lauantai 1. marraskuuta 2008

Kuun kirkkaus


Lian Hearn

(suomentanut Jaakko Kankaanpää, alkuperäisteos Brilliance of the Moon, kustantaja Otava)

"Valtakuntasi on ulottuva mereltä merelle, mutta rauhan hintana vuotaa veri. Viidellä taistelulla saat rauhan, neljällä jotka voitat ja yhdellä, jonka häviät.."

Kuun kirkkaus on Otorin klaanin trilogian viimeinen osa. Ensimmäiset osat, Satakielilattia ja Nurmi vuotenaan, kertoivat tarinaa orvoksi jääneestä Takeosta, hänen kohtalostaan Otorin klaanissa ja Kolmessa valtakunnassa. Kyseessä on perinteinen hyvän ja pahan taisto, mukana traagista rakkautta, ripaus yliluonnollisia kykyjä, suuria sotajoukkoja ja sotureiden kunniaa. Tavallista erikoisemman tarinasta tekee sen ympäristö. Otorin klaanin tarina sijoittuu Kahdeksalle saarelle historiallista Japania muistuttavaan maailmaan.

Kirjailija johdattaa lukijansa kirsikkapuiden ja vesiputousten kauniiseen maisemaan. Japanilaistyyppistä luontoa kuvataan kaikissa kirjoissa todella mukaansatempaavasti. Voisi kuvitella itsensä ratsastamassa Takeon joukkojen mukana vuodenaikojen vaihtuessa ympärillä. Tunnelman syntymiseen vaikutti mielestäni myös kirjan ulkoasu fonttivalintaa ja kirjan kokoa myöten. Tarinan parasta antia olivat ympäristökuvausten lisäksi soturikulttuurin nyanssit kunniallisine kuolemineen ja etiketteineen.

Toki tarinassa on paljon muutakin kuin sotaa ja sotureita. Takeon ja Kaeden välillä traaginenkin rakkaus kuljettaa päähenkilöitä ympäri Kolmea valtakuntaa, kun kohtalo puuttuu peliin aina ratkaisevalla hetkellä. Kaeden elämää säätelevät miesten maailman naisille asettamat säännöt, jossa liian vahvat naiset koetaan uhkana. Takeo puolestaan taistelee perimiensä ominaisuuksien ja tulevaisuuden vaatimusten ristitulessa. Kaikki menneisyyden ratkaisut tulevat kummittelemaan enemmin tai myöhemmin.

Kirjan loppupuolella vihjataan jo tulevaan. Takeota koskeva ennustus ei ehdi käydä toteen kokonaisuudessaan näiden kirjojen sivuilla vaan luvassa on itsenäinen jatko-osa. En ole tarkistanut saako sitä jo suomeksi, mutta itselläni hyllyssä komeilee The Harsh Cry of the Heron. Taitaa joutua odottamaan hetkisen lisää. On muita kirjoja jonossa ensin :)

Lumihiutaleet kirjalle: * * *
Lumihiutaleet saagalle: * * * *

6 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Ostin kuin ostinkin sitten sen MacBookin ja vielä uusimman version, jossa on hieno "touchbad". Hipelöimällä kyseistä levyä eri sormiyhdistelmillä, saa koneen tekemään vaikka mitä temppuja. Todella toimiva kone ainakin kirjoituskäytössä!

Tyytyväinen olen :)

Teresita kirjoitti...

Loistavaa, loistavaa! Mielestäni ehdottoman käyttökelpoinen kapistus. Ei ollenkaan huono valinta!

Ahmu kirjoitti...

Kyllä, 2000 sanaa päivässä ja kuukauden aikana 50 000. Melko hulvaton yritys.

Mutta tosiaan, innostuin kun löysin noita bloggerin sivupohjia. Monta todella kaunista. En vaan ole vielä keksinyt miten sellaisen imuroitavan pohjan saa mäkillä auki niin, että sen saa asennettua. Tuollaisella html-koodirimpsulla osaan kyllä pelata, mutta tuo imurointi ei suju... Kerro jos keksit miten se toimii.

Ahmu kirjoitti...

Tällä hetkellä minulla on nettiselaimena se Macin mukana tuleva safari, mutta pitääkin miettiä, jos Tulikettu toimisi paremmin. Täytyypä pyörähtää tuolla mainitsemallasi eskustelupalstalla katselemassa, jos löytyisi jokin hyvä vinkki koneen käytettävyyden lisäämikseksi. Olen kyllä ollut ihan älyttömän tyytyväinen: aivan loistava ostos!

Ahmu kirjoitti...

Vaikka lomautus ei kai noin yleisesti ottaen ole hirveän mukavaksi koettu asia, niin hyödynnä ihmeessä! Kovasti itsellänikin tuntuu töiden takia sosiaaliset suhteet jäävän... jossain vaiheessa sitä huomaa, ettei kukaan enää soittele, kun joutuu kumminkin sanomaan ettei ehdi/jaksa/pääse.

Työt rajoittavat elämistä!

Maria L. kirjoitti...

Hieno pohja. Aikanaan kokeilin bloggeria, mutta en osannut käyttää, joten päädyin vuodatukseen. Ja nyt sieltä Wordpressiin. Ehkä tätäkin oppisin käyttämään. Eikös täälläkin voi tehdä pohjia itse, jos osaa koodia? Wordpressissa tämä toiminto on käsittääkseni maksullinen.

Jaksamista syksyyn. Minulle marraskuu ei ole koskaan tehnyt tiukkaa, johtuen kai siitä että näin aikanaan päivänvalon ensimmäistä kertaa isänpäivän tienoolla. Yhdistän tähän vuodenaikaan lähinnä kaikkea positiivista, pimeydestä huolimatta.