perjantai, 16. maaliskuuta 2012

Steve Jobs

Walter Isaacson

(suomentanut Jyri Raivio, kustantaja Otava 2011)

"Samana päivänä, kun Jobs esitteli Macintoshin, People Science -lehden toimittaja kysyi millaisen markkinatutkimuksen hän oli tehnyt. Jobs vastasi ivallisesti sävyyn, "tekikö Alexander Graham Bell jonkinlaisen markkinatutkimuksen ennen kuin hän keksi puhelimen?" .."

Sain tämän tiiliskiven luettua jokin aika sitten, mutta unohdin tuoreeltaan kirjoittaa mietteitä siitä. Toivottavasti muistan vielä mitä piti kommentoida... Aluksi on todettava, että vaikka olen tietyllä tapaa vannoutunut Mac-käyttäjä, en oikeastaan tiennyt Applesta ja Jobsista paljon mitään. Siinäkin mielessä oli mielenkiintoista tarttua tähän opukseen. Osittain tässä oli tietysti pientä ajankohtaisuushypeä, koska olin lukenut mielenkiintoisia viittauksia tähän kirjaan muun muassa Rakennuslehdestä. Pitihän siihen sitten perehtyä tarkemmin.

Paikallinen kirjasto oli tässä hieman ajastaan jäljessä, koska teosta ei löytynyt listoilta lainkaan. Onneksi on kavereita, jotka ovat olleet todella kilttejä viime vuonna ja joulupukki on muistanut! Sellaisten kavereiden kirjahyllyillä on mukavaa vierailla. Jobsin elämänkerta ilmestyi muistaakseni suomennettuna samaan aikaan kuin alkuperäisteoskin englanniksi. Tämä ehkä vähän näkyi käännöksessä joinain yksittäisinä lauseina, joita piti lukea pari kertaa, että sanat järjestyivät kohdalleen (Vika saattoi olla myös lukijassa toim. huom.). Suomentajalla on kyllä varmasti ollut sinänsä aikamoinen työ moisella aikataululla. Sinänsä hienoa, ettei suomennosta ole tarvinnut odotella, sillä itse en todennäköisesti olisi jaksanut keskittyä tähän alkuperäiskielellä työkiireiden keskellä.

Jobs itse valitsi Isaacsonin elämänkertansa kirjoittajaksi. Se tuo teokseen sen piirteen, että myös kirjan kohde pääsee ääneen sivuilla. Ja se taas puolestaan tuo tiettyä painoarvoa teoksen luotettavuudelle ja todenperäisyydelle. Tietysti Jobsin elämänkerta on monelta osin myös Applen elämänkerta. Vaikka kirjan alkumetreillä toistettiin jo lähes kyllästymiseen asti Jobsin pakonomaisia luonteenpiirteitä, Applen syntyhistoriaa tuli luettua suurella kiinnostuksella. Vaikka kirja etenee aika kronologisesti, ei kyseessä ole kuitenkaan pelkkä luettelo tehdyistä tai tekemättömistä asioista, vaan Isaacson osaa käsitellä tapahtumia samalla kokonaisuuksina ja käyttää niitä esimerkkeinä Jobsin toimintatavoista. 

Kirjan parasta antia ovat kuvaukset niistä ideoista ja innovaatioista, joilla Applen tuotteita on kehitetty. On mielenkiintoista tietää perusteluja tuotteiden ominaisuuksille, joita on ehkä joskus itsekin tullut ihmeteltyä. Elämänkerta valottaa Jobsin roolin lisäksi myös muiden Applen suurten nimien merkitystä näissä tuotekehitysketjuissa. Jobsista itsestään ei ehkä kuitenkaan saa kirjan perusteella kovin helposti mitään syvempää irti. Toisaalta en tiedä, mitä syvempää odotin, mutta jotenkin jäi hieman musta-valkoinen olo. Ehkä osasyynsä tähän oli myös sillä jatkuvalla toistolla, jolla Jobsin vaikean esimiehen mainetta korostettiin. Lukijalle ei jäänyt päättelyntarvetta oikeastaan lainkaan.

Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen elämänkerta, myös muille kuin innovaatioiden lähdettä etsiville yritysjohtajille. Teos hahmottaa yhden teknologian suurmiehen merkitystä nykymaailmalle ja toimii samalla henkilökohtaisen tietokoneen historiikkina. Itselleni jäi kirjasta myös jostain syystä sellainen merkillinen vaikutus, että Apple ei tunnu enää yhtä "tarunhohtoiselta" kuin ennen. Virheitä sielläkin tehdään ja huonoja valintoja. Tällä en tarkoita mollata yritystä tai Jobsin saavutuksia, jotka ovat täysin suvereeneja muihin elektroniikkayrityksiin verrattuna. Tarkoitan vain, että omalla kohdallani tämän elämänkerran myötä näistä suorituksista tulee vähemmän mystisiä ja enemmän ymmärrettäviä kuin ilman tätä teosta. Ei kuitenkaan missään nimessä yhtään vähemmän kunnioitettavia.

torstai, 23. helmikuuta 2012

Book Hunteria testaamassa

Lainailen paljon kirjoja kavereilleni ja isöäidilleni. Pari kertaa on tullut tenkkapoo, kun en olekaan muistanut mitä olen kenellekin lainannut. Ei siksi, että pelkäisin etten saa niitä takaisin, vaan siksi, etten haluaisi ehdottaa kavereille toista kertaa samaa kirjaa... 

Mietin siis jonkinlaista arkistointijärjestelmää. Jep, olen hullu, kun en keksi parempaa tekemistä kuin luetteloida vaatimatonta kirjastoani. Joka tapauksessa, etsiskelin ilmaista ohjelmaa, jolla pitää yllä tällaista luetteloa. Törmäsin ohjelmaan nimeltä Book Hunter, jota ajattelin testata. Ohjelma toimii vain Macilla. Täältä löytyy lisätietoa.

Se lukee tietokoneen kameran avulla kirjojen ISBN-viivakoodeista niiden tiedot ja tuo kansikuvatkin automaattisesti luetteloon. Siis ihannetilanteessa. Joka puolestaan on se, että kirja löytyy Amazonin tietokannasta. Kaikki englanninkieliset kirjani sain siis arkistoitua helposti. Kotimaisissa on sitten enemmän hommaa. Loppujen lopuksi ei kuitenkaan mielettömän paljon, mutta silti 92 niteen jälkeen alkaa jo kyllästyttää. Aloinkin jo miettiä, mikä on loppujen lopuksi "vaatimaton kirjasto"? En tajunnutkaan miten paljon minulla loppujen lopuksi onkaan opuksia kertynyt. 92 oli vasta alkua..

Ohjelmassa on joka tapauksessa se kaipaamani ominaisuus, johon saan jokaisen kirjan tietoihin talteen kenelle sen olen lainannut ja milloin. Lisäksi ohjelmassa on jo valmiina oma kansio niille kirjoille, jotka minä olen lainannut muualta. 

Suurin ongelmani luetteloinnin suhteen oli kirjojen luokittelu ja hakusanojen valinta. Ohjelmassa on hyvin toimiva hakutoiminto, jossa voi valita useista eri luokitteluvaihtoehdoista millä hakea. Pitää vaan olla ensin jotain tietoa mitä hakea. Eli jos joku joskus tätä ohjelmaa käyttää, kannattaa hetki miettiä miten kirjastonsa jaottelee. Muuttaminen on toki mahdollista, mutta luonnollisesti jokaisen niteen läpikäymisessä menee hetki. Eli hakutoiminto on luonnollisesti tasan tarkkaan niin hyvä kuin syötetty data.

