perjantai 17. huhtikuuta 2009

Libri di Lucan arvoitus

Mikkel Birkegaard

(suomentanut Katriina Huttunen, alkuperäisteos Libri di Luca, kustantaja WSOY)

"Kun hän kuulosteli tarkkaan, hän kuuli jostakin heikkoa huminaa. Tuntui kuin huoneeseen olisi tihkunut hidasta ja lähes äänetöntä kuiskuttelua, joka voimistui vähitellen aivan kuin se olisi tullut lähemmäs."

Jos et ole vielä lukenut kirjaa ja haluat nauttia siitä täysin siemauksia, kehotan lopettamaan tämän postauksen lukemisen tähän paikkaan. Juonen spoilausta ja muuta yleistä teilausta on tiedossa.

Näin mainoksen Libri di Lucan arvoituksesta televisiossa, jonka jälkeen oli pakko perehtyä internetin ihmeelliseen maailmaan ja katsella mitä siellä asiasta kerrottiin. Löysin kustantajan kotisivuilta kirjailijan haastattelun ja lukunäytteen ja sekös vasta nosti odotuksiani kirjan suhteen. Yleensä vältän tätä ennen kirjan lukemista, koska pelkään ennakko-odotusten vaikuttavan lukukokemukseeni. Ja niinhän siinä taas kävi.

Haastattelussa kysellään kirjailijalta, mitä mieltä hän on siitä, että Libri di Lucaa on verrattu Da Vinci-koodiin, johon kirjailija vastaa kirjoittaneensa ensimmäiset versiot kirjasta jo kauan ennen kuin hän oli kuullutkaan Dan Brownista. Tämä oli mielessäni, kun aloitin kirjan lukemisen. Puoliväliin päästyäni olin kovasti ihmeissäni vertauksesta, sillä mieleeni tuli täysin toinen kirja kuin Da Vinci, johon olisin itse voinut Libri di Lucaa verrata. Ja se on Harry Potter. Libri di Lucassa on samat ainekset kuin Harry Potterissa, siitä ajatukseni varmaan johtuu. On nuori mies, jonka molemmat vanhemmat ovat kuolleet jonkun pahaa haluavan henkilön toimesta. Tämä pahan edustaja haluaa nuoren miehen erikoiset, jopa yliluonnolliset kyvyt käyttöönsä ja hänellä oma pikku armeija muita pahaa haluavia tukenaan. Nuori mies ja muut hänen kaltaisensa asuvat normaalin yhteiskunnan sisällä, mutta heillä on silti oma rinnakkaismaailmansa. On lähettäjiä ja vastaanottajia, vähän kuin jotkut tietyt ryhmät Potterissa. En tarkoita, että kirjailija olisi yrittänyt matkia tai mitään sellaista, mutta ainekset vaan toivat itselleni mieleen enemmin Potterin kuin Da Vincin.

Mistä sitten tulee "suuren yleisön" vertaus Dan Brownin läpimurtoon? Onko se pelkästään juonessa oleva salaliitto? Ja miksi kaikki salaseurat ovat aina samanlaisia? On hupullisia viittoja, amuletteja, kansainvälisiä sivukonttoreita, suuria salaisia yhteiskokoontumisia historiallisesti tärkeissä paikoissa valurautajalustaisten kynttelikköjen loisteessa auringon ja kuun ollessa oikeassa asennossa. Pahan akseli, joka tavoittelee maailman herruutta ja suurinta mahdollista valtaa... Se on oikeastaan aika läpikaluttua jo. Minulta jäi kokematta takakannen mainostama trilleri.

