tiistai 3. maaliskuuta 2009

Slummien miljonääri

Vikas Swarup

(suomentanut Pirkko Biström, alkuperäisteos Q and A, kustantaja WSOY, Loisto pokkarit)

"Yhdeksältä aamulla juna höyryää asemalaituriin, joka on tungokseen asti täynnä touhukasta väkeä. Laskeudun laiturille ylläni sataprosenttisesta puuvillasta tehty repeytynyt safaritakki josta puuttuu kolme nappia, noen ja lian peittämät Levi's-farkut ja epäaito digitaalikello."

Parhaan elokuvan Oscarin tänä vuonna voittaneesta Slumdog Millionairesta on alun perin kirjoitettu kirja nimellä Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin. Olen yleisesti sitä mieltä, että kirja kannattaa aina lukea ennen leffaa. Tämä perustuu täysin kokemukseen ja on pelkästään tunnepohjainen reaktio. Mutta kohdallani toimiva. Niinpä ajattelin lukaista tämänkin ennen leffaan ja kerrankin jotain, joka on aivan viimeisintä hypeä etenkin, kun minulla ei ollut käsitystäkään mistä elokuvassa ja kirjassa on oikeastaan kyse.

Päähenkilö, köyhä tarjoilija, Ram Mohammad Thomas voittaa tietokilpailussa miljardin ja joutuu samana iltana poliisin pidättämäksi. Voittamisessa epäillään käytetyn vilppiä, sillä kuinka kouluja käymätön slummien kasvatti voisi tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin? Sitä paitsi tuotantoyhtiöllä ei ole rahaa maksaa miljardia. Tarinaan ilmestyy nuori nainen, asianajaja, joka päättää selvittää totuuden. Käyttikö tarjoilija vilppiä vai oliko kyse onnesta? Ram kertoo miten tiesi vastaukset kysymyksiin ja samalla vie lukijan ja asianajajansa uskomattomalle matkalle lapsuuteensa ja nuoruuteensa.

Swarup kirjoittaa nopeatempoista ja sujuvaa tekstiä. Tarinan myötä pääsee keskelle mausteista, meluista ja pölyistä Intiaa, ihailemaan Taj Mahalin sävyjen muuttumista auringonvalon myötä sekä tirkistelemään surullisia ihmiskohtaloja. Tarinassa on yksi hellyttävimmistä hahmoista, joihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Shankar. Hänen kohtalonsa on sanoinkuvaamattoman surullinen vaikka hahmosta jääkin jotenkin hirmuisen positiivinen kuva.

Mistä tahansa muusta maasta kerrottuna monet niin surulliset kuin onnellisetkin tapahtumat olisivat olleet jotenkin yltiökliseisiä tai jopa täyttä kitchiä, niin ilmaistakseni. Mutta kirja on kuin Bollywood. Sankari joutuu koville ja sankaritar kärsii ylenpalttisesti ja silti pahoja asioita ei jäädä märehtimään, vaan odotetaan sitä onnellista loppua ja auringonlaskua meren rannalla. Ehkä siinä on jotain oikeasta slummien elämästä, ettei kannata suunnitella seuraava ateriaa tai yöpaikkaa pidemmälle, eikä vastaavasti ole hyötyä kantaa kaikkea raskasta menneisyyttä mukanaan, sillä nykyisyydessäkin on tarpeeksi kestämistä. Intia ei ole kitchiä.

Vaikka monet tapahtumista ovat todella raa'ankin tuntuisia, silti kirja on positiivinen ja jopa hieman ilkikurinenkin kuvaus huikeasta tietokilpailuvoitosta. Loppuratkaisussa on juuri se piirre, mistä muutenkin pidän: juuri kun luulet tietäväsi miten kirja päättyy, sankari esittää kommentin, jonka vuoksi joudut tarkistamaan sivusuun menneitä yksityiskohtia kirjan aiemmilta sivuilta. Ja vasta sitten tulee se odottamasi ratkaisu. Veikkaan elokuvaa näkemättä, että tässä tapauksessa Oscar on mennyt oikeaan osoitteeseen, sillä tällaisella tarinalla saa varmasti aikaan monipuolisen seikkailun.

Slummien miljonööri on pohjimmiltaan kertomus köyhän ihmisen pyyteettömyydestä ja selviytymishalusta. Surullisista kohtaloista, elokuvatähtien kimalluksesta, suuresta rakkaudesta, kauniista sankarittaresta, pahaa uhmaavasta sankarista ja auringonlaskusta Taj Mahalin yllä. Jo pelkkä kirja on Hollywoodin versio Bollywoodista. Onnellinen loppu.

Lumihiutaleet: * * * *

9 kommenttia:

Maria L. kirjoitti...

En kommentoi kirjaa, koska en ole lukenut, enkä myöskään nähnyt elokuvaa. Kiitos kuitenkin myös tästäkin postauksesta, olen samaa mieltä siitä, että kirja kannattaa lukea ennen leffaa. Vaikka leffa joskus menisikin siitä pilalle. Silti.

Tätä halusin kommentoida:

Ajattelin lukea selitysteoksen siitä, miten voi olla mahdollista että töihin menee hermot samana päivänä kuin ne aloittaa, vaikka periaatteessa pitää työnsä sisällöstä.. ?

Jos löydät moisen kirjan, kerro minullekin. Minusta tuohon asiaan tiivistyy jonkinlainen ääretön elämän ironia: kun olet työtön, voisit periaatteessa tehdä mitä tahansa ja nauttia elämäsi vapaista hetkistä. Ja silti haaveilet työhön pääsystä, koska se tuo oman vapautensa. Ja auta armias - sillä sekunnilla kun "pääset töihin", se armoton jumputus, jota joskus myös v-alkuisella sanalla kutsutaan, alkaa jyskyttää otsalohkossa.

En pääse siitä yli enkä ympäri, että minun mielestäni tässä asiassa asuu ääretön ironia.

Teresita kirjoitti...

Tuossa sivupalkissa keikkuu luettavana Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Kirja ei tosin ole kovin lyhyt ja osittain jopa hieman vaikeaselkoinenkin lähinnä kikkailevien lauserekanteidensa vuoksi, mutta se mitä olen sitä aiemmin pidemmälle selaillut vaikuttaa lupaavalta. Joku (Eli Juha Siltala) osaa pukea sanoiksi sen miltä pienestä ihmisestä tuntuu kun kaikki ratkaisut tehdään periaatteella "kate Q1 ja Q2". Olen oppinut vihaamaan sanaa kvartaalitalous. Ja YT-neuvotteluista on tullut kohdallani rutiinia, joka lähinnä vain huvittaa... Kauheaa pyristelyä turhan takia. Jos on taantuma, niin on taantuma. Kyllä se noususuhdannekin vielä tulee.

Teresita kirjoitti...

insinööri ei näköjään osaa kirjoittaa sanaa 'rakenteidensa' oikein :)

Maria L. kirjoitti...

Voin kertoa että humanistit laitetaan suoraan ovesta ulos, eli yt-neuvottelut ovat aivan olematon käsite.

Yleisellä tasolla ajateltuna elämä on hyvin hankalaa tällä hetkellä, maalaisympäristön ihanuudesta huolimatta. Ja tiesin kyllä jo opiskelemaan lähtiessäni mitä humanistin polku tulee suunnilleen olemaan, ja että omalla kohdallani se tulee olemaan vielä vaikeampi (koska ei ole pätevyyttä mihinkään tiettyyn ammattiin, on vain rajattomalta tuntuva määrä yleistietoa asioista, joilla ei tunnu olevan mitään merkitystä työmarkkinoilla), mutta joskus kyllä oikeasti ja todella masentaa. Tänään on ollut sellainen päivä. Päivä jolloin tuntee kutistuvansa paineen alla, koska tuntuu että mikään ei koskaan järjesty hyvin. Tuskin edes ylipäänsä järjestyy, puhumattakaan hyvästä.

Pitääpä hankkia Siltalan kirja luettavaksi. Ja odotan kyllä kommenttejasi tästä. ;)

Ahmu kirjoitti...

Hui, minulla on ihan samanlainen tilanne tulevaisuudennäkymien suhteen, kuin Marialla. Olen melkein valmis humanisti, eli työmarkkinoille ei ole mitään asiaa tällaisena aikana, kun työkokemustakaan ei ole vielä varsinaisesti omalta alalta karttunut muutamia projekteja enempää. Museologian opintoni sentään antavat jonkun pätevyyden museoalalle, mutta mistäs kaupunki lomauttaa ensimmäisenä ellei kulttuurisektorilta? Hiphei.

Oikein romantisoitu tulevaisuusnäkymä...

Teresita kirjoitti...

Niin, tänään sain uuden lomautuspaperin käteen. Muutamia viikkoja tässä keväällä. Absurdia on se, että olisi töitä mitä tehdä, työpöytä pursuaa paperia, mutta toinen kvartaali pitää saada plussalle, niin tehdään sitten työt kiireemmin ja istutaan kotona lopun aikaa pyörittämässä peukaloa. Blah.

Ahmu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Maria L. kirjoitti...

Ahmulle pitää kommentoida, että kaikista humanisti työllistymiseen ja yleensä työelämään liittyvistä vaikeuksista huolimatta: usko huomiseen.

Se kannattaa, koska pienetkin jutut saattavat poikia isoja juttuja, jotka puolestaan saattavat kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Omalla kohdallani on ehkä käymässä näin. En voi sitä vielä tietää, mutta se on mahdollista, ja haluan uskoa + luottaa kaikkeen tähän. Sekä ylipäänsä siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Uskon myös, että tämä pätee meidän kaikkien elämiin. Huolimatta siitä, että aina välillä on niitä huonojakin hetkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiset! Suosittelen, että katsotte elokuvan ennen kirjan lukemista! Huomatkaa, että elokuva vain ja ainoastaan pohjautuu kirjan tapahtumiin. Minulla meni koko elokuva elämys ihan piloille, kun olin lukenut kirjan ensin. Tulin vain vihaiseksi, vaikka elokuva olikin todella oscareidensa arvoinen.