maanantai 18. toukokuuta 2009

Jäähyväisluento

Randy Pausch & Jeffrey Zaslow

(suomentanut Laura Ruuttunen, alkuperäisteos The Last Lecture, kustantaja Tammi)

"Valittaminen ei strategiana toimi. Meillä kaikilla on käytettävissämme vain rajallinen määrä aikaa ja energiaa. On todennäköistä, ettei valittamiseen käytetty aika auta päämäärän saavuttamisessa, eikä se myöskään tee ihmisestä aiempaa onnellisempaa."

Jäähyväisluento on kirjallinen tuotos amerikkalaisen Carnegie Mellon -yliopiston professorin Randy Pauschin pitämästä luennosta. Kyseisessä yliopistossa oli ohjelmassa luentosarja, jossa puhujia pyydettiin pitämään luento kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen. Randy Pauschin ei tarvinnut kuvitella, sillä hän sairasti parantumatonta syöpää, joka oli todettu vain vähän aiemmin. Jeffrey Zaslow on kolumnisti, joka auttoi Randya kokoamaan luennosta tämän kirjan.

Randy Pausch ei puhu kuolemasta tai sen kohtaamisesta eikä pohdi onko kuolemanjälkeistä elämää. Hän puhuu sen sijaan lapsuudenhaaveiden toteuttamisesta ja siitä kuinka hauskuus kaikessa tekemisessä on äärimmäisen tärkeää. Lisäksi hän korostaa monesti näkevänsä maailmaa insinöörin analyyttisin silmin eikä se välttämättä ole läheisille aina helppoa.

Kirjassa on monia ajatuksia, joita lukiessani ajattelin, että mahtavaa, kun joku muukin on tätä mieltä. Kuten, tuo sitaatti, ettei pitäisi tuhlata aikaansa valittamiseen. Allekirjoitan sen täysin. Syyllistyn toki valittamiseen, mutta samalla kyllä tajuan, ettei siitä oikeastaan ole mitään hyötyä; höyryjä voi päästä ulos muullakin tapaa. Lisäksi Pausch on sitä mieltä, ettei tyhmiä haaveita ole olemassakaan. Eikä sellaisia, joihin pitäisi sanoa, että en minä kuitenkaan koskaan voi sellaista saavuttaa. Koska jos yltiörehellisiä ollaan, itsestähän se kaikki on kiinni. Ainakin teoriassa.

Tässä ajatuksessa on mielenkiintoista se, että Randy Pausch puhuu disinsinööriksi pääsemisestä. Kyseessä on Disneylle työskentelevä insinööri, joka voi olla mukana vaikka huvipuistolaitteiden kehittelyssä ja nykyisenä tietokoneaikana tekemässä piirroselokuvia. Minulla oli kyllä yhdessä vaiheessa sellainen haave, että jos pääsisin Disneyn animaattoriksi, se olisi superhienoa. (Tämä haave vähän lässähti, kun piirtäminen siirtyi paperilta bittiavaruuteen). No, Randy Pausch on toiminut disinsinöörinä haaveensa mukaisesti. Minä en. En siis halunnut sitä tarpeeksi paljon, enkä oikeastaan koe olevani pettynyt sen asian vuoksi yhtään. Mutta totean vain sivuhuomautuksena, että minun olisi pitänyt tehdä paljon enemmän toisenlaisia valintoja kuin jonkun, joka asuu valmiiksi Disneyn tehtaiden naapurissa.. Sivuhuomautus ei tietenkään poista tosiasiaa, että kaikki on silti mahdollista, jos oikein paljon haluaa.

Niinpä kyse on pohjimmiltaan valinnoista. Kuinka paljon haluaa haaveensa toteutuvan? Jos puhutaan lapsuudenhaaveiden toteuttamisesta, joutuisin tavoittelemaan aika mahdottomia juttuja, mutta toisaalta sellainen voisi olla hauskaakin. Randy Pausch kokee tavoittaneensa haaveensa nykyisen elämänsä aikana. Hän suree tilanteessaan lähinnä sitä (luonnollisesti), ettei ole näkemässä lastensa kasvamista ja kuinka hänen vaimonsa joutuu elämään rankkoja aikoja tulevaisuudessa. Muttei sitä, että jotain mistä aina on haaveillut, olisi jäänyt tekemättä.

Pauschin ajatusten pohjana on ryhmätyön voima, elämäniloinen asenne, hyvään pyrkiminen ja kaavoja rikkova ajattelu. Tämän perinnön hän haluaa kirjan myötä jättää lapsilleen. Ja tietysti kaikille, jotka kirjan lukevat. Aikaa on jäljellä vähemmän kuin luulet.

Ei kommentteja: