sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Puhdistus

Sofi Oksanen

(kustantaja WSOY)

"Valokuvassa kaksi nuorta tyttöä seisoivat rinnakkain ja tuijottivat kameraan, mutta eivät uskaltaneet hymyillä sille."

Ystäväni suositteli minulle tätä kirjaa jo kauan ennen Finlandia-ehdokkaidenkaan valintaa. En saanut aikaiseksi lukea tätä silloin ja pian palkinnon saannin jälkeen (puhumattakaan Runebergista), osoittautui mahdottomaksi saada kirjaa kirjastosta. Onneksi lukevia tuttavia on paljon, niin pääsin minäkin Aliiden maailmaan. Jätän nuo palkinnot ja muut tittelit omaan arvoonsa, sillä niistä on puhuttu ja kirjoitettu vaikka kuinka paljon. En aio lokeroida kirjaa pelkästään sillä perusteella, koska se on vähän sama kuin kaikki Oscarin voittaneet elokuvat olisivat takuuvarmasti hyviä.

Oksasella on kirjoittajana tyyli, jossa hän ei pidä lukijaa liian tyhmänä. Se on aina asia, josta lukiessani pidän. Jotain jätetään kirjoittamatta, mutta silti lukijan ei tarvitse arvailla liikaa. Sellainen tyyli on varmasti vaikeaa, mutta Puhdistuksessa ainakin toimii erinomaisesti. Takaumat ja Hansin muistiinpanot täyttävät tyhjiä kohtia juuri sopivalla tahdilla. Alku lähtee sopivalla tempolla käyntiin, vaikkei tarinan punaista lankaa paljasteta hetkeen. Juuri niitä kirjoja, joissa vielä viimeinenkin sivu täydentää tarinaa. Myös Oksasen tapa kuvata tuoksuja ja ääniä on mainio. Pelkät sanat paperilla saavat Aliiden mökin heräämään eloon lukijan mielikuvituksessa. Kärpäsen surina katossa ja sipulin haju. Auton ääni pihatiellä ja lattialaudan narahdus.

Juoni sinänsä on aika ikiaikainen tarina sisarkateudesta, mustasukkaisuudesta, petoksesta ja hyväksikäytöstä. Tapahtumapaikka Viro tuo siihen kuitenkin omanlaisensa leiman. Kotiseuturakkaus, koti-ikävä ovat vahvasti esillä päähenkilöiden elämässä. Mutta kuten Aliide kirjan loppupuolella pohtii: aina tulee uusia saappaita, jotka marssivat jättäen heikommat jalkoihinsa. Kirjan tunnelmassa tulee hätkähdyttävästi esille toisen maailmansodan ja kommunismin seurausten aiheuttama pelko siitä, että koska tahansa voi tulla joku ja viedä sinut pois.

Puhdistus on kirja naisista. Ja heikkojen sortamisesta. Nämä asiat vaikuttavat aika paljon kirjan henkilögalleriaan. Naiset ovat kirjan hyväksikäytettyjä, mutta kuitenkin lopulta selviytyjiä. Vaikkakin kaikki eri tavalla. Aliiden hahmo on suorastaan pelottavan tyyni tapahtumien edetessä. Pelottavuutta lisää Aliiden määrätietoinen tapa selviytyä vaikeista tilanteista, kun ajattelee miten vinoutunut hänen syynsä selviytyä on. Zara puolestaan edustaa kirjan tulevaisuuden toivoa ja Talvi on jo turvassa, toisessa maassa. Kuten eräs ystäväni totesi, Puhdistuksessa yksilötason ratkaisut nivoutuvat mielenkiintoisesti yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Minusta ei oikein ole tämän syvempiin analyyseihin näin yksinpuheluna. Kokonaiskuva kirjasta oli lukukokemuksena positiivinen vaikka periaatteessa kirjan sisältö oli jossain määrin kovin inhorealistinen enkä yleensä pidä sen tyyppisistä kirjoista. Johtunee varmaa siitä, että rankoista kohtaloista lukeminen on masentavaa, koska uppoudun yleensä tarinaan kuin tarinaan aika syvälle. Kirja on joka tapauksessa varmasti palkintonsa ansainnut. Loppukaneettina mainittakoon, että pidin kovasti myös kirjan fyysisestä olemuksesta; fonteista ja paperin laadusta. Sujuvaa luettavaa niidenkin ansiosta.

Lumihiutaleet: * * * *

2 kommenttia:

Maria L. kirjoitti...

Kiitos tästä. En ole Puhdistusta vielä lukenut, ja kieltämättä hiukan epäröin "kirjaa ympäröivän menestystarinan vuoksi" (olen siinä mielessä outo, että alan monesti karttaa kaikkea sellaista mikä "menestyy", vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä).

Minusta analyysisi/kirjaa koskevat mietteesi olivat aitoja ja iskeviä, ja sait ainakin minut vaakutetuksi siitä, että kirja kannattaa lukea. Voiko parempaa kirjallisuuskritiikkiä olla? ;)

Teresita kirjoitti...

Kiitos takaisin! Kirja oli ehdottomasti luettava vaikkei aiheesta varsinaisesti pitäisikään, koska tunnelma säilyi koko teoksen ajan. Pidän ehjistä kokonaisuuksista!