliiniä, joka minulle jäi mieleen vain luettelona kadunnimiä. Tietysti se on yksi tapa korostaa kirjan historiallisten faktojen paikkaansapitävyyttä. Toisaalta taas henkilöhahmojen nimet pysyivät hallinnassa suuresta määrästään huolimatta. Ja toki päähenkilölle tärkeiden hahmojen kuolemalla saadaan aina dekkari-lisäpisteitä.

Teoksen jokaisessa osassa tulee myös esille se, kuinka eräänlaisen omatunnon omaava, surullisen hahmon ritari Bernie Gunther onkaan. Tämä on mielestäni juuri niitä kliseitä... 30-luvun lopun yksityisetsivä, joka turhautui poliisin tehtäviin, katselee naisien pitkiä sääriä ja kaula-aukkoja, juo ja polttaa koko ajan, luottaa vaistoonsa rikoksen ratkaisussa, ei epäröi käyttää asettaan, mutta tekee sopimuksen Jumalansa kanssa että tekee parhaansa ratkaistakseen jutun, tehdäkseen "oikein". Näissä kirjoissa tämä ei kuitenkaan mitenkään ärsyttänyt, koska se kuului asiaan. Berlin noir on kuin onkin tummanpuhuva, synkkä, kliseinen, mutta ehdottoman puhdasoppinen dekkari. Hyvin kasassa pysyvä kokonaisuus, jota ei edes loppuratkaisu tai taivastelu "miten näin pääsi tapahtumaan Euroopassa" millään tavoin pilannut.

Trilogia on ansainnut noir- "luokituksensa".

Lumihiutaleet: * * * +

Ei kommentteja: