sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Aikamatkustajan vaimo

Audrey Niffenegger

(suomentanut Paula Korhonen, alkuperäisteos The Time Travelers Wife, kustantaja Gummerus)

"Nauramme, eikä mikään voi ikinä tehdä meitä surullisiksi, emmekä me voi ikinä menettää tätä, eikä kumpikaan meistä voi kuolla tai joutua kauas pois. Nyt olemme tässä, eikä mikään voi pilata tätä täydellistä hetkeä tai varastaa meiltä tätä iloa."

Olin lukenut paljon kommentteja ja mielipiteitä Aikamatkustajan vaimosta. Pelkästään ylistäviä ja ihailevia. Niinpä päätin hankkia teoksen käsiini. Nopeasti selvisi, että kirjakaupat eivät voi auttaa minua, koska painos on myyty loppuun aikaa sitten. Sekä sidottuna että nidottuna. Harmittelin asiaa ja laitoin palautettakin Gummerukselle, koska tämä ei ole ainoa kirja kyseiseltä kustantamolta, jota olen etsinyt kirjahyllyyni ja jonka kohdalla olen hieman myöhässä. Lähinnä minua kiinnostaa, milloin kustantamot yleensä ottavat uusintapainoksen? Kun tulee tarpeeksi kyselyitä vai jonkun tietyn ajan kuluttua vain? En ole vielä saanut vastausta.

Myöhemmin olin kirjastossa tekemässä "hakuammuntaa" eli kulkemassa hyllyjen välissä etsien mielenkiintoisen näköisiä kansia tai kirjan nimiä. Pysähdyin scifi- ja fantasiahyllyn kohdalle ja Aikamatkustajan vaimo odotteli hyllyn reunalle esille aseteltuna. Tietysti sieppasin kirjan aikailematta mukaani, mutta mieltäni jäi askarruttamaan kirjan sijoituspaikka. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt kirjasta muuta kuin takakansitekstin antaman kuvan ja se ei mielestäni kuulunut mihinkään varsinaiseen scifi-osastoon, muuta kuin sanan 'aikamatkailu' takia.

Nyt kirjan luettuani olen edelleen samaa mieltä. Miksei kirja voisi olla ihan peruskaunokirjallisten teosten joukossa, miksi se on luokiteltu scifi/fantasiahyllylle? Itselleni se ei ole mikään ongelma, koska en jaksa välittää luokitteluista muutenkaan, vaan etsiskelen kirjoja kaikilta osastoilta. Mutta jollakulla voi olla epäluuloja scifi-luokittelua kohtaan ja sillä tavalla menettää tässä kohtaa äärimmäisen hienon ja häkellyttävän lukukokemuksen.

Tarina kertoo Claresta ja Henrystä, jotka tapaavaat Claren ollessa kuusi ja Henryn 36-vuotias. He menevät naimisiin, kun Clare on 23 ja Henry 31. Tämän mahdollistaa aikasiirtymähäiriö, joka vaivaa Henryä. Hän tempautuu hallitsemattomasti ajasta toiseen omaan menneisyyteensä ja tulevaisuutensa ja tietysti joutuu sekä vaarallisiin että huvittaviinkin tapahtumiin. Enemmän juonesta ei kannata kertoa, kehotan lukemaan kirjan!

Kirja oli hämmentävä. Hengästyttävä. Traagisen surullinen ja hilpeän ilkikurinen yhdellä kertaa. Henry ja Clare kulkevat mukanani lopun elämääni, niin vaikuttavia he tavallisuudessaan olivat. Tai epätavallisuudessaan. Vastakohtaisuuksien luominen ja kuvaaminen niin tunteissa kuin adjetiiveissa on kirjan viehätyksen ydin. Toisaalta minä en kyllä osaa kuvata mikä oli tai on kirjan vetovoiman ydin. Eikä se tietenkään ole tärkeää, sillä kysymys on aina kokonaisuudesta. Ja tällä kertaa se oli mahtava!

Kirja on kuvaus kaipuusta, suuresta kaiken voittavasta rakkaudesta, odotuksesta, elämänilosta ja kuolemanpelosta. Ilman mitään paatoksellisuutta tai krumeluuria. Olo jää tyhjäksi, kun kirja loppuu. Silti tunne on hieman riemullinen, sillä se on loistavan kirjan merkki!

Olen taas löytänyt yhden uuden!

Lumihiutaleet: * * * * *

3 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Huuah! Mukavaa, että pidit kirjasta! Tup hengästyttävä on kyllä hyvä sana kuvaamaan sitä fiilistä, joka lukukokemuksen jälkeen jäi. Jotenkin tekisi mieli lukea kirja uudelleen, mutta en usko, että se olisi toisella lukukerralla yhtä hyvä. Lumous särkyisi. Parempi jättää kirja hyvien muistojen hyllyyn.

Teresita kirjoitti...

Tajusin tänään, näin päivä kirjan loputtua, että se oli myös puhtaan surullinen kirja. Ei ahdistavan, pelottavan tai tuskaisen surullinen, vain pelkästään surullinen.

Niffenegger saa lukijalle saman tunteen, jota päähenkilöt kokevat vääjämättömän loppuratkaisun edessä: eikö mitään voi tehdä?

Ja vielä sen verran pitää hehkuttaa, että tällainen tarina, joka perustuu takaumille, jotka ovat todellisuutta ja tulevaisuuden näkymille, jotka pian ovat menneisyyttä, on tietysti haastavaa kirjoittaa, mutta myös kadehdittavaa mielikuvituksen lentoa :) (Järkyttävä lauserakenne..)

Ahmu kirjoitti...

On haastava ja mielenkiintoinen. Ihan tolkuttomasti on kirjan lukemishetkestä lähtien tehnyt mieli ryhtyä kokeilemaan samanlaista kerrontaratkaisua, mutta luulen vahvasti etteivät kirjoittajataitoni vielä ihan riitä sellaiseen. Ehkä joskus.