torstai 23. huhtikuuta 2009

Seurapiirimurhia

Jane Stanton Hitchcock

(suomentanut Sari Karhulahti, alkuperäisteos Social Crimes, kustantaja Tammi)

"Minusta ylellisyys on sitä, että joku pöyhii tyynyt sillä välin kun minä pistäydyn toisessa huoneessa."

Kirja on sitä mitä lupaa. Seurapiirimurhia. Tai ainakin seurapiirejä ja mahdollisia murhia. Minulla on ehkä ongelma tämäntyyppisen juonen suhteen. En osaa ottaa sitä tarpeeksi kevyesti (en tarkoita, että kirja olisi jotenkin heppoista luettavaa, vain oma asenteeni on vähän tylsä). Tarina oli kaikkine juonenkäänteineen kohtuullisen antoisa, mutta minä vain pohdin, että on kauheaa suunnitella toisen ihmisen murhaa. Ilmeisesti edellisestä Agatha Christiestäni on aikaa.

Tarinan punainen lanka lyhykäisyydessään perustuu sille, että rikkaissa naimisissa oleva päähenkilö Jo Slater saa huomata aviomiehensä petollisuuden vasta tämän kuoleman jälkeen, jolloin paljastuu hänen suhteensa ranskalaiseen kreivittäreen ja kreivittären osuus testamenttiin. Jo joutuu puille paljaille ja tippuu seurapiireistä saaden "ystäviensä" säälit osakseen. Jo päättää kostaa kreivittärelle, joka vei häneltä kaiken kotia ja mainetta myöten. Soppaan lisätään huijari-lakimies, Marie Antoinetten kaulakoru, sopivasti viittauksia kirjallisuuteen ja maalaustaiteeseen sekä tietysti joukko omalaatuisia henkilöhahmoja.

Kirjassa on herkullisia, vaikkakin tietysti fiktiivisiä (?), kuvauksia New Yorkin ökyrikkaista seurapiireistä, joita välillä pohditaan tiukan satiirisestikin. Miksi on tärkeää kuulua seurapiireihin? Mitä on julkisuus tällaisissa piireissä? Miksi pitää saada julkisuutta? Jos on jo niin paljon rahaa, että voisi elää ökyelämää kuolemaansa saakkaa, miksi nähdä se vaiva, että pääsee piireihin? Seurapiirit ovat kenties nykyajan hovielämää? Tässä kirjassa pohditaan myös näitä kysymyksiä, kun Jo keskustelee ystäviensä kanssa tilanteestaan. Todella pelkurimaista ja kylmää porukkaa on Jane Stanton Hitchcock laittanut seurapiireihin liehumaan.

Hitchcockilla on kyky kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Vaikka paikkoja, henkilöitä, tapahtumia ja kaikenlaisia yksityiskohtia oli paljon, ei kirja sortunut selittelemään jokaista liikettä tarkasti, vaan jätti lukijalle mahdollisuuden paikata puuttuvia tietoja. Juuri sopivasti. Ei minua lukijana kiinnosta jokainen päänkääntö ja pikkurillin liike. Toisaalta juonen kannalta jäi myös pimentoon sellaisia yksityiskohtia joihin ehkä olisi halunnut kirjailijan kertovan lisää. Juonen sisältö ei ollut kovin huikea, mutta koska kirja oli tyylillisesti sujuvaa luettavaa, menee kokemus positiiviselle puolelle. Ja tietysti jos tykkää lukea seurapiirien sisäisistä kuohuista höystettynä murhilla, on tämä kirja siihen tarkoitukseen juuri sopiva.

Lumihiutaleet: * * *

1 kommentti:

Maria L. kirjoitti...

Hello.

No enpä ole minäkään ehtinyt täällä käydä lukemassa saati sitten kommentoimassa tekstejäsi. Jotta siinä mielessä tasoissa ollaan. Myös siinäkin mielessä, että työelämä on mitä on. Vie ihmisestä mehut mennen tullen. Teki sitä sitten mitä tahansa työksensä, vaikkapa editoisi videoita tms. Tosin jokaisella kolikolla on aina kääntöpuolensa, se negatiivinen ja positiivinen. Minä en valita, kunhan vain totesin. Koska asiat eivät kuitenkaan perustasolla ole koskaan olleet niin hyvin kuin ne ovat nyt.