Sitäkin pohdin, että mistä moinen jännityksen puute johtui? Juonen ainekset ja henkilöhahmot antoivat kyllä aihetta odottaa jopa trillerimäistä kirjaa, mutta jotenkin koko homma vain lässähti. Johtuiko se sitten eräistä turhan silmiin pistävistä kliseistä vai mistä, en ole aivan varma. Yksi asia kuitenkin häiritsi läpi koko kirjan ja se oli turhan teknisten yksityiskohtien käyttäminen. Sama asia, joka Aikamatkustajan vaimossa on onnistunut täydellisesti. Kun kirjan hahmo omaa yliluonnollisia kykyjä, mutta elää normaalissa yhteiskunnassa, on paljon arkipäiväisiä asioita, joiden kanssa juonen yksityiskohdat ja uskottavuus joutuvat kamppailemaan. Eli miten hahmon omaavat kyvyt auttavat tai hankaloittavat "normaalia" eläämää. Aikamatkustajan vaimossa ne kohdat oli joko jätetty pois, selitetty ylimalkaisesti tai vain tavallaan annettu olla. Libri di Lucassa kirjailija on miettinyt asioita liian tarkasti. Jossain kohti huomaa, että hän on ajautunut juonessaan tilanteeseen, jossa kokee, että on pakko selittää jotenkin tarkemmin, ettei juoneen tulisi ristiriitaa. Tuollaiset kohtaukset ovat kuitenkin niitä, jotka lukija ohittaa nopeasti mikäli juoni itsessään on mukaansa tempaava. Silloin antaa anteeksi pienille epäjohdonmukaisuuksille, koska ne kuuluvat oikeaan elämäänkin. Ellei tietysti lukijan lähtökohtainen tarkoitus ole etsiä kirjasta virheitä tai muita ristiriitoja. Joka tapauksessa, epäoleellisten yksityiskohtien käyttäminen oli kovin häiritsevää.

Kirjan fyysisestä olemuksesta on sanottava pari asiaa. Lainasin kirjan paikallisesta kirjastosta, eli kirja on päällystetty muovilla eikä paperikantta saa kirjasta pois lukemisen ajaksi. Kirjailijan kuva on painettu paperikanteen niin, että se kurkkiin koko lukemisen ajan toisesta laidasta. Se on todella häiritsevää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kiinnitän tällaiseen huomiota. Liekö sitten ajatukset olleet muualla, kun kaikki pikkuasiat häiritsevät vai mikä vikana.. Toinen asia on kirjan suomennoksen kieliasussa. Kirjan loppupuolella mukaan tulee henkilö, jonka etunimi on Poul. Joka toisessa lauseessa hänen nimensä on kirjoitettu Paul ja joka toisessa Poul. Tooooodella häiritsevää, muttei tietenkään kirjailijan vika.

Oliko Libri di Lucassa sitten hyviä puolia? Toki. Moniakin. Ensimmäisenä se, että tapahtumapaikkana on Kööpenhamina. Virkistävää vaihtelua. Kuten se, että tanskalaiskirjailija kirjoittaa tällaisen kansainväliseen salaliittoon perustuvan kirjan. Mutta miksi päähenkilö oli italialaista sukua? Se oli pieni miinus pohjoismaisuudessa. Tietysti kirjan aihepiiri sinänsä on yksi todella positiivinen asia. Kirjat, kirjojen ja lukutaidon merkitys, antikvariaatit ja tiedon välitys. Tätä taustaa vasten ajatus päähenkilöiden omaamista lukijan taidoista on äärimmäisen mukavaa vaihtelua ainaiseen uskonnollisten salaliittojen kirjoon. Suosittelen kyllä luettavaksi kaikille salaliittojen ja kirjojen ystäville edeltävistä mielipiteistäni huolimatta.

Lumihiutaleet: * * 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olin ilahtunut, kun viimeisessä lauseessa suosittelit kirjaa ainakin salaliittojen ja kirjojen ystäville, vaikka se ei muuten odotuksia vastannutkaan. Olen lukenut ja kuullut niin paljon kielteisiä tai pettyneitä arviointeja tästä kirjasta, että en ole saanut aloitettua sen lukemista, vaikka olin ostanut sen itselleni heti kun se ilmestyi.

Teresita kirjoitti...

Kyllä se ehdottomasti kannattaa kertaalleen lukea. Niin huono se ei missään nimessä ole. Se, että kirja ei yllä davincin tasolle ei tee siitä huonoa..

Anonyymi kirjoitti...

Sain juuri kirjastosta lainattua kyseisen kirjan. Ennakko-odotukset olivat korkealla ja kirja piti otteessaan yli puolen välin, mutta jostain syystä lopussa juoni lässähti. Kannattaa kuitenkin lukea.