lauantai 11. lokakuuta 2008

Unohdettu Ombria


Patricia A. McKillip

(suomentanut Natasha Vilokkinen, alkuperäisteos Ombria in Shadow, kustantaja Karisto)

"Nyt kun hän näytti olevan peruuttamattomasti ihminen, ihmismäiset kysymykset alkoivat kuhista hänen mielessään, asiat, jotka hän oli määrittämättömässä olotilassaan jättänyt vuosiksi vaille huomiota. Kuka minä olen? hän ihmetteli hiljaa, ja yhtä kiihkeästi hän kysyi noidalta: kuka sinä olet? Mikään ei enää näyttänyt varmalta; hänestä tuntui, että jos hän lakkaisi ajattelemasta asiaa, hän saattaisi jopa unohtaa kuinka kävellään."

Luin tuossa aikaisemmin McKillipin toisen teoksen Basiliskin laulu. Siinä tarinan juoni kietoutui soittimien ja musiikin ympärille. Unohdettu Ombria puolestaan kutoo kertomustaan piirtämisen ja nimenomaan hiilellä piirtämisen ympärille. Pakostakin mietin, että mahtaako seuraava McKillipin kirja kenties tuoda runoutta tai kuvanveistoa tai jotain muuta luovaa elementtiä fantasian maailmaan. Näissä kirjoissa päähenkilöiden voimat nousevat heidän luovuudestaan aluksi heidän itsensä tietämättä ja ymmärtämättä. Tarinan edetessä tämän voiman avulla on mahdollista palauttaa maailmaan tasapaino, jota joku pimeämmän puolen edustaja on horjuttanut.

Unohdetusta Ombriassa seikkailevat orvoksi jäänyt nuori ruhtinas; hänen isänsä rakastajatar, entinen kapakkapiika; varjoihin unohdettu velho ja hänen vahakaisensa; ruhtinaan äpäräserkku, joka piirtää hiilellä varjoihin kätkeytyvän maailman ääriviivoja ja rauhoittaa sillä levotonta vaeltajasieluaan. Ja sitten on tietysti se paha, Musta Valtiatar, jonka ikä on mysteeri ja vallanhimo suunnaton. Näillä aineksilla syntyy hieman unenomainen, jopa ikiaikainen tarina hyvän ja pahan taistelusta ja suurista voimista, joita piilevä maailma kantaa sisällään.

Hieno tarina jälleen. Ehdottomasti. Tuo luovuuselementti ei ole ainoa yhtymäkohta Basiliskin lauluun, sillä kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen tapaan kuvata jonkun naispäähenkilön pukeutumista. Basiliskin laulussa se oli ruhtinaan typerämpi tytär ja Unohdetussa Ombriassa velhon vahakainen Mag. McKillip kuvaa pukujen elementtejä, värejä ja materiaaleja, osana tilanteen tunnelmaa. Ei niinkään luodakseen yksityiskohtaista selitystä mitä kukakin hahmo kantaa yllään, vaan tuoden omituisia piirteitä juonenkäänteisiin. Osa niistä jäi ehkä tälle lukijalle pimentoon, mutta kirjoitustyyli on kyllä kiinnostusta ylläpitävä.

Kuten totesin jo Basiliskin kohdalla, ei tämä ole perinteistä fantasiaa, mutta se on vain vahvuus eikä heikkous ja saa kyllä odottamaan seuraava kirjaa. Lisäksi tällaisia on mukavaa napsia "välipalana". Saa kokonaisen kertomuksen yhden kirjan muodossa, eikä tarvitse sitoa mielikuvitustaan moniosaisiin puuduttaviin saagoihin. Ja tässäkin Ombrian sukupuu tuli jo esiteltyä, ei siinä välttämättä vaadita erillistä liitettä kirjassa esiintyvistä aatelissuvuista. Ei sillä, etteikö myös sellaisia tarinoita olisi mukavaa lukea.

Lumihiutaleet: * * * * *

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Tuhokapitalismin nousu


Naomi Klein

(suomentanut Ilkka Rekiaro, alkuperäisteos The Shock Doctrine: the Rise of Disaster Capitalism, kustantaja WSOY)

"Tämä kehitys on viety pisimmälle Israelissa. Koko maa on suojattu muurilla, ja sen ympärillä asuu pysyvillä punaisilla vyöhykkeillä ihimisiä, joita ei milloinkaan päästetä sisään. Juuri tältä yhteiskunta näyttää, kun se on menettänyt taloudellisen kimmokkeen rauhan solmimiselle ja kun on sen taloudellisen edun mukaista käydä loputonta terrorismin vastaista sotaa, jota on mahdoton voittaa. Aidan toinen puoli näyttää Israelilta ja toinen Gazalta."

Kirjahyllyssä on viime viikoilla ollut hiljaista. Töissä on ollut kiireitä ja sitten vielä vähän lisää kiireitä. Toisena syynä on ollut tämä tiiliskivi, jota olen kahlannut läpi. Naomi Kleinilla on niin paljon asiaa, ettei sitä pysty kovin nopealla tahdilla sisäistämään ja rehellisesti on sanottava, että välillä maailmantalouteen liittyvät asiat ovat äärimmäisen tylsää luettavaa. Miksi sitten kahlasin kirjan läpi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikesta huolimatta jäin siihen koukkuun.

Klein kirjoittaa maailmanlaajuisesta vapaan kaupan rintamasta, joka Tuhokapitalismin nousussa saa vähintäänkin salaliiton leiman. Kirja on ennen kaikkea paljastuskirjan tyylinen tai ehkä sen tarkoitus on shokeerata ja provosoida lukijaa. Vapaan kaupan ajattelijoita ei liiemmin säästellä kirjan sivuilla vaan jatkuvasti nousee esiin samoja nimiä, henkilöitä ja yrityksiä, jotka ovat hyötyneet maailmalla tapahtuneista katastrofeista taloudellisessa mielessä hyvinkin paljon.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen voimakaskin kritiikki Kleinin väitteille. Hänellä on kirjan lopussa uuvuttava lähes 80-sivuinen lähdeluettelo, joten taustat on kyllä tarkistettu. Silti välillä tulee ajatus, että ehkä kirjoittaja vetää hieman liian suoria johtopäätöksiä esimerkiksi Neuvostoliiton romahduksesta. Ehkä siinä oli muitakin tekijöitä, kuin vain Chicagossa taloustieteitä opiskelleet konsultit, (mutta tämä vain mielipiteenä). Toisaalta, jos osakin kirjan asioista on kuten Klein väittää, niin maailman voi nähdä aika erilaisin silmin. Jos sanotaan, että raha määrää kaikesta, niin se on kyllä ajatus joka syöpyy lukijan mieliin kirjan edetessä.

Kleiniä on moitittu siitä, että hän kirjoittaa vain syytöksiä eikä tarjoa ollenkaan ratkaisuja, mutta mielestäni se ei ehkä ollutkaan tämän kirjan tarkoitus. Veikkaan, että suurimmalle osalle lukijoita kirjan sisältö tarjoaa kokonaan uudenlaisen maailman ja uusia näkökulmia niin kovin moniin tuhoisiin tapahtumiin maailmalla. Sellaisten asioiden sulattelukin vie aikansa. Sitä paitsi fyysisesti kyseessä olisi ollut täysin käsittämättömän painava järkäle, jos siihen olisi lisätty vielä poliittinen ohjelma, kuinka kaikki maailman ongelmat ratkaistaan. Mielestäni kirjan suurin tarkoitus on herättää keskustelua ja saada ihmiset näkemään esimerkiksi Irakin sodan syyt toisin. Moni varmasti on miettinyt, että mitä järkeä on ensin pommittaa kaikki rakennukset maan tasalle ja sitten organisoida jälleenrakennusoperaatio? Minä ainakin mietin, enkä vain insinöörin näkökulmasta. En vain ole ollut tarpeeksi fiksu, tai ehkäpä olen uskonut maailman hyvyyteen liikaa, jotta olisin oikeasti voinut nähdä sen mitä meidän kaikkien silmien edessä tapahtuu. En nyt tarkoita, että uskoisin jokaista yksityiskohtaa, mikä kirjassa esitetään, mutta ei sieltä tarvitse ottaa kuin suuret linjat ja silti ollaan jonkin sellaisen käsittämättömän ahneuden edessä ettei sitä voi vain ymmärtää.

Kirjasta on sanottu useassa tilanteessa ja julkaisussa, että tämä kirja kaikkien kannattaisi ehdottomasti lukea. En ole millään tavalla vastaan tuota ajatusta. Jokainen meistä tarvitsee jotain tällaista pysyäkseen hereillä maailman tapahtumien suhteen. Se, että mikä on totuus mistäkin asiasta, on täysin mahdoton selvittää, mutta lähelle pääsee, jos joskus perehtyy johonkin asiaan enemmän kuin vain sen, mitä länsimainen media meille syöttää. Tai mitä sen annetaan syöttää. Kriittisyys on tärkeää. Niin tätä kirjaa lukiessa kuin sen kuvaamia tapahtumia seuratessa. Se auttaa ymmärtämään tätä hetkeä ja historiallisia linjoja. Usein historiassa tapahtuneita asioita kuvataan vain yksittäisinä tapahtumina vaikka edellisen tapahtuman ratkaisu usein kätkee sisäänsä seuraavan aloituksen. Se kuuluisa historiallinen jatkumo. Eivät taloudelliset asiat vain ala jostain ja lopu johonkin vaan kaikella on syynsä ja seurauksensa. Tätä jatkumoa Klein esittelee kirjassaan erittäin mielenkiintoisesti ja johdonmukaisesti.

Kirjan perusajatuksena on se, että vapaata kauppaa kannattavat lobbaajat ovat saaneet hallitukset ympäri maailmaa tekemään ratkaisuja valtioiden taloudessa, jotka heikentävät valtion omaa valtaa ja sosiaalisia turvaverkkoja ja luovat enemmän valtaa globaaleille yrityksille, joiden pääasiallinen tarkoitus on hyötyä maan heikosta tilanteesta taloudellisesti. Mitä suurempi katastrofi, sen suuremmat ja globaalimmat yritykset käyvät kilpailua jälleenrakennusurakoista. Kaiken tämän seurauksena varallisuuserot kasvavat ja syntyy nk. vihreitä vyöhykkeitä, jossa ne keillä on rahaa, voivat ostaa itselleen turvallisen elämän muurien suojaamilta alueilta ja ne, keillä ei ole varallisuutta, joutuvat taistelemaan nk. punaisilla alueilla, missä elämä on kirjaimellisesti päivittäistä taistelua. Rauha ei ole enää taloudellisesti houkuttavaa. Ennen pelkkä sodan uhka sai kurssit laskuun, mutta nykyisin, tuhokapitalistien maailmassa, katastrofeista osataan hyötyä voimakkaasti. Etenkin USA:n johdolla.

Tuo oli vain äärimmäisen kapea tulkinta kirjan sisällöstä eikä se missään nimessä tee oikeutta teokselle. Ontuvaa analyysia, mutta nyt ei irtoa parempaa, tai sitten se menisi pitkähköksi selittelyksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään huuhaa-vasemmiston hyökkäys kapitalistipossuja vastaan, vaan äärimmäisen hyvin esitetty ja perusteltu syytös maailman talousvaltaapitävien tahojen toimista. Ainoana miinuspuolena on kirjan paino, joka teki selällään lukemisesta lähes mahdotonta. Eli jos vain aikaa ja mielenkiintoa löytyy, kannattaa teoksen ehdottomasti perehtyä. Pieni poliittisen historian tuntemus ei ole pahasta, mutta ei mitenkään välttämätöntä.

Seuraavaksi tartun todenteolla Aakkoshaasteeseen, koska se on jäänyt vähän jumiin. Muutamien kirjainten kohdalla tulee ongelmia, mutta olen kyllä tehnyt jo suunnitelman miten edetä. Aika tulee varmaan pahasti vastaan, sillä kun katson taaksepäin, on lukuvauhtini kuukausitasolla aika laimea, vain muutama kirja. Kiirettä siis pitää. Firman lomautukset tulevat tässä kohdin hyvään tarkoitukseen, mutta kai sitä pitäisi kotonakin jotain tehdä... Kuten laittaa puutarha talvikuntoon tai tehdä suursiivous. Kaikenlaista sellaista tavallista ja arkista. (=huono omatunto puhuu, olen katsonut koko viikonlopun WestWingiä DVD:ltä ja lukenut kirjoja.. Pitäisi ainakin imuroida. Ja siivota keittiö. Ja lakaista lehdet portailta. Ja käyttää koiraa pitkällä lenkillä. Ja varmaan pestä pyykkiä ja vaihtaa lakanat. Ja ehkä jopa pyyhkiä pölyjä. Ja sitten olisi vielä yksi tilkkutäkki, joka on ollut tekemättä jo puolivuotta. Ja se tenava kenelle lupasin täkin ryömintäpeitoksi; no arvaatte varmaan, että hän kävelee jo kohta. Jee..)

Lumihiutaleet: * * * * *