keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Sonderkommando

Shlomo Venetzia

(suomentanut Lotta Toivanen, alkuperäisteos Sonderkommando - Dans l'enfer des chambres à gaz, kustantaja Like)

"En, en ajatellut turhia. Joskin kuolema olisi ollut meille vapahdus. Jotkut kysyvät, eikö olisi kannattanut päättää päivänsä. Kenties, varmaankin. Mutta en ajatellut sellaisia, oli jatkettava päivästä toiseen kyselemättä: pysyttävä elossa, vaikka elämä oli kauheaa."

Kuten kirjan takakannessa kerrotaan, Shlomo Venezia oli 21-vuotias joutuessaan keskitysleirille. Hänestä tehtiin sonderkommando-vanki, jonka tehtävänä oli hävittää kaasukammioissa tapettujen ruumiit. Sonderkommando-vankeja ei selvinnyt hengissä montaa ja Shlomo Venezia halusikin silminnäkijänä kertoa tarinansa, jotta tuhon mittakaava ei unohtuisi eikä vastaavaa koskaan enää tapahtuisi. Tarina on uskomaton selviytymiskertomus ja samalla kurkistus Euroopan mustimpiin vuosiin.

Kirja on laadittu haastattelun muotoon ja haastattelijana, tai oikeastaan keskustelun toisena osapuolena, toimi Béatrice Prasquier. Uskoisin, että myös tällaisen tyylin valinnalla on haluttu painottaa totuuden ja oikeiden yksityskohtien kertomista. Shlomo Venezia mainitsee useaan kertaan, että on vasta viime vuosina hän on voinut näistä asioista puhua, koska sodan jälkeen häntä haukuttiin valehtijaksi eikä kukaan oikein uskonut, että jotain niin kauheaa on voinut edes tapahtua. Hän myös korostaa moneen kertaan kirjassaan, että kertoo vain sen mitä näki eikä ryhdy arvailemaan mitä muualla on tapahtunut. Kirja sisältää myös osiot Auschwitzin historiasta ja Kreikan juutalaisten kohtalosta.

Keskitysleirikokemukset eivät luonnollisesti ole mieltäylentävintä kesälukemista, mutta itse en taas voisi lukea jotain tällaista masentavien syyssateiden keskellä. Kun ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä ja kaunista, pääsee nopeasti pois Sonderkommandon järkyttävän kylmästä maailmasta. Miksi sitten ylipäätään lukea jotain sellaista, jonka tietää jo etukäteen olevan synkkää ja masentavaa?

Niin. Mikä siinä oikeastaan kiinnostaa? Ehkä se on vain jokin puhtain uteliaisuuden muoto, täydellinen ihmetys siitä mikä ajaa ihmisen toistaan vastaan. Ja vielä täysin järjestelmälliseen, harkittuun ja organisoituun toimintaan. Ja mikä saa niin kutsutun tavallisen ihmisen palvelemaan järjestelmää? Pakko? Hengissä selviäminen?

Shlomo Venezia ei takerru karseisiin yksityiskohtiin liikaa, vaan puhuu paljon siitä miltä hänestä tuntui, mitä hänen mielessään liikkui. Muistaen mainita säännöllisesti, että kertoo vain sen mitä näki. Ainainen nälkä on pahimpia kokemuksia mitä hän kuvaa fyysisesti kokeneensa. Henkinen puoli onkin sitten kaiken ymmärryksen yläpuolella. Kirjasta aistii sen, että paljon jää sanomatta, koska tapahtumat ovat vain olleet niin käsittämättömän kauheita. Ja silti synkkiä muistoja riittää kirjan sivuille moniakin. Sitä vain pohtii, että jos pelkkä asioista lukeminen tuntuu niin pahalta, miltä se on mahtanut tuntua itse nähtynä?

Ei sellaiseen ole sanoja. Ehkä jopa onneksi niin.

Millaisille raunioille Eurooppa onkaan rakennettu...

4 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Kuulostaa kammottavalla tavallaan mielenkiintoiselta. Pitää varmaan tutustua tähänkin, kun mielentila on sopiva ahdistavankin tekstin lukemiseen. Minulla on nyt lukuvuorossa Globalia, joka hieman orwellmaiseen tyyliin spekuloi yhteiskuntaa tai oikeammin sitä, millainen yhteiskunta voisi joskus ehkä olla. Omalla tavallaan kammottavaa sekin...

Teresita kirjoitti...

Lainasin sen kerran kirjastosta, mutta jäi lukematta, kun palautuspäivä jo iski päälle :) Oli taas kerralla niin paljo kirjoja lainassa. Lupasin itselleni palata siihen myöhemmin. Siihen kannen kuvaan olen törmännyt jossain muussakin yhteydessä, mutten nyt muista missä..

Ahmu kirjoitti...

Huomasinpa, että yöpöydälläsi on Sininen linna! Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä siitä pidät sitten kun olet ehtinyt sen lukea :)

Teresita kirjoitti...

Kyllä, yöpöydällä odottelee kasapäin kirjoja... Itsekin odotan että pääsen sitä muiden muassa lukemaan. Tosin ei sillä, ei tuo Berlin noir mitenkään huono ole. Mahdoton opus vaan paksuuden puolesta. Toisaalta, siinä on kyllä kolme kirjaa samassa..