Riittävän yksinkertainen ja silti monipuolinen ohjelma!


tiistai, 14. helmikuuta 2012

Pollomuhku ja Posityyhtynen kotona maailmankaikkeudessa

Yaiks. Ystävänpäivä muistutti, että mennään jo helmikuun puolessa välissä. Minulla oli joskus jonkin aikomus päivittääkin tätä blogia tämän vuoden puolella, mutta tuntuu, että vuosi menee ohi ennen kuin on alkanutkaan! Mokomatkin päivätyöt, kun alkavat jo haitata harrastuksia...

Olen onneksi ehtinyt lukemaan sentään jotain. Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa ei ollut mikään kevyt ja helppo purtava, mutta sitäkin mielenkiintoisempi ja aivonystyröitä kutkuttavampi. Pitää lukea lisää hänen teoksiaan! Valtaojalla on lyömätön taito saada asioihin perspektiiviä. Yksi lempikohdistani kirjassa kuuluu näin: "Lasillinen vettä, jonka äsken joit, oli kerran osa tummalla taivaalla leiskuavan komeetan sydäntä."

Luin myös Jaana-Kapari-Jatan Pollomuhku ja Posityyhtynen-kirjan, koska valmistaudun hiljalleen hänen suomentamaansa Edgar Allan Poen teoksien lukemiseen. Tai ainakin kovasti ajattelen, että minusta on siihen. Kirja on masentavan paksu, mutta houkuttaa silti. Harry Potter-suomennoksista oli myös mielenkiintoista lukea ja ennen kaikkea suomennosprosessista yleensä. Tuli oikeastaan halu tarttua Pottereihin uudelleen, tällä kertaa suomeksi. Tuli luettua englanniksi ne muutamat, jotka luin.

Seuraavaksi on pakko hehkuttaa Mies, joka ei ollut murhaaja -dekkaria! Kirjailijat Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat molemmat olleet käsikirjoittamassa mm. Wallander-elokuvia. Ja sen kyllä huomaa. Taattua skandinaavista crimiä. Ja loppuratkaisusta päätellen, lisää on luvassa. Kirja ei ehkä ollut mitenkään erityisen ihmeellinen tyylilajissaan, mutta vastaa tällaisen beck-murhakomissio-wallander-nälkäisen vaatimuksiin täydellisesti. Tästä kirjasta on paha sanoa yhtään mitään enempää, koska joutuu spoilaamaan heti.

Mitäs vielä. Ainiin, luin vihdoin vuosi sitten joululahjaksi saamani Kathryn Stockettin Piiat. Siitä on ollut paljon juttua eri blogeissa ja kyllä, olen samaa mieltä! Mahtava kirja myös tämä; on aina hienoa törmätä tarinoihin, jotka itkettävät ja naurattavat yhtä paljon. Odotan myös näkeväni elokuvan. Se taisi saada Oscar-ehdokkuuksiakin...

Lisäksi kesken on Steve Jobsin elämänkerta, Virpi Hämeen-Anttilan Railo ja muistaakseni myös Paloheimo&Wibergin Politiikan perusteet. Että näillä mennään. Loppuisi nyt lumen tulo ja alkaisi jo kevät saapua. Olisi enemmän valoisia tunteja ja tuntuisi, että saisi jotai aikaankin.

Hyvää ystävänpäivää blogistaniin!


perjantai, 13. tammikuuta 2012

Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi

(suomentanut Antti Autio, alkuperäisteos The Quantum Thief, kustantaja Gummerus 2011, 440 s.)

"Jälkijäristykset ravistelevat vielä robottilaattoja siellä täällä. Oublietten rakennukset koostuvat järjestään älyaineesta, joten mullistuksen aineelliset vahingot jäävät pääosin kosmeettisiksi. Jotain muuta on kuitenkin tapahtunut, sillä kaupunki on lakannut liikkumasta." (s. 387)

Tämä oli siis viime vuoden viimeisimmäksi lukemani kirja. Uuden vuoden alusta luin samaa teosta englanniksi, mutta vähän hyppien, kun en aivan jaksanut heti perään keskittyä samaan tarinaan uudelleen. Minulla oli saatavilla nämä kummatkin teokset ja aluksi mietinkin, että jo kunnioituksesta kirjailijaa kohtaa voisi lukea sillä kielelellä, jolla teos on alun perin kirjoitettukin. En kuitenkaan ole lukenut mitään scifiä tai siihen verrattavaa pitkiin aikoihin ja niidenkin harvojen kokemusten muistoa kauhistellen, ajattelin että pärjään paremmin kotimaisella kielellä.

Jälkikäteen katsottuna pelkoni oli ehkä osittain turha. Kesti toki jonkun aikaa päästä sisään tarinaan, koska sen maailma ei tietenkään toimi tuntemani maailman tavoin. Sanastosta muistan lukeneeni muitakin kommentteja, joissa koettiin, ettei sanojen merkitystä oltu selitetty alusta alkaen riittävästi. Itselläni oli tämän kanssa tekemistä myös. Esimerkiksi gevulotin toimintaperiaate pääsi ymmärrykseeni kunnolla vasta jossain tarinan puolivälissä. 

Tarinan juonta en siis ala edes kuvailla...

Kirja ei kuitenkaan ollut vaikea, sillä Rajaniemen luoma maailma Marsissa ja Oublietten kaupungissa oli huikaisevan hienosti kasattu. Yksityiskohtia oli paljon enkä silti törmännyt epäjohdonmukaisuuksiin (ei sillä, että olisin niitä edes tunnistanut). Eikä varsinkaan tullut sellaista oloa, että tekniset yksityiskohdat hallitsisivat tarinaa. Lisäksi oli helpompaa päästä tarinaan sisälle, kun päähahmot olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän ihmismäisiä eivätkä liian "scifimäisiä". 

Ehdottoman hienosti rakennettu todellisuus.

En lukenut kirjaa uudelleen englanniksi vertaillakseni käännöksen toimivuutta, vaan ihan siitä syystä, että halusin lukea Rajaniemen itsensä kirjoittamaa tekstiä. Kääntäjä tuo kuitenkin aina jonkin verran omaa tyyliään teoksiin. Kokeiluni lopputuloksena luulisin, että uskallan tarttua seuraavaan osaan (ilmestynee suomeksi nimellä Fraktaaliruhtinas) englanniksi, nyt kun Jean le Flambeurin maailma on hieman tutumpi.

Teoksesta on myös kirjoitettu erinomaisia arvioita ainakin seuraavissa blogeissa: Kaiken voi lukea ja Booking it some more. Varmaan muitakin löytyy, mutta näihin muistin näin äkkiseltään itse törmänneeni :)

Minulla on ollut tapana antaa lumihiutaleita lukemilleni kirjoille ja jatkanen sitäkin tapaa ennen kuin keksi jotain muuta. Lyhyesti kuitenkin ennen hiutaleita: kirja yllätti positiivisesti ja sai aikaan lisääntyneen kiinnostuksen scifiin. Eli kannatti lukea!


Lumhiutaleet: * * * +

sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

Bloggausmoottorin käynnistelyä

Luin viime vuoden viimeisenä kirjana Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan. Lukiessa tuli mieleen moniakin asioita, joiden kohdalla ajattelin, että tämä pitää muistaa kirjoittaa blogiin jossain vaiheessa. Se vähän jäi, vaikka kirja olikin hyvä. Yritän palata asiaan.

Sittemmin aloitin lukea Sebastian Faulksin Viikko joulukuussa -teosta, jonka kansien väliin olen jumittunut täysin. Siis nimenomaan jumittunut, lukeminen ei etene. Tästäkin piti kirjoittaa jo päiviä sitten. Sekin jäi.

Ajattelin myös, että muutan blogini ulkoasua ihan vain piristääkseni itseäni ja saadakseni jonkinlaista uutta motivaatiota blogin ylläpitämiseen. Niin no... Ajatuksissani alkaa olla jo toiston makua.

Olen syyttänyt vuodenaikaa, töiden määrää, sekalaisia selvittämättömiä asioita ja niiden kaikkien aiheuttamaa yleistä väsymystä. Ongelma ei niinkään ole kirjoittaminen tai blogin ylläpitäminen sinänsä, vaan se, etten koe saavani aikaa mitään järkevää tai kirjoittamisen arvoista ajatusta. Opinnäytetyön palauttamisesta ja valmistumisesta tulee jo kaksi kuukautta. Luulisi, että aivosoluni ovat jo palautuneet keskitason suorituksestaan, mutta ei.

Kunnes tänä aamuna ajattelin, että olenhan taas pölhö, kun mietin moisia. Se nyt on selvä, että voin odotella vaikka maailman tappiin saakka, että saan jonkun elämää suuremman ajatuksen, jonka osaan täydellisen mahtavasti muotoilla ja kirjoittaa blogiin. Todennäköisyys on yhtä suuri kuin lottovoitto kohdallani, koska en oikeastaan lottoa lainkaan. Jos en siis kirjoittele ja pidä yllä edes tavaamisen jaloa taitoa, kuinka voisin tuottaa mitään järkevän oloista blogiinkaan? Ja ennen kaikkea, miksi ihmeessä koen suorituspaineita postauksista, joiden on alun perinkin pitänyt olla vain oma tapani pitää jonkinlaista kirjoitustaitoa yllä? Huomaan, että maailmani pyörii tällä hetkellä aivan liian pientä ympyrää :)

Periaatteessa myös vihaan tällaista ruikutusta blogissa. Ketä yleensä kiinnostaa, liikkuuko meikäläisen päässä muuta kuin silmät? 

Joten tämän huikaisevan ja äärettömän loogisen päättelyketjun tuloksena totean, että käynnistelen bloggausmoottoriani hiljalleen. Pieniä sivuääniä tai kengurubensaa saattaa esiintyä aika ajoin, mutta tietääkseni kevättä kohden mentäessä kuljetaan vähän niinkuin alamäkeen, joten pientä apua saattaa tulla valon määrästäkin. Kiitän suuresti kannustavista kommenteista, joita sain syksyllä, kun meinasin painaa delete-nappia blogin kohdalla tämän täysin toisarvoisen kriisiytymisen nostaessa päätään! 

Tavoitteeni tälle vuodelle on saada luettua enemmän kirjoja (= enemmän postauksia) kuin viime vuonna. Pari uuttaa juttuakin on mielessä, saa nähdä tuleeko niistä mitään. Nyt lähden kuitenkin ensin pitkälle lenkille pakkaseen ja muistelen loppukesän ihania melontakelejä hölkätessäni hyisen talvimaiseman siimekseen :)

Mahtavaa vuotta 2012 kaikille!




lauantai, 22. lokakuuta 2011

Kirjamessuja odotellessa

 
Jees, kirjallisen vuoteni kohokohta on pienen hetken päässä. Kuten todettua blogini on vähän kriisissä, mutta jospa se siitä menisi ohi. Ehkäpä kirjamessuilta saisi lisää virtaa. Lisäksi minulla on (tällä kertaa) Todellinen Yritys saada lopputyö käsistäni ensi viikolla. Siinä on vielä itsestäni riippumattomia mutkia matkassa, mutta Yritys on hyvä. 

Ostin viime viikolla kirjakaupasta todella kauniin kirjan. A.S Byatt: Lasten kirja, jota todella odotan pääseväni lukemaan. Lisäksi lähikirjastoni muistivat minua tekstiviesteillä perjantaina. Utrion uusin ja Tervon Layla ovat saapuneet luettavikseni. Opinnäytelopputyöopiskelu-härdellistä pitää siis päästä irti ja pian!

Kauniita kansia on katseltu muuallakin: on taas se aika vuodesta, että Leena Lumilla on arvonta vuoden 2011 kauneimmista kirjoista. Mars osallistumaan (klikkaa kuvaa)!