sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Viiden vuoden yksinäisyys


Sauli Niinistö

(kustantaja Teos)

"Kuinka korkealle kusi voi nousta? Päässä tai hatussa? Ja joko olisi silinterin tarvetta? Peilikuvani aloittaa taas tivaamisen."

Sauli Niinistö kirjoittaa Viiden vuoden yksinäisyyden aluksi ettei tarkoituksena ole käydä läpi politiikan tapahtumia tyhjentävästi kirjassa kuvailtuna aikakautena eikä myöskään ole tarkoitus antaa poliittista ohjelmajulistusta. Kirja sisältääkin oivan kokoelman anekdootteja poliittisilta kentiltä niin kotimaasta kuin Euroopan ympyröistä. Lisäksi muutamat poliittiset, aikanaan paljon medioissa olleet tapahtumat Niinistö on kirjoittanut "kansantajuiseen" muotoon eli jopa minullekin muodostui jonkinlainen käsitys tiettyihin Suomen talouspolitiikkaan liittyviin tapahtumiin. Aikanaan en ole jaksanut niitä varmaan edes otsikoista seurata, koska on kyllä myönnettävä, että niin kiintoisaa kuin talouspolitiikka (kansainvälinen ja kotimainen) varmaan voikin olla, itse en ole oikein koskaan siihen millään asteella perehtynyt.

Niinistö pohtii kirjassaan myös omaa itseään ja omien päätöstensä oikeellisuutta. Valtiovarainministerin paikka 90-luvulla ei ole ollut suosituimpien päätösten paikka. Populismille ei ole ollut sijaa. Ironinen tyyli sekä omia että muiden päätöksiä kohtaan on virkistävää luettavaa.

Olen lukenut joidenkin kirjamessujen aikaan messuliitteestä Niinistön haastattelun, jossa oli maininta siitä, että Niinistö pitää ihmisten tarkkailusta, koska sillä tavoin voi oppia heistä ja ympäröivästä maailmasta paljon. En nyt muista aivan sanatarkkaa muotoa, mutta perusajatus kuitenkin meni niin. Kirjasta saa samantyyppisen käsityksen. Kuvaukset Angela Merkelin ja Gerhard Schöderin eroista, Martti Ahtisaaresta tai vaikka Paavo Lipposesta ovat mielenkiintoista luettavaa. Niinistö kirjoittaa huomioistaan heidän persoonastaan tai tekemisistään sen kummemmin tuomitsematta tai hyväksymättä. Toki näitäkin kommentteja löytyy, mutta pääasiallisesti kysymys on todella puhtaista huomioista. Pienistä asioista, joista arkipäiväisessä uutisoinnissa ei koskaan kuule. Tietenkään.

Kirjaa lukiessa tuli väistämättä mieleen, että onko tämä todella Niinistön tapa kirjoittaa vai onko diplomaattisia sanakäänteitä joutunut hakemaan? Voisiko rivien välistä lukea jotain muuta? Rehellisesti sanottuna en osaa yksilöidä, mistä sellainen tunne lukiessa tuli. Niinistö ei kuitenkaan listaa älyköitä eikä idiootteja, ei ehkä koe olevansa niin paljoa muiden yläpuolella, että voisi sitä julkisesti tehdä. Mitä sitten rivien välissä sanotaan ja mikä on Niinistön mielipide kirjassa kuvailluista henkilöistä oikeasti, taitaa olla vain hänen asiansa. Viisas valinta ja selkeästi osoittaa sen, ettei vielä ainakaan kirjan kirjoittamisen aikaan ole tarvinnut ostaa silinteriä.

Luin kirjan aika paljon ilmestymisensä jälkeen ja Niinistöltä on tullut jo toinenkin kirja. Mutta se ei mielestäni vähennä kuvailtujen aikojen ja tapahtumien mielenkiintoa. Etenkin tarinat Euroopan Unionin kokouksista ja siellä kohdatuista henkilöistä olivat todella mielenkiintoista luettavaa. Kukapa ei haluaisi pientä kurkistusta kulissien taakse? Lempianekdoottini oli eittämättä Sikarisota, jota Erkki Tuomioja kävi Gerhard Schröderin kanssa. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka muista välimättä pistävät tupakaksi. Tai sikariksi, kuten tässä. Pisteet siis Tuomiojalle!

Ostin kirjan, kun se ilmestyi pokkarina. Loistolle pari miinusta huonosta tavutustyöstä. Muuten pelkkää plussaa, että myös kotimaisten politiikkojen ajatuksia voi ostaa järkihintaan kesälukemisiksi. Haluankin lukea Hiljaisten historiankin ennen kuin ehdin unohtaa liikaa tämän kirjan tunnelmista.

4 kommenttia:

Ahmu kirjoitti...

Hui hai. Olet lukenut viime aikoina niin fiksun tuntuista kirjallisuutta, etten oikeastaan osaa sanoa siihen yhtään mitään. Itselläni on lukeminen taas jäänyt kovin vähälle, kun remontointi ja työ on syönyt aikaa muulta elämältä. Toivottavasti sitten taas ehtii, kun kämppä on viimein kunnossa.

Olen myös siirtynyt bloggeriin pikkuhiljaa, mutta sivut ovat "salasanan" takana. Tai miten bloggerissa onkaan, niin että kaverin voi kutsua lukemaan. Onko sinulla sellaista gmail. osoitetta, jonka uskaltaisit antaa niin, että voin laittaa kutsun tulemaan?

Teresita kirjoitti...

Kokeilepa teresa.mdz(at)

Teresita kirjoitti...

Hups, krijoistusvihre eli se on teresita.mdz :)

Jenna kirjoitti...

Kiitos vierailusta! Mukavaa, että olit löytänyt paikalle.

Tietokonetaistelusi kuulostaa varsin uuvuttavalta. Minulla on maaginen ominaisuus onnistua yksinkertaisesti tukkimaan koneeni niin, että se on muutaman vuoden kuluttua ostamisesta täpötäynnä kaikkea rojua niin, ettei se tunnu toimivan ollenkaan, tai toimii ainakin hyvin hitaasti. Tällä hetkellä surffailen koneella mökillä, koska saimme koekäyttöön sellaisen mokkulasysteemin, joka siis mahdollistaa maaseudun ja teknologian yhdistymisen. Jotenkin masentavaa istua keskellä luontoa ja surffata netissä. Varsinkin kun on tottunut siihen, että kesämökki ja tietoyhteiskunta eivät ikinä kohtaa.

Eddingsin tarinat ovat olleet hyvin viihdytävää lukemista. Ne tosin vaativat heittäytymistä, eli pari sivua joka ilta ei onnistu, vaan tarinan mukaan on heittäydyttävä niin, että unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain lukemiseen. Eddingsin tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin on uskomaton ja se kyllä tempaa mukaansa, kun vaan antaa sille periksi ja unohtaa arkipäivän murheet ja muut. Saisi vain jostakin aikaa keskittyä niin, että viimeinenkin osa pääsisi loppuunsa. Minulla on työn alla taas niin monta lukuelämystä ( Milan Kunderan Kiireettömyys ja Umberto Econ Ruusun nimi), etten tiedä mitä lukisin ;)

Älä sure pitkiä kommentteja! Ne ovat äärettömän virkistäviä! Hauskaa juhannusta ja mukavia lukuhetkiä!